Mennäänkö?

Kuin varkain sä veit mun sydämen
vaikka tuntenut sua en
kuin tosta vaan teit sen hymyillen
kuin varkain annan sulle sen

Vie mut minne vaan
taivaanrannan taa
yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun yö taas peittää maan
sen hetken kanssas jaan
ihan kahdestaan
vie mut minne vaan

"No mennäänkö??" se kysyy ja yön pimeydessä tapaammekin läheisen huoltoaseman pihassa. Yö kaartaa yllemme pimeimmän hetkensä ja teemuki lämmittää käsissäni hempeästi kuin kevyt kosketus. Katson sen silmiä, liikkeitä ja levottomuutta. Siinä on jotain, mikä saa minut varovaiseksi, katsomaan askeliani tässä pimeydessä.

Se pyytää ajelulle ja ajamme läpi kaupungin aamunkoittoa palvovalle rannalle ja taivas maalailee oranssillaan aamunnousun enteitä horisonttiin. Siinä palaa sama tuli kuin minussa, sama liike velloo sen sielun rannoilla ja minä haluaisin. Jotain, jotain mikä saa minut janoamaan hetken päättymistä, pysähtymistä. Jotain, mikä muuttaisi hetken joutavaksi tai tunteettomaksi.

Sillä minä tiedän, että se tulee omasta menneisyydestään kun minä olen jo matkalla tulevaisuuteeni. Sillä on liikaa siimoja sidottuina itseensä, eikä minulla ole tarpeeksi vahvaa terää niitä leikkaamaan. Mutta yhden yön, se oli minun Kuskini ja jos se pyytäisi lähtemään, minä lähtisin.

Kauneutta

Time just withers away
Stealing day after day
The moon calls, the night falls
Goodbye beautiful day
Seems time never can stay
Just keeps running away
The stars fly and hearts cry
Leaving nothing left to say

Liekkien kuumuus nuolee Ännää. Kummallista kuinka se ei tee mitään. Käännän selkäni ja saman tien se hyökkää raivoisasti tulimeren sekaan ja maailma räjähtää. Katkeria viestejä minulle, osaan antaa takaisin ja syöksyn sen silmille. Se kaataa nieluunsa vodkaa, mutta tuli ei sammu. Ei tulta sammuteta tulella, mutta kummallakaan ei ole vettä mukana.

Nousevan päivän myötä puhumme, liekki kytee ja lopulta hiipuen sammuu sanojemme voimasta. Tapaamme puolivälissä hiiltynyttä siltaa, joka kantaa. Sillä on hämmästyttävän vankat rakenteet, se kannattaa painomme ja sanotut sanamme. Vääryyden, jota toisiimme iskimme.

"Mitäs nyt sanotaan?" kysyn ja se hymyilee. "Kävisikö, kattellaan?". Kauniit jäähyväiset, joiden siivittämänä olen ehkä oppinut elämästä taas enemmän.

Maailmassani ei ole kauniita loppuja.

I have to block out thoughts of you, so I don't lose my head
They crawl in like a cockroach leaving babies in my bed
Dropping little reels of tape to remind me that I'm alone
Playing movies in my head that make a porno feel like home
There's a burning in my pride, a nervous bleeding in my brain
An ounce of peace is all I want for you, Will you never call again?

Haistoin sen jo kaukaa. Olen oppinut sen tuoksun, joka matkustaa päivien päässä ennen sitä. Se tuoksu on vaitonaisuutta täynnä ja se tukkii jokaisen aistin painollaan. Siihen hajuun ei totu koskaan. Sen vahvuuteen ei turru ja siitä ei voi olla erehtymättä.

Minun elämässäni ei ole helppoja ratkaisuja. Ne ratkaisut, jotka ovat pukeutuneet yksinkertaisuuteen menettävät suojansa kun menneisyys toistaa itseään kuin nauha replaylla. Uudestaan, uudestaan... Tajuan sen noustessani Valeen sängyltä ja pukiessani vaatteita, pistäessäni Ännälle viestiä ja noustessani kotiportaita pitkin ovelleni.

Rankka päivä ne sanovat. Ännä ei tiedä reissuistani, mutta nyt sillä ei ollut merkitystäkään. Sillä se haju oli jo edellä, se oli viivähtänyt ympärilläni kuin kuvottavin lemu, joka sai ihonikin tuntumaan epämiellyttävältä, likaiselta, kuvottavalta...

Illalla Ännä vastasi viestiini, se repi selkärangastaan lauseen, jonka siivin se tahtoi pois kaikesta, pois minusta. Siinä se oli, sen hajun lähde, jonka tulon olin enteillyt jo pitkältä. Tekstiviestillä, se oli minun arvoni. Tekstiviesti näiden päivien jälkeen. Sen arvon mitalla minä punnitsin Ännän määreet, puistelin päätäni tekstiviestille ja sytytytin liekit. Heitin bensaa sillalle, joka liekehti välissämme ja kävelin pois. Se oli tämän arvo.

Helppo ratkaisu

I rememeber way back, way back when
I said I never wanna see your face again
And I knew, oh yes I knew I couldn't control myself
And so I put on a face just like a friend
But I think you know, oh yes you know what's going on

And now you have the nerve to play along
And the less you give, the more I want so foolishly

Ännä tahtoo humalaan. Sekoittaa päänsä ja turruttaa aistinsa. Se kaipaa viinan tuoksua ja makua. Se elää kaupungin valoista ja hetkeen jäätymisestä. Se seisoo paikallaan pää taivaissa, kykenemättä liikkumaan, sanat takertuneena kurkkuun.

Minä elän vauhdista, kokemuksista, tunteista. Minä juovun elämästä. Ännä tahtoo helpon ratkaisun, se ei pyydä minua jäämään eikä lähtemään. Ja minä olen väsynyt pyörimään sen ympärillä. En ehdi pysähtyä, vierailla sen humalassa.

Helppo ratkaisu? Helppo ratkaisu. Minulle, sinulle. Minä lähden, Ännä sai ratkaisunsa, helpon vastauksen.

Tee jotain.

I can't explain I just don't know
Just how far I have to go
But darling I'll keep the key
Just leave a light on for me

Yes I know
What I'm asking is crazy

Huoneen katosta roikkuu kattolamppu, jonka keltainen valo saa huoneilman maistumaan raskaalta. Yritän repiä huoneessa seisovaa ilmaa palasiksi, mutta se venyy sitkeänä käsissäni ja kaatuu muotoansa menettämättä kaiken olevan päälle. Menneen päivän lämpö on jäänyt ansaan pienen huoneen seinien sisäpuolelle ja on valunut laiskasti jokaiseen nurkkaan ja sokkeloon.

Yöllä sade lankeaa maahan ja hakkaa lämmintä asfalttia tauottomana iskujen sarjana. Katu juoksuttaa virtaavaa vettä kohti nielu ammollaan ahnehtivaa viemäriä ja salamat lyövät taivasta kuin sähköiset piiskat pauakahdellen taivasta päin kuin iholle lyövä käsi. Nukahdan vaitonaiseen uneen ja aamulla herään päivään, jonka tuloa en osannut ennustaa.

Nouseva päivä on erilainen. Ihmiset kiihkeitä ja jyrähtelevät ympärilläni kuin menneen yön ukkonen. Tulipaloja ei sammuteta tulella, mutta reagoin sähköiseen ilmapiiriin räiskähtelemällä kuin ympäriinsä sinkoileva tulipallo. Sähkö purkautuu ihmisissä ilkeinä sanoina ja rivakkana huutona merkityksettömistä aiheista. Energia syttyy sähköiseksi paloksi, joka purkautuu irvistykseen vääntyneistä naamoista ja tiukoista sanoista.

Nääntyneenä päivän tuoksintaan minä lähden yön selkään. Tanssimme läpi yön ja päivä unohtuu tahtien meluun. Pujottelen ihmismassojen välissä ja käteni koskettaa tuttua lämpöä, tutuksi tullutta selkää. Pyörähdän ympäri ja tartun olkapäähän, katse kohtaa vihreät silmät, ajamattoman sängen ja sen saman, muuttumattoman hymyn, jonka lomasta kuulen "moi". Ännä. Jään katsomaan viivähtäväksi sekunniksi sen kasvoja ihmisvirran tarratessa minut otteessaan etäämmälle.

Auto täyttyy musiikista, joka soi liian lujaa. Pyörät käyvät asfalttiin ja kumi palaa mustana kiinni harmaaseen kiveen kun pyöritän rattia. Moottori huutaa ja auto pyörii raivoten allani, voltaten, tanssien. Auton edessä, sivulla, takana tanssitaan. Musiikki soi valittuja hittejä ja Ännä katselee kun kiipeän auton konepellille. Moottorin lämpö hyväilee jalkapohjiani ja lämmittää väsymystäni pois. Kiipeän katolle ja näen taivaan, puita ja rakennuksia. Näen elämää, ystäviä ja iloa, joka kuljettaa aamuyössä niin pitkälle kuin jaksaa pitää kiinni.

Aamun sarastaessa silmät eivät ole ummistuneet kun katson auringon nousua. Olohuoneessa pelataan korttia, joku etsii juotavaa ja joku ilmoittaa käyvänsä tupakalla. Minä istun upottavalla sohvalla jääpalat kipeytyneen jalkani ympärillä ja tunnen kuinka kylmyys puree kiinni nilkkaani. Ännä katsoo liian pitkään silmiini, sanoo liian arvokkaita sanoja ja minä en tunne olevani tällaiseen riittävä. Lasken katseeni sen edessä "en minä ole sinulle, etkä sinä minulle...". Se nousee ylös ja käsi hakee lämpöä polveltani, mutta en anna sille katsettakaan. Kuinka voisin.

Pyydän sitä tekemään jotain, työntämään minut pois, vetämään lähemmäksi, mitä vain, kunhan et jää paikallesi. Se ei ymmärrä jatkuvaa liikettäni, elämää, joka minussa virtaa levottomana löytämättä paikkaa asettua jäädäkseen. Se hymyilee ja tahtoo minun jäävän, tulevan takaisin. Ja kun viimein suljen oven takanani, tiedän sen tahtovan minun tulevan vielä takaisin.

Päivällä ajan päivystykseen, käyn röntgenissä ja lääkärin ilme muuttuu vakavaksi. Jalkapöytä on murtunut. Yön tanssi, palanen huumaa ja elämää, on langennut maksettavaksi.

Hyvästit

Istun linja-auton takaosassa mustikan värisillä penkeillä ja näpyttelen tekstiviestiä. Muovikassi sylissäni tuntuu nihkeältä vasten paljaita polviani, joiden yli ei hameen helmani riitä lämmittämään. Humala tekee ikkunan takana ohikiitävistä maisemista yhdentekeviä ja vain käsillä olevalla viestillä on minulle merkitys.

Vastaanottajaksi merkitsen Ännän ja toivotan sille kaikkea hyvää. Yhteinen tiemme on vääjäämättä tullut risteykseen, jossa joudumme katsomaan vain toistemme etääntyviä selkiä. Näihin hyvästeihin ei kuulu katkeruutta eikä ikävää, vain hyväksyntä tapahtuvasta, oikeasta järjestyksestä. Kerrankin näin. Ei tunteen kuohuntaa eikä harkitsemattomia sanoja, vain äänetön nyökkäys ja eleetön suostumus. Niin sen pitääkin mennä.

Kävelen asfaltilla päällystettyä tietä pitkin ja viestiini ei tule vastausta. Ei siihen kuulu tulla. Tämän hetken tulee käsittää vain nousevan aamun herkkä valo, joka kylmää paljaita käsivarsiani ja jalkojani, mutta takoo avautuvaan maisemaan toivon paremmasta. Aamun raskas huokaus huutaa asfalttiin iskeytyvien korkojeni alla ja kaikki on jälleen kohdallaan. Paikallaan.

Kotona minä käyn suihkussa ja annan kuuman veden virrata pitkin selkääni ja huuhtoa tanssitun yön jäljet iholtani. Kaadan lasiin juotavaa ja nielaisen päänsärkyyni lääkettä. Kaivaudun kahden peiton alle ja kapaloin itseni lämpimään piiloon maailmalta. Siihen minä nukahdan. Ja juuri ennen unen tuloa tiedän nukkuvani tänään paremmin kuin pitkään aikaan.

Sumussa

I don't wanna be the girl who laughs the loudest
Or the girl who never wants to be alone
I don't wanna be that call at 4 o'clock in the morning
'Cause I'm the only one you know in the world that won't be home

The sun is blinding
I stayed up again
I am finding
That that's not the way I want my story to end

I'm safe
Up high
Nothing can touch me
Why do I feel this party's over?
No pain
Inside

The night is calling
And it whispers to me softly, come and play
I am falling
And If I let myself go, I'm the only one to blame

Pilvettömällä taivaalla päivän viimeiset auringon säteet leikkivät hippasilla jahdaten toisiaan ja pieni tuulenvire tarttuu takapihan koivuun pujotellen lehvistöstä kapeaa suhinaa. Puisella pöydällä kännykkä vastaanottaa harvakseltaan viestejä Ännältä ja puisella tuolilla minä istun valtaisien tyynyjen keskellä humaltuen jokaisesta käteeni tuodusta lasillisesta.

Kaupungin valoissa suljen silmäni ja raikkaasti puhaltava yöilma sivelee kasvojani. Aika pysähtyy ja kirkkaina loistavat neonvärit puhkaisevat mustan yön sivaltavina, yhtenäisinä värilinjoina tarjoten väylän likaiseen sumuun.

Nurkkapöydässä istun humala ympärilläni, juopumus on päihdyttänyt mieleni, kehoni ja tarttunut sanoihini mykistäen minut äänettömäksi. Ihmiset vaihtuvat ympärilläni kuin taukoamaton liikennevirta, lasit kilisevät pöydällä ja musiikki ei ole enää sanoja eikä melodiaa, vain tasaista rytmiä, jonka yksityiskohdista ei saa tuntumaa eikä ainutkaan sävel jää soimaan tähän hurjana kiertävään karuselliin, joka pyörii pyörii pyörii pyörii...

Yritän tavoitella kädelläni irti tästä humalasta, sumusta, jonka läpi eivät silmäni näe eivätkä jalat kanna nurkkapöytää pidemmälle. Ännä ei vastaa, saan jokaiseen soittoon kylmän kovalta kuulostavan hälytysäänen, joka tauottomana jatkuu antamatta tuttua ääntä linjan toiseen päähän.

Aamulla se vastaa "ei se mitään" ja hymähdän hiljaa kaatuen sängylle selälleni. Kaikki hyvin - ystävä toteaa ja halaa voipunutta kehoani, josta mieli on kadonnut pakoon piinaavia ajatuksiaan. Mikään ei ole hyvin. Tämä ei ole hyvin. Tämä ei ole hyvin, jos Ännä on suljettujen silmieni takana silloinkin kun maailma pyörii kiivaana ympärilläni eikä pysähdy vaikka pyydän sitä hakemaan minut luokseen. Eikä se sittenkään tule.

Ei pitäisi

It's late in the evening; she's wondering what clothes to wear.
She puts on her make-up and brushes her long blonde hair.
And then she asks me, "Do I look all right?"
And I say, "Yes, you look wonderful tonight."

It's time to go home now and I've got an aching head,
So I give her the car keys and she helps me to bed.
And then I tell her, as I turn out the light,
I say, "My darling, you were wonderful tonight.
Oh my darling, you were wonderful tonight."

Päivä ei sammu eikä yö saavu. Valo viiltää pimeän halkaisten käsityksen tunneista ja hellepäivän lämpö jää viivähtämää viilenevään yöhön. Makaan sinisillä lakanoilla ja katselen valkoista kattoa, kohokuvioitua tapettia seinillä, vaatekaappia, jonka ovet lepäävät avonaisina ja kuuntelen vieressäni nukkuvan Ännän unia, jotka saavat tunnit hiipimään huoneen poikki.

Sanat ovat jääneet leijumaan painavaan ilmaan "Mun ei pitäisi olla täällä..." kuiskaan hiljaa. "Ei niin, sun ei pitäisi olla täällä" se vastaa takaisin ja silmät ummessa hapuilee otteen kädestäni ja pitää kiinni. Vielä vaipuessaan toiseen tajuntaan sen käsi pitää kiinni ja minä en yritäkään irrottaa sen otetta.

Valvon sen unta, enkä saa omistani kiinni. Nousen lakanoiden alta ja sipsuttelen tummilla lattioilla ääneti, kuuntelen hiljaisuuden raskasta ääntä, jonka rikkoo vain tasaiseen tahtiin sekuntejaan loputtomasti naputtava kello "tik tak tik tak..." ja katselen kaupungin vaaleaksi värjäävää aamunkajoa, jonka nousussa ikkunan takaa avautuva harmaa katu betonitaloriveineen näyttää puhtaalta ja kovin viattomalta.

Käperryn hetkeksi Ännän viereen ja kosketan tunnottomasti sen selkää katseellani. Viivähdän hetken sen niskassa, käsivarsilla ja kylkikaarella ennen kuin nostan ajatukseni kohti kattoa ja toivon minuuttien kuluvan nopeammin. Maali lohkeilee pieninä paloina katonrajasta ja vanhat tapetit kellastuvat hiljalleen ajan patinaan. Aika, se on jähmettynyt tähän huoneeseen, siihen hetkeen kapaloiden minut vaitonaiseen muistoon, joka on syntynyt vain hävitäkseen, kadotakseen tulevien vuosien alle.

Autossa potkaisen korkokenkäni takapenkille hiertyneitä jalkojani koettelemasta ja ajan paljain jaloin kotiin tunnustelemalla kylmää kytkintä ja kaasua jalkapohjillani. "Mitä sinä haluat minusta?" jää ajatuksiini hennoksi kysymykseksi, mutta miksi kysyä mitään, jos vastaus on vain "ei pitäisi", ei pitäisi edes kysyä. Ei pitäisi olla sellaista kysymystä. Ei pitäisi.