1+1=2 syytä

Nyt on elokuu, oon kuivilla, ei kiinnosta
Nyt on elokuu, oon kuivilla mä sinusta
Isä sanoi: ”Älä koskaan mene retkuun katuroskaan”
Nyt oon kuivilla susta

Äiti sanoi: ”Poika nätti, aina kaikkeen tytöt jätti”
Nyt oon kuivilla susta

Hyvää matkaa
Mä oon kuivilla susta

Syksy on päivän päässä. Aamuyöt ovat kesän yöttömistä öistä hiipineet mustana huutaviin luoliin ja viimeiset tunnit ennen aamunsarastusta paljastavat miljoonat tähdet synkässä yössä. Kaupunki on nukahtanut huokailevaan yöhön ja sen sykkeen hengitys näkyy kalpean keltaisten katuvalojen keilassa keimailevana usvana.

Kadut ovat tyhjänä kun kävelen läpi yön ja minä nautin. Hengitän vapautta olla, liikkua ja tuntea ilman sitoumuksia. Minun on hyvä olla. Aamu ei sarasta vielä hetkeen ja uneliaat talot kehräävät kosteisilla nurmipedeillään sulkien asukkinsa turvalliseen lämpöön.

Huomaan eläväni elokuuta ja olevani kaukana Sinusta. Se tie näytti niin petolliselta aloittaessani, mutta perille olen päässyt. Selkäni takaa vanha tuttu kulkeutuu elämääni lapsuudesta kertoen muistavansa minut ja ensisuudelmansa ruusupensaan takana kesken kauniin talvipäivän. Minäkin muistan sen pojan, jolla oli lempeä luonto ja kärsivällinen katse. Ehkä minun ei tarvitsekaan tätä matkaani Sinun kanssasi päättää tyhjyyteen. Voin muistaa sinut ja yhteisen aikamme, kuten minä muistan elämäni monivivahteiselta taipaleelta niin monta muutakin asiaa ja kaunista muistoa. Kuin niitty, jossa tuhannet toistaan kauniimmat muistot kukkivat ohdakkeiden ja piikkivartisten ruusujen rinnalla. Niin minun tulisi yhteinen aikamme muistaa, niin minun tulisi sitä kunnioittaa ja osaksi muistojani hyväksyä.

On aika jatkaa tätä matkaa, tiellä, joka tuntuu minusta juuri nyt hyvältä kulkea.

Harri

Oh, take your time... Don't live too fast,
Troubles will come and they will pass.
You'll find a woman and you'll find love,
And don't forget that,
There is someone up above.

And be a simple kind of man.
Be something you love and understand.
Baby be a simple kind of man.

Se katsoo minua suru silmissään. Jokin sen vihreissä silmissä saa minut hukkumaan melankolian peilityynen pinnan alle. Hitaasti, vaipuen, ehjää rikkomatta pohjattomaan syvyyteen. Sen sanoissa ei soinnu ikävä eikä suru, enkä minä ymmärrä miksi sen katseessa elää silti suunnaton haikeus.

Yöt se puhuu kanssani. Kertoen itsestään menneiltä vuosilta ja eletyiltä päiviltä. Ymmärrän sitä kuunnellessani miksi se on joutunut maksamaan sanoistaan. Se ei osaa verhota niitäkään ajatuksiaan, jotka kaipaisivat alastomuutensa ympärille lämpimän peiton, joka suojaisi sen puhtautta kylmältä maailmalta. Sillä sitä se on, uskomattoman puhdas. Kuin koskematon hanki helmikuun aamuna. Elämä ei ole sitä rikkonut eikä kaatanut taakkaansa kannettavaksi. Niin hauras se on. Eikä se hanki kestäisi minun painoani yllään.

Tällaisina iltoina minä istun sen kanssa ja me juttelemme. Kello käy aamuyötä ja sanat virtaavat välillämme kuin keväinen puro, niin kapeana, mutta eloisana ja vallattomana. Tällaisina öinä minä palaan niihin hiljaisiin aamuyön hetkiin kun kävelin tämän kaupungin katuja unelman kokoisten lumihiutaleiden takertuessa mustiin hiuksiini. Kun lumi oli jättänyt alleen mustan asfaltin ja puut notkuivat taakkansa alla. Niihin kuviin kun keltaiset katulyhdyt saivat talven maistumaan toffeelta ja taivaalla loisti tähtiä laskettaviksi asti. Ja minä laskin niistä jokaisen, niitä oli paljon.

Monta kertaa

Wrap me in a bolt of lightning
Send me on my way still smiling
Maybe that's the way I should go,
Straight into the mouth of the unknown
I left the spare key on the table
Never really thought I'd be able to say
I merely visit on the weekends
I lost my whole life and a dear friend

Niin monet kerrat olen hypännyt ohitseni juokseviin mahdollisuuksiin ja tarttunut tuulia halkoviin mahdottomuuksiin. Niillä retkilläni olen menettänyt ystäviä, tehnyt muistoja, repinyt vanhoja haavoja auki, saanut rakkautta ja voittanut pelkojani.

Niin monet kerrat olen joutunut luopumaan ja itkenyt menetyksiäni, ymmärtämättä, tajuamatta, kuinka hauraita onnen hetkiäkin minä olen saanut elää. Kuinka monen kauniin taivaan yli, läpi, ali ja ohi olen sukeltanut. Kuinka monet kerrat minä olen hengittänyt rakkautta sisääni ja puhaltanut tyyneyttä, joka on rauhoittanut sieluni myrskyjä.

Viime viikkoina minä olen itkenyt menneen ikävää, nähnyt silmät suljettuani tuttuja vanhoja kasvoja, katsellut ikävissäni muistoja, joita olen elänyt ja oivaltanut kuinka minun tulee tehdä samanlaisia lisää. Kokea lisää tunteakseni, vuodattaakseni kyyneliä surusta ja onnesta, jotta tuntisin eläväni.

Elämä on repinyt minua luihin asti. Se on pirstonut sieluani ja kuljettanut minua kuin hienoista ajatusta valtamerten suurilla laineilla. Minä olen toivonut, luottanut ja rakastanut. Sitä minä taidan janota vieläkin, kaiken jälkeen.