Tunnottomuus on kaunista

Talk to me softly
There is something in your eyes
Don't hang your head in sorrow
And please don't cry
I know how you feel inside I've
I've been there before
Somethin is changin' inside you

Istun. Tietokoneen pehmeä hurina kietoo minut tasaiseen huumaansa. Hengitän sisään. Hengitän ulos. Jokainen hengenveto ottaa pehmeästi velkojaan ja rintani päällä painaa keuhkojani kasaan uupumus. Mieleni on vaiti ja istun kynttilän valossa aivan hiljaa. Sanat ovat jättäneet tämän kodin syystuulien puhaltaessa avattujen ikkunoideni läpi ja jäljellä on vain tunnottomuus.

Kävelen. Alastomaksi riisutut puut seuraavat matkaani murheellisesti. Minussa ei ole mitään enää jäljellä. Jokainen ajatus on minusta paennut öiden pimeyteen ja siinä hetkessä keskellä metsää minä vain olen. Ainakin vielä olen... En kykene juoksemaan, jokainen askel painaa kuin ihmiskunnan eletyt elämät harteillani ja kykenen vain kävelemään alistuneena kohtalooni sen taakan alla.

Nukun. Minä käperryn peittojeni alle ja nukahdan suloiseen tiedottomuuteen ympäröivästä elämästä, joka kiirehtii askeliaan minun ohitseni. Lukittujen ovieni takana ihmiset ottavat kiinni hetkestä vaan minä en ota enkä anna mitään.

Minä elän kuin sieluton ruumis tunnottomuuden vieraana. Tässä talossa ei ole värejä eikä näissä huoneissa kuulu nauru eikä raivo. Ei ole kontrasteja eikä tasoeroja käteni alla eikä silmieni edessä. Tässä tilassa on kaunista kuin utopian rantamailla; ei huolta huomisesta eikä eilisestä. Kukaan ei kysy eikä kukaan kaipaa. "Yhden huoneen hinta tunnottomuuden talossa on yksi elämä, kiitos."

Minulle.

This is the end
Beautiful friend
This is the end
My only friend, the end

Of our elaborate plans, the end
Of everything that stands, the end
No safety or surprise, the end
Ill never look into your eyes...again

It hurts to set you free
But youll never follow me
The end of laughter and soft lies
The end of nights we tried to die

This is the end

Pelastaakseni itseni menneen kourasta, joka vetää minut takaisin itseensä, syvemmälle kuin mistä enää pääsen ylös ja nopeammin kuin pääsen pakoon, minä unohdan.

Teen Sinusta menneisyyteni osan, joka ei ole enää olemassa kuin palasena tietoa, että olet minussa käynyt, ajatukseni nähnyt ja kosketukseni tuntenut. Sinusta tulee minulle unohdettu, sillä näin ei voi elää menneisyys riippakivenään, joka tulevaisuuden kivikasvoillaan karkoittaa.

Olen ennenkin tätä toivonut, nyt minä sen itselleni lupaan: jos luokseni joskus juokset, en minä puolimatkaan kohti tule enkä kysymyksiisi vastaa. Menneisyys on unohdettu ja Sinä minusta poispyyhitty. This is the end.

Burning bridges

I know exactly how you feel
you were this close to closing deals
when everything fell from out your hands
you were forced to decide on other plans now
you figured it best to just ignore it
otherwise you're only living for it
and if anyone ever wondered why you did it
you'd swear they never knew you sold your soul to the
burning, burning, burning, burning bridges

En sano koskaan hyvästejä. Minä tulen ja minä lähden. Minä annan ja minä otan. Kaikki ja ei mitään. Äärikohtaisuuksilla ei ole merkitystä, rakkaus ja raivo, samantekeviä.

Sinä katsot minuun liekkienkin takaa ja minä heitän lieskoihin teoillani ja sanoillani lisää poltettavaa. Pala pois, kärvisty siltojen taakse, kaadu lieskojen nieltäväksi ja sulje silmäsi, jotta et voisi enää nähdä minua. Sillä minä en katseeltasi kykene suojautumaan ja ajatusta torjumaan heittämättä tulitikkua bensaan.

Ja niin liekkien laannuttua, poltettujen siltojen tuhkasta nousee orastava vilja ja pelloillaan kävelee tuo vanha katkeruus taskussaan kaiho ja kädessään raivo. Raivo tai rakkaus - samantekeviä näillä pelloilla.

Näillä silloilla älä katso minua silmästä silmään jos et kestä vihani paloa.

Turtumus

Sä olet juuri sellainen kuin tarvitsen
En silti ehdi jarruttaa
Ei aina jaksa kiinnostaa

Mä käännän kasvot sinuunpäin kun aika on
Mä teen sen kun mua huvittaa

Mä haluun lentää
Mä haluun lentää aurinkoon
Kymmenen rappua ylöspäin
Kymmenen porrasta ylöspäin
Kymmenen kilsaa ylöspäin

Yö heittää itseään kohti aamua. Katuvalot nuolevat märkää asfalttia himokkaasti ja kiihkosta huutava auton moottori saa hetken täyttymään hurmiosta. Konepelti uppoaa höyryn alle ja läpäisee tuon verhon kun renkaat asfalttia ruopien viiltävät hiljaisuuden läpi mustassa yössä. Olen jälleen tien päällä. Taittuvat kilometrit syöpyvät renkaiden uriin, moottoritien vauhdista pimeille metsäteille ja takaisin kaupungin keskustaan. Tämä helpottaa oloa.

Erehdyn väärille teille ja hymyilen ivallisesti kun en tunnista teiden varsilla ja talojen pihoissa tuttuja autoja enkä ihmisiä. Minun kuuluisi hävetä ja harjoittaa mieltäni puhtoisemmaksi, kokea myötätuntoisen pistoksen, tuntea jotain - mutta minä en välitä.

Tiedän aiheuttavani enemmän pelkoa kuin mitä itse pelkään. Ymmärrän aiheuttavani enemmän kärsimystä kuin mitä näen sen eteen vaivaa. Voin kuvitella kasvavan vihan sisälläsi mieltäni kohtaan - enkä minä välitä. Lainkaan.

Kävelen sateisessa metsässä. Metsästäjä istuu punaiseen pukeutuneena passissa, pilvet puristuvat kasaan ja purkautuvat ylleni sateena. Mäntyjen rungot muuttuvat epätodellisen punaisiksi ja päässäni hakkaa. Päänsärkyä on jatkunut paluustani lähtien. Väsymys vaatii velkojaan ja nälkä ravistelee ruumistani, mutta minä en tunne, mitään. Aistit avoinna, valmiina ottamaan vastaan mitä on edessä ja mikään ei tunnu miltään. On vain tyhjyys, turtumus, nielevä aukko, joka on syöpötellyt jokaisen tunteen sisimmästäni.

Odotan tämän hiljaisuuden keskellä ääntä jostain, mutta hiljaisuus on kurottanut itsensä varpailleen ympärilleni ja pidättelee hengitystään. Mikään ei uskalla liikkua. Minä odotan. Katson elämää silmästä silmään ja se katsoo takaisin. Tässä hetkessä kaikki on tyyntä. Enkä minä välitä.

Elämästä väsynyt

Aukko puolustuksessa löytyi päiväkirjasta
Hullun lehmän varjossa katkeruus on kaunista

Aika virtaa kauemmas lentohiekan vangista
Anna lääkkeen vaikuttaa, anna matkan puuduttaa

Kun mieli usvan keskellä vain ohjaa laivaa
Niin ilman tutkaa ei löydä perille lainkaan

Juon kotiviiniä ja humallun. Ympärilläni on ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, joiden kanssa keskustelen läpi yön taiteesta, kaupungeista, opiskelusta, arjesta ja rakkaudesta. Mietin mennyttä ja tulevaa. Nukahdan ja näen unia, joilla ei ole todellisuudessa jalansijaa tai järkeä mielettömyydessään.

Lasken kilometrejä, tunteja ja meriä 'erään' luo. Millaista siellä on? Paljonko kello on? Sinulla on kiire ja minulla on aikaa. Aikaa odottaa. Olen alkanut odottaa viestiäsi, sanojasi ja ajatuksiasi. Siellä missä sinä olet, ei ole aikaa. Siellä on vain vauhti, suoriutuminen ja tulos. Siellä ei ole tilaa minulle.

Kotiovella lasken painavat kassit käsistäni. Katson ympärilleni ja avaan verhot nähdäkseni ulos. Koivut ovat pudottaneet lehtensä, nurmi tekee hiljaisesti kuolemaa ja kesän värit ovat haalistuneet valmistautuen talveen. Niin paljon on muuttunut lähtöni jälkeen ja silti kaikki on ennallaan.

Sytytän kynttilöitä, maistelen suklaata kotini lämmössä ja lepään paluuni jälkeen. Mieli on levoton ja uupunut, minua väsyttää. Minua väsyttää ja tahtoisin vain nukkua pois.

Hyvää yötä ja kauniita unia:)

Are you lost or incomplete?
Do you feel like a puzzle?
You can't find your missing piece
Tell me how do you feel?
Well I feel like they're talking in a language I don't speak
And they're talking it to me

So you don't know where you're going
But you want to talk
And you feel like you're going where you've been before
You'll tell anyone who will listen but you feel ignored
Nothing's really making any sense at all

Kamppailen säilyttääkseni elämäni rippeet. Tarkistan matkapuhelimen kauden saldon ja laskutuskauden keston. Mietin etukäteen erääntyvät laskut ja listaan seuraavien päivien ruokia elääkseni vielä viikon käymättä kaupassa. Sinnittelen niillä voimavaroilla, joita saan ystävieni halauksista. Elän hetkessä, minulla ei ole enää varaa ajatella tulevaisuutta. Elämäni rippeet ovat tässä - elonjäämiskamppailua.

Tämä hetki pysyy jalkojeni alla aina, menneisyys jää jokaisen kuluvan sekunnin alle murskaantuen kuin viljanjyvä myllynkivien hampaissa, huominen ei ole vielä syntynyt. Tässä hetkessä tuhansien kilometrien päästä saan viestin, joka auttaa minua tänä yönä nukahtamaan ja heräämään sarastavaan aamuun:

Pvm: 15.10.2008
Aika: 22:50
Läh.: Eräs
+35850...
Asioilla on tapana selvitä ennemmin tai myöhemmin :)

Olen tutuilla teillä, tunnistan nämä seudut ja jokaisen merkin. Sinä rohkaiset jatkamaan matkaa, kysymättä, epäröimättä ja piittaamatta peloistani. Tartut ajatuksiini ja solmit niistä köyden, jota pitkin kiivetä. Puristat nyrkkiisi pelkoni ja epäilyksiltäni viet tilan elää. Hymyilen kun kysyt mitä kuuluu? Nauran kun teet arkisesta koomisen. Hetken aikaa olen ilman pelkoa kun pidät puhelimessani valot.

Mutta pelko tulee aina takaisin. Se hiipii ja syö minusta. Se kasvaa heikkoudestani ja saa minut nöyrtymään. Sen mahdin alla minä puntaroin elämäni merkitystä, tarkoitusta ja päämäärää. Olen liian väsynyt näihin lankoihin, joista elämän ryijyä kudotaan. Liian väsynyt päättelemään niitä pätkiä, jotka vain yhtenä erillisinä kuviona ryijyni neuloksiin päätyivät. Liian uupunut pitämään menneisyyttä käsissäni.

'Sinä' veit minulta luoton elämään, janon kokemuksiin ja ilon pienistä asioista. Eräs toi minulle naurun lauseiden päähän, turvallisuuden kokea ja ymmärryksen vastoinkäymisiin. 'Sinä' lähdit, Eräs tuli ja jäi vastaukseksi kysymyksiini, joita en ole esittänyt. Minun pitäisi uskaltaa. Minun pitäisi uskaltaa yrittää.

Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin... sanot. Kävisikö ennemmin? :)

Pvm: 15.10.2008
Aika: 22:52
Läh.: Eräs
+35850...
Hyvää yötä ja kauniita unia:)

Pelko

Sitä sanotaan
Mennyttä ei takaisin voi saada
Eikä tulevaa kannata jäädä oottamaan
Älä usko kyynisiin lauseisiin

Hyvää yötä ja huomenta
Ehdit myöhemmin nukkua

Hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa
Mut mikään ei oo vielä mahdotonta
Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään

Turha pelätä laukausta,
Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa

Olen kuullut niin monet kerrat pelottomuudesta: kuinka vain uskaltamalla voi saavuttaa enemmän. Niin monet kerrat olen puhunut samoja sanoja omilla huulillani. Mutta minua pelottaa, rohkaisevista sanoista huolimatta.

Ne sanat eivät terävinäkään läpäise peittoani, joka on pelon villoista kehrätty ja tiukaksi kudottu. Se peitto ympäröi minut ja pitää turvassa maailman pahuudelta. Se suojaa pahoilta käsiltä ja haavoittavilta teoilta. Sen lämmön alla voin nukkua elämäni ohitse.

Mutta se päästää lävitseen ikävän toisen ihmisen viereen, se kastelee peittoni kuin rankkasade ja huuhtoo kylmänä ylitseni. Ja siinä pelkoni laumauttamana minä myös kylmästä tärisen, ja kaipaan kosketusta. Enkä siltikään uskalla kaivautua raskaan peittoni alta ihmisten ilmoille.

Vaeltajasydän

Jos sydän on tyhjä
Sen paikalle muuta tuotu on
Kuin lävitse käyty
Pois muuttanut luotaan
Koditon

Vaikka katuisin kuinka
Saan poltetun jäljen käsiini
Milloin pakenen juosten
Milloin vaan palaan
ennalleen

Ovet vain sulkisin
Jotain kuin etsien
Sydämeni täytyy vaeltaa
Vuodattaa kyyneleet
Loppua odottaa
Vaeltajasydän kotiaan

Läpi yön kestäviä keskusteluja elämästä. Sinä luet elämäsi kirjaa sivu sivulta ja minä vastaanotan niitä kännykkääni. Puhelin piippaa ja minä kirjoitan viestikenttään oman elämäni sivuja. Kertomatta mitään, antamatta mitään tai ottamatta mitään.

Sanojeni tavujen pienimmistä väleistä voit tarkoin seuraten havaita, ettei aina ole ollut helppoa. Joskus ovat siipeni revitty ja joskus minä olen lennellyt taivaissa. En minä mistään sinulle kuitenkaan kerro, etkä sinä mistään minulta kysy.

Sinä tahdot katsella vapaata lentoani taivaiden yläpuolella. Kai sinä enemmän minusta toivoisit, palasta, jonka luokse viereesi tulisin ja aina palaisin. Et sinä sellaista minusta pyydä, enkä minä ole sellaista tarjonnut.

Minä tunnen olevani pitkästä aikaa vapaa. Olen repinyt siipeni irti kahleistaan ja lentänyt pakoon. Niissä korkeuksissa, joissa liidän, ei ole rajoja maan ja taivaan välillä eikä toisen ihmisen mahti minuun yllä; ei kiintymys eikä rakkaus. Ei mikään, mikä minut saisi vapaudesta häkkiin lentämään.

Ja sinä katselet pää kenossa lentoani. Näkemättä rujoa ulkomuotoani, joka on sydänsuruissa viiltoja pintaansa saanut, mitkä arviksi kehooni ikuistuneet. Et revittyjä siipiäni hahmota, etkä mustiin silmiini pääse katsomaan. Et näe pintani alle, josta luulen löytäneeni jälleen elämännälän, josta jollekin tärkeälle paljon voisin ammentaa. Lennättää vierelläni taivaisiin vieden kaiken yli, ali ja läpi.

Katsele sinä vain kauempaa, sieltä mistä kätesi eivät minuun yllä. Olen kauniimpi villinä, kuin käsiisi kesytettynä.

Ajatuksentappoa

Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan
Ei keisari oo vielä kääntänyt peukaloaan
Pahinta on oottaa silmät kiinni osumaa
On länsirintamalla hiljaista

On niin helppoo hautautua tyhjiin kasvoihin
Stop-merkin kohdalla vain kiihdyttää lujemmin
Hölmöistä hölmöin ei vieläkään kohdannut vertaistaan
Taas voittajalle kruunu ojennetaan

Tahtoisin näyttää sulle auringon
Kantaa sut pois taakse mustan verhon
Sun täytyy vaan irrottaa
Viedä sut pois tahtoisin

Istun ystävän vieressä ja pidän käsissäni viatonta olentoa. Juuri oppinut näkemään maailman pienimmätkin ihmeet, vaistojaan seuraten kiipeää hihaani pitkin olkapäälle ja katselee syvälle silmiini ymmärtämättä näkemäänsä sielua, joka sisältää liian paljon koettua elämää tämän olennon puhtaalle hengelle. Se ei ole oppinut vielä maailman pahuutta tuntemaan, toivon hartaasti, ettei sitä nuo julmuudet koskaan tule ojentamaankaan. Päästän tuon suloisen uuden ystäväni lattialle telmimään muiden sisaruksiensa joukkoon. Sillä on nyt nimi, sillä on nyt Sinun nimesi.

Olet pyörinyt mielessäni ohikulkevina huomioina ja koettuina hetkinä. Olen pystynyt nauramaan yhteisille hetkillemme, olemme vitsailleet ystävieni kanssa menneistä vuosista ja olen saanut vuosia lisää elämänkaareeni. Hassua, Sinusta on jäänyt minulle kuin jälkiä levyihini. Joidenkin laulujen kohdalla nuo naarmut särähtelevät korvaan rikkoen nuottien eheyden. Olet ajatuksissani ja nyt nimenä ystäväni kissan yhdellä pennulla. Hassua, sitä Sinusta on tullut minulle.

Olen pysynyt vaiti. Pysynyt jaloillani. En ole kaivannut enkä tuntenut ikävää 'erästä' kohtaan. Pystyn elämään arjessa kiinni ilman karkailua maailmaasi kymmenien kilometrien päähän. En tahdo, että minusta tulee mahdollisuuksia sureva ja tilaisuuksia pelkäävä, joten minun täytyy unohtaa minuutiksi. Anna minulle aikaa. En voi unelmoida elämääni, enkä elää unelmaani, sillä unelmasta ei voi pysyä hengissä. Anna minulle aikani. Anna minun unohtaa sekunniksi, sillä tahdon nähdä vielä auringon.

Seison hetken paikallani

Odottaa edessä
se miltä pelastettu on
Merkit tunnistaa
ennestään

Niihin hakeutuu
jotka tekee sen
saman haavan kuin
ensimmäinen

Kun mieli harhautuu
nautinnon toivossa
niin kuinka pettävä
kokeminen onkaan

Katselen kuinka hiekkatietä reunustavat mustat puut repivät taivaan juuria oksillaan. Katselen kuinka kuu nousee ja laskee metsän taakse. Katselen kuinka samat tähdet tuijottavat minua yöstä toiseen, vaikka minä liikun, taivas on sidottu paikalleen.

Hiekkatie rahisee äänekkäästi askelteni alla ja vaikka katuvalojen keilat ovat kaatuneet kilometrejä aikaisemmin, en pelkää pimeässä. Kävelen oman tahtini ylläpitäen eteenpäin mustassa yössä ja katselen vesilammikoita, joista näkyy toinen todellisuus ja toinen maailma. Veden värähtämätön pinta heijastaa sysimustan taivaan jokaisen tähden ja ilkikuristen puiden epämuodostuneet oksat, jotka riipivät sormenpäillään minua hyppäämään mustiin aukkoihin.

Nyt on aikaa ajatella. Maat seisovat vaiti, antavat minun olla. Näen pimeässä metsässä paremmin eteeni kun kuu putoaa metsän taakse näyttämöltä. Näen selvästi kuopat ja tien jokaisen kaarteen ja kiven. Kun kuu jälleen hyppää eteeni keltaisena pallona heittäytyen lähes syliini, koko lähiseutu jää sen valon alle, eikä mikään raja enää hahmotu. Sokaistun sen valosta ja siristelen silmiäni etsien tietä kaukaisuudesta. Tahdon ennakoida, nähdä jokaisen tulevan kuopan ja varjojen erotukset tien pinnasta.

Jos annan sinun tulla elämääni, sokaiset minut kuin tuo kuu. Löisit valollasi silmiini enkä tuntisi tietä askelteni alla. En näkisi eteeni. Anna anteeksi. Minun pitää pysähtyä tielleni seisomaan ja totuttamaan silmiäni valoosi, sillä niin helppo minun olisi sinusta sokaistua. Aivan liian helppo sinuun ihastua.

(1) Uusi viesti postilaatikossasi

Been sent up, and I've been shot down
Handle me with care

Everybody's got somebody to lean on
Put your body next to mine, and dream on

I've been uptight and made a mess
But I'll clean it up myself, I guess
Handle me with care

Yritän aloittaa tämän kirjoituksen tutuilla sanoilla "en tiedä". On vain niin kovin vaikea saavuttaa omia ajatuksiaan. Sähköpostilaatikkoni on ääriään myöden täynnä viestejäsi. Satoja rivejä ajatuksiasi, tuhansia sanojasi, lukematon määrä sitä vaikutusta, jonka minuun teet. Kaikki tämä sähköpostilaatikossani.

Olet kaukana. Kymmeniä kilometrejä viestiemme välissä, liian pitkän matkan takana kosketettavaksi. On hyvä näin. Mietin mitä sinulle kirjoitan päivästäni, itsestäni, elämästäni. Kerron sopivasti, en liian vähän, ettet katoaisi enkä liikaa, ettet tulisi lähemmäksi. Pidän sinut käsivarren matkan päässä itsestäni, tarpeeksi kaukana pääsemättä pintaa syvemmälle, sopivan lähellä puoleeni vedettäväksi.

Sinusta on tullut minun hyvä mieleni. Sinusta on tullut hymy sähköpostiviestin otsakkeen luettuani. Kuitenkin kun suljen koneen, laitan kännykän äänettömälle ja karkaan sanojesi äärestä maailmaan, sinusta ei ole ajatusta päässäni. Olet kaukana. On hyvä näin.

Minä en tiedä.

Annatko anteeksi, eilen oli pakko mennä taas
Luulin on sen aidan takana todellinen maa
Oisin sen kanssasi jakanut kyllä myöhemmin
Mutta aita on aina ensin ylitettävä yksin

Ja juoksin harhaan, mutta polun vain löytää ken kokeilee
Kuin kesän varsaa mua kaatavat kivet maa heittelee
Jos pahan tarhaan minä vangiksi joudun pian pakenen
Anteeksi armaat, mutta totuuden näkee vain ken antaa katseen vaeltaa

Sade hakkaa ikkunaan, minä istun vaiti. Yön pimeys tunkee raoista sisään, minä suljen silmäni. En enää tiedä mitä tehdä, en tiedä mitä minun tulisi tehdä.

Kuljen päämäärättömästi tutkimattomia polkuja, harhailen tiettömillä mailla ja kadotan päämääräni. Sateessa eivät tähdet näy, eivät suuntaa näytä. Kartta rypistyy ja kostuu, viivat yhdistyvät ja suoristuvat merkkittömiksi. Olen kadoksissa jossain, minä en tiedä missä. En tiedä mihin jatkaa, en tiedä mihin tahtoisin jatkaa.

Sade hakkaa jatkuvana ikkunaan ja hiljaiseen huoneeseen syttyy valo, pieni helähdys suo äänettömyyteen kaikuvan rauhan. Puhelin kertoo uuden viestin saapuneen ja näytöllä seikkailevat sanasi menneestä päivästä, kerrot ajetuista kilometreistä, kissanpennuista, jotka tavoittelevat taivasta ikkunaverhoissa roikkuen ja ihmettelet lauseissa ihmisten järjettömyyttä. Hymy tanssii huulilleni ja näpyttelen viestin takaisin. Tässä minä olen oikeassa kohdassa, pisteenä lauseesi päässä.

Mutta älä kysy liikaa, älä liiku lähemmäksi. Sillä minä en tiedä. Minulle ei ole enää merkitystä olemisella tai olemattomuudella, vastauksella tai kysymyksellä, tiedolla tai tiedottomuudella. Minulla on enää vain kolme sanaa kysyjän nälälle: Minä en tiedä.

Kun on mentävä

Niin kirjoitin liikaa eilen taas
Pitäisi muistaa uskaltaa
Pitäisi muistaa yrittää

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa

kaivaudun peittoni alle ja jään odottamaan unta. Se saavuttaa minut vasta aamuyöstä. Nukun levottomasti nähden otteita eletystä elämästä ja tarinoita, joita olisin tahtonut elää. Herään hiestä märkänä ja nukahdan uudelleen.

Päivä valkenee ja olen unohtanut unieni opetukset. En jaksaisi nousta, enkä pukeutua. En jaksaisi raahautua ulos, enkä jaksaisi tulla takaisin sisälle. Siivoan pientä asuntoani, mutta en jaksa tehdä sisimmälleni mitään. Jokin syö minua elävältä, se jokin valvoo minussa yöt ja nukkuu päivät.

Ystävät pyytävät minua luokseen Toiseen Kaupunkiin. Joskus on vain lähdettävä. Nyt minun on lähdettävä, hetkeksi pois täältä. Pois itseni luota.