Sisällä sellainen suru

Hänen sisällään sellainen suru on joka väisty ei valehtelulla
Hänen sisällään sellainen suru on jota millään ei voi voittaa

Yön sisuksissa pimeys on puhdas päivän ahneudesta, on helppo hengittää. Liikuttelen käsiäni vaaleanpunaisena hyväilevän yövalon edessä ja tutkin silmilläni ihon pinnassa kiemurtelevia verisuonia. Kuvittelen teräksisenä ja raakana liikkuvan veitsen terän ranteilleni. Kuvittelen sen tanssahtelevan ihoni läpi hitaasti painuen ja antaen armahduksen mustana virtaavalle pahuudelleni, joka verestäni syöksyisi valkoisille lakanoille.

Hautaudun syvemmälle vastapestyihin lakanoihin ja mietin miksi en sitä tekisi? Puhelin kerää vastaanotettujen viestien kansioon kauniita joulutervehdyksiä ystäviltä, sukulaiset käyvät kylässä, halaavat kehoani, joka on lakastunut tuskan puutarhassa ja jättävät terveisiänsä ennen lähtöään "parannamme vielä yhdessä maailmaa ennen uutta vuotta". Minä yritän kaivaa kasvoilleni vastaukseksi hennon hymyn, joka on vain maalattu kuvio monissa naamioissani.

Minä kaipaan kotiin. Kaipaan valkoista, pientä taloani, jonka keittiön ikkuna antaa villiintyneelle niitylle ja olohuoneen seinillä tanssivat suuren tammipuun varjot. Ikävöin sen talon rauhaa ja hiljaisuutta, minkä ovia kukaan ei koputtele ja minkä huoneista kukaan ei minua etsi. Siinä talossa kurimuksella on sijansa, minkä maailmassa minä osaan elää sääntöjen otteessa. Ne pitävät päiväni harmaina ja tasaisina. Täällä elämä repii minua ulos, ihmiset ovat äänekkäitä ja vaativia, kaupungin valot ahnaita ja päivät liian hektisiä. Kotona on turvallista nukkua tuttujen painajaisten kainalossa ja valkoisessa hiljaisuudessa, joka ei kilju nimeäni kuten tämän kaupungin aamut.

'Eräs' risteilee maailman äärissä ja kertoo tuntemattomista päivistä. Sen sanat eivät enää kosketa minua kuten ennen ja sen ajatukset eivät jahtaa mieltäni. Kerron sille melankoliasta ja peitän kaiken valheelliseen toivoon, eikä se näe sanojeni taakse. Sanoja minulla on liikaa, ajatus hukkuu olennaisesta, eikä se ymmärrä miksi minä sille kirjoitan. Minä kirjoitan, koska sen ihoon sanani lempeästi puhaltavat, käyvät koskettamaan sormenpäillään ja liikkuvat hitaasti pois. Niin hitaasti, ettei se ole varma milloin kosketus katoaa. Kuin häilyvä verho sen iholla viivähdän ja valun lattialle kadoten viemäreiden mustiin onkaloihin kadoten siltä ja itseltäni. Niissä viemäreissä virtaavat syvimmät vedet, joiden saasteissa mieleni sekoittuu syvänpunaisen valtimoveren huumaavaan viiniin ja katsoo itseään heijastumana mustalta pinnalta. Peilikuva mustahiuksisesta tytöstä, jonka suonissa virtaa viemärin saasteet ja mielessä teräksisenä kiiltävä ajatus, joka kaiken valuttaisi valkoisille lakanoille.

Ennustus

You are The Tower
Ambition, fighting, war, courage. Destruction, danger, fall, ruin.

The Tower represents war, destruction, but also spiritual renewal. Plans are disrupted. Your views and ideas will change as a result.

The Tower is a card about war, a war between the structures of lies and the lightning flash of truth. The Tower stands for "false concepts and institutions that we take for real." You have been shaken up; blinded by a shocking revelation. It sometimes takes that to see a truth that one refuses to see. Or to bring down beliefs that are so well constructed. What's most important to remember is that the tearing down of this structure, however painful, makes room for something new to be built.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

What the hell was I thinking

The morning has no sympathy
It just screams across the room
Making light of everything and taking you
Now I got a creature on my mind

They say time is just one long straight line
They can’t deaden a girl while she's still alive
Well man, we've had one hell of a ride
Go chase your dragon and I’ll chase mine

Now there's nothing left to say, that's true
So forget about me and I’ll forget about you
Well I'm gonna find a way to catch that sun
Then I’ll leave you behind my beautiful one

Katselen maailmaa lääketokkurani usvasta. Päässäni soi tauotta vain yksi lause toistaen itseään "They can’t deaden a girl while she's still alive, They can’t deaden a girl while she's still alive, They can’t deaden a girl while she's still alive..." ja minä yritän pysyä elossa. Minä tottavie yritän.

Lääkehumalan takaa on vaikea nähdä asioiden tarkkoja rajoja. Pääni taipuu hiljalleen alas ja kaukaisuudesta kuuluu ääni, joka pakottaa jatkamaan, käskee jaksamaan. Mietin menneitä päiviä, elettyä vuotta, joka kohta kuolee ajan rattaissa jääden tomuksi tulevien aikojen viitan alle ja samalla hetkellä TV:n ruudussa, joku merkityksetön julkimo toteaa "what the hell was I thinking?!". Katson ruudun takana istuvaa tyttöä silmiin ja voin ymmärtää häntä täysin, viime vuosi - what the hell was I thinking!

Elämässä on liikaa minulle ja minä en tunne käsitettä kohtuus. Ahnehdin ja putoan jaloilleni saatuani liikaa. En koskaan osaa lopettaa ajoissa. Tapanko itseni yrittämällä? Sama lause takoo päässäni, "They can’t deaden a girl while she's still alive"... ja lääkehöyryjen takana katseeni kirkastuu ja edessäni viivähtää hetken aikaa terävä kuva mtä kohti pyrkiä: selviydy, elä!