1+1=2 syytä

Nyt on elokuu, oon kuivilla, ei kiinnosta
Nyt on elokuu, oon kuivilla mä sinusta
Isä sanoi: ”Älä koskaan mene retkuun katuroskaan”
Nyt oon kuivilla susta

Äiti sanoi: ”Poika nätti, aina kaikkeen tytöt jätti”
Nyt oon kuivilla susta

Hyvää matkaa
Mä oon kuivilla susta

Syksy on päivän päässä. Aamuyöt ovat kesän yöttömistä öistä hiipineet mustana huutaviin luoliin ja viimeiset tunnit ennen aamunsarastusta paljastavat miljoonat tähdet synkässä yössä. Kaupunki on nukahtanut huokailevaan yöhön ja sen sykkeen hengitys näkyy kalpean keltaisten katuvalojen keilassa keimailevana usvana.

Kadut ovat tyhjänä kun kävelen läpi yön ja minä nautin. Hengitän vapautta olla, liikkua ja tuntea ilman sitoumuksia. Minun on hyvä olla. Aamu ei sarasta vielä hetkeen ja uneliaat talot kehräävät kosteisilla nurmipedeillään sulkien asukkinsa turvalliseen lämpöön.

Huomaan eläväni elokuuta ja olevani kaukana Sinusta. Se tie näytti niin petolliselta aloittaessani, mutta perille olen päässyt. Selkäni takaa vanha tuttu kulkeutuu elämääni lapsuudesta kertoen muistavansa minut ja ensisuudelmansa ruusupensaan takana kesken kauniin talvipäivän. Minäkin muistan sen pojan, jolla oli lempeä luonto ja kärsivällinen katse. Ehkä minun ei tarvitsekaan tätä matkaani Sinun kanssasi päättää tyhjyyteen. Voin muistaa sinut ja yhteisen aikamme, kuten minä muistan elämäni monivivahteiselta taipaleelta niin monta muutakin asiaa ja kaunista muistoa. Kuin niitty, jossa tuhannet toistaan kauniimmat muistot kukkivat ohdakkeiden ja piikkivartisten ruusujen rinnalla. Niin minun tulisi yhteinen aikamme muistaa, niin minun tulisi sitä kunnioittaa ja osaksi muistojani hyväksyä.

On aika jatkaa tätä matkaa, tiellä, joka tuntuu minusta juuri nyt hyvältä kulkea.