Ei pitäisi

It's late in the evening; she's wondering what clothes to wear.
She puts on her make-up and brushes her long blonde hair.
And then she asks me, "Do I look all right?"
And I say, "Yes, you look wonderful tonight."

It's time to go home now and I've got an aching head,
So I give her the car keys and she helps me to bed.
And then I tell her, as I turn out the light,
I say, "My darling, you were wonderful tonight.
Oh my darling, you were wonderful tonight."

Päivä ei sammu eikä yö saavu. Valo viiltää pimeän halkaisten käsityksen tunneista ja hellepäivän lämpö jää viivähtämää viilenevään yöhön. Makaan sinisillä lakanoilla ja katselen valkoista kattoa, kohokuvioitua tapettia seinillä, vaatekaappia, jonka ovet lepäävät avonaisina ja kuuntelen vieressäni nukkuvan Ännän unia, jotka saavat tunnit hiipimään huoneen poikki.

Sanat ovat jääneet leijumaan painavaan ilmaan "Mun ei pitäisi olla täällä..." kuiskaan hiljaa. "Ei niin, sun ei pitäisi olla täällä" se vastaa takaisin ja silmät ummessa hapuilee otteen kädestäni ja pitää kiinni. Vielä vaipuessaan toiseen tajuntaan sen käsi pitää kiinni ja minä en yritäkään irrottaa sen otetta.

Valvon sen unta, enkä saa omistani kiinni. Nousen lakanoiden alta ja sipsuttelen tummilla lattioilla ääneti, kuuntelen hiljaisuuden raskasta ääntä, jonka rikkoo vain tasaiseen tahtiin sekuntejaan loputtomasti naputtava kello "tik tak tik tak..." ja katselen kaupungin vaaleaksi värjäävää aamunkajoa, jonka nousussa ikkunan takaa avautuva harmaa katu betonitaloriveineen näyttää puhtaalta ja kovin viattomalta.

Käperryn hetkeksi Ännän viereen ja kosketan tunnottomasti sen selkää katseellani. Viivähdän hetken sen niskassa, käsivarsilla ja kylkikaarella ennen kuin nostan ajatukseni kohti kattoa ja toivon minuuttien kuluvan nopeammin. Maali lohkeilee pieninä paloina katonrajasta ja vanhat tapetit kellastuvat hiljalleen ajan patinaan. Aika, se on jähmettynyt tähän huoneeseen, siihen hetkeen kapaloiden minut vaitonaiseen muistoon, joka on syntynyt vain hävitäkseen, kadotakseen tulevien vuosien alle.

Autossa potkaisen korkokenkäni takapenkille hiertyneitä jalkojani koettelemasta ja ajan paljain jaloin kotiin tunnustelemalla kylmää kytkintä ja kaasua jalkapohjillani. "Mitä sinä haluat minusta?" jää ajatuksiini hennoksi kysymykseksi, mutta miksi kysyä mitään, jos vastaus on vain "ei pitäisi", ei pitäisi edes kysyä. Ei pitäisi olla sellaista kysymystä. Ei pitäisi.