Sisällä sellainen suru

Hänen sisällään sellainen suru on joka väisty ei valehtelulla
Hänen sisällään sellainen suru on jota millään ei voi voittaa

Yön sisuksissa pimeys on puhdas päivän ahneudesta, on helppo hengittää. Liikuttelen käsiäni vaaleanpunaisena hyväilevän yövalon edessä ja tutkin silmilläni ihon pinnassa kiemurtelevia verisuonia. Kuvittelen teräksisenä ja raakana liikkuvan veitsen terän ranteilleni. Kuvittelen sen tanssahtelevan ihoni läpi hitaasti painuen ja antaen armahduksen mustana virtaavalle pahuudelleni, joka verestäni syöksyisi valkoisille lakanoille.

Hautaudun syvemmälle vastapestyihin lakanoihin ja mietin miksi en sitä tekisi? Puhelin kerää vastaanotettujen viestien kansioon kauniita joulutervehdyksiä ystäviltä, sukulaiset käyvät kylässä, halaavat kehoani, joka on lakastunut tuskan puutarhassa ja jättävät terveisiänsä ennen lähtöään "parannamme vielä yhdessä maailmaa ennen uutta vuotta". Minä yritän kaivaa kasvoilleni vastaukseksi hennon hymyn, joka on vain maalattu kuvio monissa naamioissani.

Minä kaipaan kotiin. Kaipaan valkoista, pientä taloani, jonka keittiön ikkuna antaa villiintyneelle niitylle ja olohuoneen seinillä tanssivat suuren tammipuun varjot. Ikävöin sen talon rauhaa ja hiljaisuutta, minkä ovia kukaan ei koputtele ja minkä huoneista kukaan ei minua etsi. Siinä talossa kurimuksella on sijansa, minkä maailmassa minä osaan elää sääntöjen otteessa. Ne pitävät päiväni harmaina ja tasaisina. Täällä elämä repii minua ulos, ihmiset ovat äänekkäitä ja vaativia, kaupungin valot ahnaita ja päivät liian hektisiä. Kotona on turvallista nukkua tuttujen painajaisten kainalossa ja valkoisessa hiljaisuudessa, joka ei kilju nimeäni kuten tämän kaupungin aamut.

'Eräs' risteilee maailman äärissä ja kertoo tuntemattomista päivistä. Sen sanat eivät enää kosketa minua kuten ennen ja sen ajatukset eivät jahtaa mieltäni. Kerron sille melankoliasta ja peitän kaiken valheelliseen toivoon, eikä se näe sanojeni taakse. Sanoja minulla on liikaa, ajatus hukkuu olennaisesta, eikä se ymmärrä miksi minä sille kirjoitan. Minä kirjoitan, koska sen ihoon sanani lempeästi puhaltavat, käyvät koskettamaan sormenpäillään ja liikkuvat hitaasti pois. Niin hitaasti, ettei se ole varma milloin kosketus katoaa. Kuin häilyvä verho sen iholla viivähdän ja valun lattialle kadoten viemäreiden mustiin onkaloihin kadoten siltä ja itseltäni. Niissä viemäreissä virtaavat syvimmät vedet, joiden saasteissa mieleni sekoittuu syvänpunaisen valtimoveren huumaavaan viiniin ja katsoo itseään heijastumana mustalta pinnalta. Peilikuva mustahiuksisesta tytöstä, jonka suonissa virtaa viemärin saasteet ja mielessä teräksisenä kiiltävä ajatus, joka kaiken valuttaisi valkoisille lakanoille.

Ennustus

You are The Tower
Ambition, fighting, war, courage. Destruction, danger, fall, ruin.

The Tower represents war, destruction, but also spiritual renewal. Plans are disrupted. Your views and ideas will change as a result.

The Tower is a card about war, a war between the structures of lies and the lightning flash of truth. The Tower stands for "false concepts and institutions that we take for real." You have been shaken up; blinded by a shocking revelation. It sometimes takes that to see a truth that one refuses to see. Or to bring down beliefs that are so well constructed. What's most important to remember is that the tearing down of this structure, however painful, makes room for something new to be built.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

What the hell was I thinking

The morning has no sympathy
It just screams across the room
Making light of everything and taking you
Now I got a creature on my mind

They say time is just one long straight line
They can’t deaden a girl while she's still alive
Well man, we've had one hell of a ride
Go chase your dragon and I’ll chase mine

Now there's nothing left to say, that's true
So forget about me and I’ll forget about you
Well I'm gonna find a way to catch that sun
Then I’ll leave you behind my beautiful one

Katselen maailmaa lääketokkurani usvasta. Päässäni soi tauotta vain yksi lause toistaen itseään "They can’t deaden a girl while she's still alive, They can’t deaden a girl while she's still alive, They can’t deaden a girl while she's still alive..." ja minä yritän pysyä elossa. Minä tottavie yritän.

Lääkehumalan takaa on vaikea nähdä asioiden tarkkoja rajoja. Pääni taipuu hiljalleen alas ja kaukaisuudesta kuuluu ääni, joka pakottaa jatkamaan, käskee jaksamaan. Mietin menneitä päiviä, elettyä vuotta, joka kohta kuolee ajan rattaissa jääden tomuksi tulevien aikojen viitan alle ja samalla hetkellä TV:n ruudussa, joku merkityksetön julkimo toteaa "what the hell was I thinking?!". Katson ruudun takana istuvaa tyttöä silmiin ja voin ymmärtää häntä täysin, viime vuosi - what the hell was I thinking!

Elämässä on liikaa minulle ja minä en tunne käsitettä kohtuus. Ahnehdin ja putoan jaloilleni saatuani liikaa. En koskaan osaa lopettaa ajoissa. Tapanko itseni yrittämällä? Sama lause takoo päässäni, "They can’t deaden a girl while she's still alive"... ja lääkehöyryjen takana katseeni kirkastuu ja edessäni viivähtää hetken aikaa terävä kuva mtä kohti pyrkiä: selviydy, elä!

Itsekkyyttä

Ei koskaan kysy saapuessaan lupaa katkeruus
ja kyyneleitä erottaa voi pieni ikuisuus

Niin aamu astui ikkunasta sisään huoneeseen
Hän valvottuaan taittoi vielä viestin kirjeeseen
pihamaalla katsoi miten kaunis voikaan olla maa
vaikkei ole Jumalaa

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen
voi kumpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois
vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois

'Eräs' on elämässäni keskustelua auringonnousuun, tutkimusmatka toiseen ihmiseen, avautunut mahdollisuus tuntea ja etäisyys muuttuakseen läheisyydeksi. Kun se kysyy tahdonko tutustua sellaiseen mieheen enemmän, vastaan kyllä.

Kirjoitan elämästä, kerron tarinoita, joita se lukee ja se ymmärtää. Se katsoo sanojen taakse ja näkee minussa elämännälkää. Se näkee puhtautta, valoa ja kauneutta. Kun kysyn miksi se katselee? Se vastaa katselevansa, koska näky viehättää.

Ja me sovimme tapaamisia, kuinka helmikuun kirkkaudessa ajamme toistemme luo ja katsomme samassa paikassa yhteistä näkymää. Hymyilen ajatukselle ja jätän kirjoittamatta yhden lauseen: En tiedä jaksanko pysyä elossa.

Välillä minä

Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko laivan neitsytmatka vai haaksirikko?
Onko vaan aina pakko toisten toiveet täyttää?

Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa
siltäkö tuntuu sinusta?

Hei, kaikki laskee sun varaasi aivan helvetin paljon
Susta odotetaan jotain kuningatarta tai pelastajaa
Annetaan sun olla vielä nuori vähän aikaa

Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko hylkäävät?

Istun vastasiivotun kotini pimeässä ja mietin syttyisinkö valot. Puhelin soittaa tutun sävelen ja luen saapuneen viestin, ystävä lähettää minulle Tommy Tabermannia

Sydämestä ei koskaan tiedä,
seistäkö hiljaa paikallaan ja odottaa
vaiko juosta kohti ja perään?
Se värisee omia aikojaan
kuin lehti
jota tuulenpuuska hipaisee
Sydäntä kun etsii
ei tiedä mitä etsii
Sydämen kun löytää
löytää avaimet kahteen porttiin:
taivaan ja helvetin
Eikä missään lue
kumpi on kumpi.


Minä olen aina tiennyt. Olen mennyt tunteen mukana. Olen seissyt paikallani, mutta enimmäkseen juossut kohti ja perään. Olen etsinyt ja löytänyt. Olen avannut kyltittömiä ovia, jotka ovat vieneet minut helvettiin.

Olisinko minä joutunut niille teille, joita kuljin jos en olisi juossut kohti? Olisinko minä koskaan eksynyt niiden ovien eteen, jotka kätkivät pimeimmät mielen vankilat jos en olisi etsinyt? Olisinko välttynyt kaikelta tuskalta ja helvetiltä jos olisin tehnyt ja valinnut toisin?

Nyt istun vastasiivotun kotini pimeässä ja mietin sytyttäisinkö valot. Tahtoisin lähteä ulos ja juosta itseni uuvuksiin tai vain jäädä kotini sydämeen sohvalle käpertyen. Voisin tempoa jokaista vastaantulevaa ovea tai kulkea rappukäytäviä pysähtymättä ainoankaan taakse. En tiedä pitäisikö minun harkiten miettiä jokaista tekoani vai syöksyä uusien mahdollisuuksien matkaan? Etsiä ja löytää vaiko jäädä paikalleen ja kadottaa? Elää ja loistaa vaiko nukkua ja haalistua omaan ikävääni.

Välillä minä tahtoisin kaikkea ja en mitään. Mihin lukkoon nämä avaimet käyvät ja mitä oven takaa paljastuu? Taivas vaiko helvetti?

It's up to you

Procrastination, running circles in my head.
While you sit there contemplating,
You wound up left for dead

I'm gonna leave this a hole behind me,
Gonna take what's mine tonight.
Because every wasted day becomes a wasted chance.
You're gonna wake up feeling sorry,
Because life wont wait,
I guess it's up to you.

En nähnyt kuinka valossa vaelsin ennenkuin hehkuni häikäisi pimeimmät nurkkasi. En kuullut niitä kauniita ääniä ympärilläni ennenkuin äänettömyytesi pyrki tukehduttamaan melodiani. En tuntenut pehmeyttä kosketukseni alla ennenkuin sormenpääni hipaisivat sinun kovaa pintaasi. En ymmärtänyt kuinka elossa olin ennenkuin näin kuinka kuollut sinä olit.

Olen sulkenut takanani ovia ja avannut toisia. Katsellut vieraista ikkunoista sisään ja ulos. Kävellyt tuntemattomilla teillä jättääkseni tutut taakseni. Kokenut uutta unohtaakseni vanhan. Minä olen taistellut selviytyäkseni, mitä sinä olet tehnyt?

Kun puhelin ilmoittaa tekstiviestin saapuneen

Pvm: 02.11.2008
Aika: 22:20
Läh.: Eräs
+35850...
Hyvää yötä ja näe kauniita unia :)

ymmärrän kuinka pitkälle olen tullut, kuinka monesta itseni raahannut ylös ja kuinka paljosta itseni pessyt. Elän uudessa paikassa ja ajassa. Täällä minä olen onnellisempi kuin sinun varjoissasi.

Poissa

Watch me wave
Goodbye to yesterday
Nothing left in my way
I've been saved
With sun shining on my pain
Getting me through this day
Watch me wave
Goodbye yesterday
Nothing left in my way

Kuulen äänessäsi outoa vihaa, katkeruutta ja kaunaa. Kylmyyttä, joka hohkaa sisuksiesi kipeimmistä viilloista. Seison edessäsi hymyillen ja sanasi eivät kosketa minua. Sinä et enää pysty minuun.

Niin kauan sitten sinä jätit minut auringon taakse. Minä värisin kylmästä ja lähtösi lävistämänä vuosin tunteitani maahan, pois minusta, kadoten tuskallisesti olemattomiin. Minä en muista auringon kääntyneen minun puoleeni, minä en muista nousseeni ja kävelleeni uusille teille, minä en muista selviytyneeni.

Tänään kuunnellessani sinun sanojesi kovuutta ja aistiessani ympärilläni niitä tukehduttavan katkeria tunteita, jotka minussa niin kauan asuivat, näin itseni. Minä näin itsevarmuuteni, joka seisoi vierelläni, näin onnen, joka istui olkapäälläni ja näin selviytyjän, joka seisoi niin kaukana siitä pisteestä, mihin sinä minut jätit, ettei sinun vihasi enää minuun kourillaan kajonnut.

En olut jäänyt sinne mihin sinä minut jätit ja sinä et ollut minulle enää 'Sinä'.

Tunnottomuus on kaunista

Talk to me softly
There is something in your eyes
Don't hang your head in sorrow
And please don't cry
I know how you feel inside I've
I've been there before
Somethin is changin' inside you

Istun. Tietokoneen pehmeä hurina kietoo minut tasaiseen huumaansa. Hengitän sisään. Hengitän ulos. Jokainen hengenveto ottaa pehmeästi velkojaan ja rintani päällä painaa keuhkojani kasaan uupumus. Mieleni on vaiti ja istun kynttilän valossa aivan hiljaa. Sanat ovat jättäneet tämän kodin syystuulien puhaltaessa avattujen ikkunoideni läpi ja jäljellä on vain tunnottomuus.

Kävelen. Alastomaksi riisutut puut seuraavat matkaani murheellisesti. Minussa ei ole mitään enää jäljellä. Jokainen ajatus on minusta paennut öiden pimeyteen ja siinä hetkessä keskellä metsää minä vain olen. Ainakin vielä olen... En kykene juoksemaan, jokainen askel painaa kuin ihmiskunnan eletyt elämät harteillani ja kykenen vain kävelemään alistuneena kohtalooni sen taakan alla.

Nukun. Minä käperryn peittojeni alle ja nukahdan suloiseen tiedottomuuteen ympäröivästä elämästä, joka kiirehtii askeliaan minun ohitseni. Lukittujen ovieni takana ihmiset ottavat kiinni hetkestä vaan minä en ota enkä anna mitään.

Minä elän kuin sieluton ruumis tunnottomuuden vieraana. Tässä talossa ei ole värejä eikä näissä huoneissa kuulu nauru eikä raivo. Ei ole kontrasteja eikä tasoeroja käteni alla eikä silmieni edessä. Tässä tilassa on kaunista kuin utopian rantamailla; ei huolta huomisesta eikä eilisestä. Kukaan ei kysy eikä kukaan kaipaa. "Yhden huoneen hinta tunnottomuuden talossa on yksi elämä, kiitos."

Minulle.

This is the end
Beautiful friend
This is the end
My only friend, the end

Of our elaborate plans, the end
Of everything that stands, the end
No safety or surprise, the end
Ill never look into your eyes...again

It hurts to set you free
But youll never follow me
The end of laughter and soft lies
The end of nights we tried to die

This is the end

Pelastaakseni itseni menneen kourasta, joka vetää minut takaisin itseensä, syvemmälle kuin mistä enää pääsen ylös ja nopeammin kuin pääsen pakoon, minä unohdan.

Teen Sinusta menneisyyteni osan, joka ei ole enää olemassa kuin palasena tietoa, että olet minussa käynyt, ajatukseni nähnyt ja kosketukseni tuntenut. Sinusta tulee minulle unohdettu, sillä näin ei voi elää menneisyys riippakivenään, joka tulevaisuuden kivikasvoillaan karkoittaa.

Olen ennenkin tätä toivonut, nyt minä sen itselleni lupaan: jos luokseni joskus juokset, en minä puolimatkaan kohti tule enkä kysymyksiisi vastaa. Menneisyys on unohdettu ja Sinä minusta poispyyhitty. This is the end.

Burning bridges

I know exactly how you feel
you were this close to closing deals
when everything fell from out your hands
you were forced to decide on other plans now
you figured it best to just ignore it
otherwise you're only living for it
and if anyone ever wondered why you did it
you'd swear they never knew you sold your soul to the
burning, burning, burning, burning bridges

En sano koskaan hyvästejä. Minä tulen ja minä lähden. Minä annan ja minä otan. Kaikki ja ei mitään. Äärikohtaisuuksilla ei ole merkitystä, rakkaus ja raivo, samantekeviä.

Sinä katsot minuun liekkienkin takaa ja minä heitän lieskoihin teoillani ja sanoillani lisää poltettavaa. Pala pois, kärvisty siltojen taakse, kaadu lieskojen nieltäväksi ja sulje silmäsi, jotta et voisi enää nähdä minua. Sillä minä en katseeltasi kykene suojautumaan ja ajatusta torjumaan heittämättä tulitikkua bensaan.

Ja niin liekkien laannuttua, poltettujen siltojen tuhkasta nousee orastava vilja ja pelloillaan kävelee tuo vanha katkeruus taskussaan kaiho ja kädessään raivo. Raivo tai rakkaus - samantekeviä näillä pelloilla.

Näillä silloilla älä katso minua silmästä silmään jos et kestä vihani paloa.

Turtumus

Sä olet juuri sellainen kuin tarvitsen
En silti ehdi jarruttaa
Ei aina jaksa kiinnostaa

Mä käännän kasvot sinuunpäin kun aika on
Mä teen sen kun mua huvittaa

Mä haluun lentää
Mä haluun lentää aurinkoon
Kymmenen rappua ylöspäin
Kymmenen porrasta ylöspäin
Kymmenen kilsaa ylöspäin

Yö heittää itseään kohti aamua. Katuvalot nuolevat märkää asfalttia himokkaasti ja kiihkosta huutava auton moottori saa hetken täyttymään hurmiosta. Konepelti uppoaa höyryn alle ja läpäisee tuon verhon kun renkaat asfalttia ruopien viiltävät hiljaisuuden läpi mustassa yössä. Olen jälleen tien päällä. Taittuvat kilometrit syöpyvät renkaiden uriin, moottoritien vauhdista pimeille metsäteille ja takaisin kaupungin keskustaan. Tämä helpottaa oloa.

Erehdyn väärille teille ja hymyilen ivallisesti kun en tunnista teiden varsilla ja talojen pihoissa tuttuja autoja enkä ihmisiä. Minun kuuluisi hävetä ja harjoittaa mieltäni puhtoisemmaksi, kokea myötätuntoisen pistoksen, tuntea jotain - mutta minä en välitä.

Tiedän aiheuttavani enemmän pelkoa kuin mitä itse pelkään. Ymmärrän aiheuttavani enemmän kärsimystä kuin mitä näen sen eteen vaivaa. Voin kuvitella kasvavan vihan sisälläsi mieltäni kohtaan - enkä minä välitä. Lainkaan.

Kävelen sateisessa metsässä. Metsästäjä istuu punaiseen pukeutuneena passissa, pilvet puristuvat kasaan ja purkautuvat ylleni sateena. Mäntyjen rungot muuttuvat epätodellisen punaisiksi ja päässäni hakkaa. Päänsärkyä on jatkunut paluustani lähtien. Väsymys vaatii velkojaan ja nälkä ravistelee ruumistani, mutta minä en tunne, mitään. Aistit avoinna, valmiina ottamaan vastaan mitä on edessä ja mikään ei tunnu miltään. On vain tyhjyys, turtumus, nielevä aukko, joka on syöpötellyt jokaisen tunteen sisimmästäni.

Odotan tämän hiljaisuuden keskellä ääntä jostain, mutta hiljaisuus on kurottanut itsensä varpailleen ympärilleni ja pidättelee hengitystään. Mikään ei uskalla liikkua. Minä odotan. Katson elämää silmästä silmään ja se katsoo takaisin. Tässä hetkessä kaikki on tyyntä. Enkä minä välitä.

Elämästä väsynyt

Aukko puolustuksessa löytyi päiväkirjasta
Hullun lehmän varjossa katkeruus on kaunista

Aika virtaa kauemmas lentohiekan vangista
Anna lääkkeen vaikuttaa, anna matkan puuduttaa

Kun mieli usvan keskellä vain ohjaa laivaa
Niin ilman tutkaa ei löydä perille lainkaan

Juon kotiviiniä ja humallun. Ympärilläni on ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, joiden kanssa keskustelen läpi yön taiteesta, kaupungeista, opiskelusta, arjesta ja rakkaudesta. Mietin mennyttä ja tulevaa. Nukahdan ja näen unia, joilla ei ole todellisuudessa jalansijaa tai järkeä mielettömyydessään.

Lasken kilometrejä, tunteja ja meriä 'erään' luo. Millaista siellä on? Paljonko kello on? Sinulla on kiire ja minulla on aikaa. Aikaa odottaa. Olen alkanut odottaa viestiäsi, sanojasi ja ajatuksiasi. Siellä missä sinä olet, ei ole aikaa. Siellä on vain vauhti, suoriutuminen ja tulos. Siellä ei ole tilaa minulle.

Kotiovella lasken painavat kassit käsistäni. Katson ympärilleni ja avaan verhot nähdäkseni ulos. Koivut ovat pudottaneet lehtensä, nurmi tekee hiljaisesti kuolemaa ja kesän värit ovat haalistuneet valmistautuen talveen. Niin paljon on muuttunut lähtöni jälkeen ja silti kaikki on ennallaan.

Sytytän kynttilöitä, maistelen suklaata kotini lämmössä ja lepään paluuni jälkeen. Mieli on levoton ja uupunut, minua väsyttää. Minua väsyttää ja tahtoisin vain nukkua pois.

Hyvää yötä ja kauniita unia:)

Are you lost or incomplete?
Do you feel like a puzzle?
You can't find your missing piece
Tell me how do you feel?
Well I feel like they're talking in a language I don't speak
And they're talking it to me

So you don't know where you're going
But you want to talk
And you feel like you're going where you've been before
You'll tell anyone who will listen but you feel ignored
Nothing's really making any sense at all

Kamppailen säilyttääkseni elämäni rippeet. Tarkistan matkapuhelimen kauden saldon ja laskutuskauden keston. Mietin etukäteen erääntyvät laskut ja listaan seuraavien päivien ruokia elääkseni vielä viikon käymättä kaupassa. Sinnittelen niillä voimavaroilla, joita saan ystävieni halauksista. Elän hetkessä, minulla ei ole enää varaa ajatella tulevaisuutta. Elämäni rippeet ovat tässä - elonjäämiskamppailua.

Tämä hetki pysyy jalkojeni alla aina, menneisyys jää jokaisen kuluvan sekunnin alle murskaantuen kuin viljanjyvä myllynkivien hampaissa, huominen ei ole vielä syntynyt. Tässä hetkessä tuhansien kilometrien päästä saan viestin, joka auttaa minua tänä yönä nukahtamaan ja heräämään sarastavaan aamuun:

Pvm: 15.10.2008
Aika: 22:50
Läh.: Eräs
+35850...
Asioilla on tapana selvitä ennemmin tai myöhemmin :)

Olen tutuilla teillä, tunnistan nämä seudut ja jokaisen merkin. Sinä rohkaiset jatkamaan matkaa, kysymättä, epäröimättä ja piittaamatta peloistani. Tartut ajatuksiini ja solmit niistä köyden, jota pitkin kiivetä. Puristat nyrkkiisi pelkoni ja epäilyksiltäni viet tilan elää. Hymyilen kun kysyt mitä kuuluu? Nauran kun teet arkisesta koomisen. Hetken aikaa olen ilman pelkoa kun pidät puhelimessani valot.

Mutta pelko tulee aina takaisin. Se hiipii ja syö minusta. Se kasvaa heikkoudestani ja saa minut nöyrtymään. Sen mahdin alla minä puntaroin elämäni merkitystä, tarkoitusta ja päämäärää. Olen liian väsynyt näihin lankoihin, joista elämän ryijyä kudotaan. Liian väsynyt päättelemään niitä pätkiä, jotka vain yhtenä erillisinä kuviona ryijyni neuloksiin päätyivät. Liian uupunut pitämään menneisyyttä käsissäni.

'Sinä' veit minulta luoton elämään, janon kokemuksiin ja ilon pienistä asioista. Eräs toi minulle naurun lauseiden päähän, turvallisuuden kokea ja ymmärryksen vastoinkäymisiin. 'Sinä' lähdit, Eräs tuli ja jäi vastaukseksi kysymyksiini, joita en ole esittänyt. Minun pitäisi uskaltaa. Minun pitäisi uskaltaa yrittää.

Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin... sanot. Kävisikö ennemmin? :)

Pvm: 15.10.2008
Aika: 22:52
Läh.: Eräs
+35850...
Hyvää yötä ja kauniita unia:)

Pelko

Sitä sanotaan
Mennyttä ei takaisin voi saada
Eikä tulevaa kannata jäädä oottamaan
Älä usko kyynisiin lauseisiin

Hyvää yötä ja huomenta
Ehdit myöhemmin nukkua

Hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa
Mut mikään ei oo vielä mahdotonta
Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään

Turha pelätä laukausta,
Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa

Olen kuullut niin monet kerrat pelottomuudesta: kuinka vain uskaltamalla voi saavuttaa enemmän. Niin monet kerrat olen puhunut samoja sanoja omilla huulillani. Mutta minua pelottaa, rohkaisevista sanoista huolimatta.

Ne sanat eivät terävinäkään läpäise peittoani, joka on pelon villoista kehrätty ja tiukaksi kudottu. Se peitto ympäröi minut ja pitää turvassa maailman pahuudelta. Se suojaa pahoilta käsiltä ja haavoittavilta teoilta. Sen lämmön alla voin nukkua elämäni ohitse.

Mutta se päästää lävitseen ikävän toisen ihmisen viereen, se kastelee peittoni kuin rankkasade ja huuhtoo kylmänä ylitseni. Ja siinä pelkoni laumauttamana minä myös kylmästä tärisen, ja kaipaan kosketusta. Enkä siltikään uskalla kaivautua raskaan peittoni alta ihmisten ilmoille.

Vaeltajasydän

Jos sydän on tyhjä
Sen paikalle muuta tuotu on
Kuin lävitse käyty
Pois muuttanut luotaan
Koditon

Vaikka katuisin kuinka
Saan poltetun jäljen käsiini
Milloin pakenen juosten
Milloin vaan palaan
ennalleen

Ovet vain sulkisin
Jotain kuin etsien
Sydämeni täytyy vaeltaa
Vuodattaa kyyneleet
Loppua odottaa
Vaeltajasydän kotiaan

Läpi yön kestäviä keskusteluja elämästä. Sinä luet elämäsi kirjaa sivu sivulta ja minä vastaanotan niitä kännykkääni. Puhelin piippaa ja minä kirjoitan viestikenttään oman elämäni sivuja. Kertomatta mitään, antamatta mitään tai ottamatta mitään.

Sanojeni tavujen pienimmistä väleistä voit tarkoin seuraten havaita, ettei aina ole ollut helppoa. Joskus ovat siipeni revitty ja joskus minä olen lennellyt taivaissa. En minä mistään sinulle kuitenkaan kerro, etkä sinä mistään minulta kysy.

Sinä tahdot katsella vapaata lentoani taivaiden yläpuolella. Kai sinä enemmän minusta toivoisit, palasta, jonka luokse viereesi tulisin ja aina palaisin. Et sinä sellaista minusta pyydä, enkä minä ole sellaista tarjonnut.

Minä tunnen olevani pitkästä aikaa vapaa. Olen repinyt siipeni irti kahleistaan ja lentänyt pakoon. Niissä korkeuksissa, joissa liidän, ei ole rajoja maan ja taivaan välillä eikä toisen ihmisen mahti minuun yllä; ei kiintymys eikä rakkaus. Ei mikään, mikä minut saisi vapaudesta häkkiin lentämään.

Ja sinä katselet pää kenossa lentoani. Näkemättä rujoa ulkomuotoani, joka on sydänsuruissa viiltoja pintaansa saanut, mitkä arviksi kehooni ikuistuneet. Et revittyjä siipiäni hahmota, etkä mustiin silmiini pääse katsomaan. Et näe pintani alle, josta luulen löytäneeni jälleen elämännälän, josta jollekin tärkeälle paljon voisin ammentaa. Lennättää vierelläni taivaisiin vieden kaiken yli, ali ja läpi.

Katsele sinä vain kauempaa, sieltä mistä kätesi eivät minuun yllä. Olen kauniimpi villinä, kuin käsiisi kesytettynä.

Ajatuksentappoa

Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan
Ei keisari oo vielä kääntänyt peukaloaan
Pahinta on oottaa silmät kiinni osumaa
On länsirintamalla hiljaista

On niin helppoo hautautua tyhjiin kasvoihin
Stop-merkin kohdalla vain kiihdyttää lujemmin
Hölmöistä hölmöin ei vieläkään kohdannut vertaistaan
Taas voittajalle kruunu ojennetaan

Tahtoisin näyttää sulle auringon
Kantaa sut pois taakse mustan verhon
Sun täytyy vaan irrottaa
Viedä sut pois tahtoisin

Istun ystävän vieressä ja pidän käsissäni viatonta olentoa. Juuri oppinut näkemään maailman pienimmätkin ihmeet, vaistojaan seuraten kiipeää hihaani pitkin olkapäälle ja katselee syvälle silmiini ymmärtämättä näkemäänsä sielua, joka sisältää liian paljon koettua elämää tämän olennon puhtaalle hengelle. Se ei ole oppinut vielä maailman pahuutta tuntemaan, toivon hartaasti, ettei sitä nuo julmuudet koskaan tule ojentamaankaan. Päästän tuon suloisen uuden ystäväni lattialle telmimään muiden sisaruksiensa joukkoon. Sillä on nyt nimi, sillä on nyt Sinun nimesi.

Olet pyörinyt mielessäni ohikulkevina huomioina ja koettuina hetkinä. Olen pystynyt nauramaan yhteisille hetkillemme, olemme vitsailleet ystävieni kanssa menneistä vuosista ja olen saanut vuosia lisää elämänkaareeni. Hassua, Sinusta on jäänyt minulle kuin jälkiä levyihini. Joidenkin laulujen kohdalla nuo naarmut särähtelevät korvaan rikkoen nuottien eheyden. Olet ajatuksissani ja nyt nimenä ystäväni kissan yhdellä pennulla. Hassua, sitä Sinusta on tullut minulle.

Olen pysynyt vaiti. Pysynyt jaloillani. En ole kaivannut enkä tuntenut ikävää 'erästä' kohtaan. Pystyn elämään arjessa kiinni ilman karkailua maailmaasi kymmenien kilometrien päähän. En tahdo, että minusta tulee mahdollisuuksia sureva ja tilaisuuksia pelkäävä, joten minun täytyy unohtaa minuutiksi. Anna minulle aikaa. En voi unelmoida elämääni, enkä elää unelmaani, sillä unelmasta ei voi pysyä hengissä. Anna minulle aikani. Anna minun unohtaa sekunniksi, sillä tahdon nähdä vielä auringon.

Seison hetken paikallani

Odottaa edessä
se miltä pelastettu on
Merkit tunnistaa
ennestään

Niihin hakeutuu
jotka tekee sen
saman haavan kuin
ensimmäinen

Kun mieli harhautuu
nautinnon toivossa
niin kuinka pettävä
kokeminen onkaan

Katselen kuinka hiekkatietä reunustavat mustat puut repivät taivaan juuria oksillaan. Katselen kuinka kuu nousee ja laskee metsän taakse. Katselen kuinka samat tähdet tuijottavat minua yöstä toiseen, vaikka minä liikun, taivas on sidottu paikalleen.

Hiekkatie rahisee äänekkäästi askelteni alla ja vaikka katuvalojen keilat ovat kaatuneet kilometrejä aikaisemmin, en pelkää pimeässä. Kävelen oman tahtini ylläpitäen eteenpäin mustassa yössä ja katselen vesilammikoita, joista näkyy toinen todellisuus ja toinen maailma. Veden värähtämätön pinta heijastaa sysimustan taivaan jokaisen tähden ja ilkikuristen puiden epämuodostuneet oksat, jotka riipivät sormenpäillään minua hyppäämään mustiin aukkoihin.

Nyt on aikaa ajatella. Maat seisovat vaiti, antavat minun olla. Näen pimeässä metsässä paremmin eteeni kun kuu putoaa metsän taakse näyttämöltä. Näen selvästi kuopat ja tien jokaisen kaarteen ja kiven. Kun kuu jälleen hyppää eteeni keltaisena pallona heittäytyen lähes syliini, koko lähiseutu jää sen valon alle, eikä mikään raja enää hahmotu. Sokaistun sen valosta ja siristelen silmiäni etsien tietä kaukaisuudesta. Tahdon ennakoida, nähdä jokaisen tulevan kuopan ja varjojen erotukset tien pinnasta.

Jos annan sinun tulla elämääni, sokaiset minut kuin tuo kuu. Löisit valollasi silmiini enkä tuntisi tietä askelteni alla. En näkisi eteeni. Anna anteeksi. Minun pitää pysähtyä tielleni seisomaan ja totuttamaan silmiäni valoosi, sillä niin helppo minun olisi sinusta sokaistua. Aivan liian helppo sinuun ihastua.

(1) Uusi viesti postilaatikossasi

Been sent up, and I've been shot down
Handle me with care

Everybody's got somebody to lean on
Put your body next to mine, and dream on

I've been uptight and made a mess
But I'll clean it up myself, I guess
Handle me with care

Yritän aloittaa tämän kirjoituksen tutuilla sanoilla "en tiedä". On vain niin kovin vaikea saavuttaa omia ajatuksiaan. Sähköpostilaatikkoni on ääriään myöden täynnä viestejäsi. Satoja rivejä ajatuksiasi, tuhansia sanojasi, lukematon määrä sitä vaikutusta, jonka minuun teet. Kaikki tämä sähköpostilaatikossani.

Olet kaukana. Kymmeniä kilometrejä viestiemme välissä, liian pitkän matkan takana kosketettavaksi. On hyvä näin. Mietin mitä sinulle kirjoitan päivästäni, itsestäni, elämästäni. Kerron sopivasti, en liian vähän, ettet katoaisi enkä liikaa, ettet tulisi lähemmäksi. Pidän sinut käsivarren matkan päässä itsestäni, tarpeeksi kaukana pääsemättä pintaa syvemmälle, sopivan lähellä puoleeni vedettäväksi.

Sinusta on tullut minun hyvä mieleni. Sinusta on tullut hymy sähköpostiviestin otsakkeen luettuani. Kuitenkin kun suljen koneen, laitan kännykän äänettömälle ja karkaan sanojesi äärestä maailmaan, sinusta ei ole ajatusta päässäni. Olet kaukana. On hyvä näin.

Minä en tiedä.

Annatko anteeksi, eilen oli pakko mennä taas
Luulin on sen aidan takana todellinen maa
Oisin sen kanssasi jakanut kyllä myöhemmin
Mutta aita on aina ensin ylitettävä yksin

Ja juoksin harhaan, mutta polun vain löytää ken kokeilee
Kuin kesän varsaa mua kaatavat kivet maa heittelee
Jos pahan tarhaan minä vangiksi joudun pian pakenen
Anteeksi armaat, mutta totuuden näkee vain ken antaa katseen vaeltaa

Sade hakkaa ikkunaan, minä istun vaiti. Yön pimeys tunkee raoista sisään, minä suljen silmäni. En enää tiedä mitä tehdä, en tiedä mitä minun tulisi tehdä.

Kuljen päämäärättömästi tutkimattomia polkuja, harhailen tiettömillä mailla ja kadotan päämääräni. Sateessa eivät tähdet näy, eivät suuntaa näytä. Kartta rypistyy ja kostuu, viivat yhdistyvät ja suoristuvat merkkittömiksi. Olen kadoksissa jossain, minä en tiedä missä. En tiedä mihin jatkaa, en tiedä mihin tahtoisin jatkaa.

Sade hakkaa jatkuvana ikkunaan ja hiljaiseen huoneeseen syttyy valo, pieni helähdys suo äänettömyyteen kaikuvan rauhan. Puhelin kertoo uuden viestin saapuneen ja näytöllä seikkailevat sanasi menneestä päivästä, kerrot ajetuista kilometreistä, kissanpennuista, jotka tavoittelevat taivasta ikkunaverhoissa roikkuen ja ihmettelet lauseissa ihmisten järjettömyyttä. Hymy tanssii huulilleni ja näpyttelen viestin takaisin. Tässä minä olen oikeassa kohdassa, pisteenä lauseesi päässä.

Mutta älä kysy liikaa, älä liiku lähemmäksi. Sillä minä en tiedä. Minulle ei ole enää merkitystä olemisella tai olemattomuudella, vastauksella tai kysymyksellä, tiedolla tai tiedottomuudella. Minulla on enää vain kolme sanaa kysyjän nälälle: Minä en tiedä.

Kun on mentävä

Niin kirjoitin liikaa eilen taas
Pitäisi muistaa uskaltaa
Pitäisi muistaa yrittää

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu

Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa

kaivaudun peittoni alle ja jään odottamaan unta. Se saavuttaa minut vasta aamuyöstä. Nukun levottomasti nähden otteita eletystä elämästä ja tarinoita, joita olisin tahtonut elää. Herään hiestä märkänä ja nukahdan uudelleen.

Päivä valkenee ja olen unohtanut unieni opetukset. En jaksaisi nousta, enkä pukeutua. En jaksaisi raahautua ulos, enkä jaksaisi tulla takaisin sisälle. Siivoan pientä asuntoani, mutta en jaksa tehdä sisimmälleni mitään. Jokin syö minua elävältä, se jokin valvoo minussa yöt ja nukkuu päivät.

Ystävät pyytävät minua luokseen Toiseen Kaupunkiin. Joskus on vain lähdettävä. Nyt minun on lähdettävä, hetkeksi pois täältä. Pois itseni luota.

Vieraan sanomaa

"Itseluottamus ja kusipäisyys tuonu mut tähän
Joskus rakastaa itseään liikaa, joskus liian vähän" - Narcotic

"Elämän salaisuus ei piile siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä mitä teet sillä, mitä sinulle tapahtuu." - Norman Vincent Peale

"Älä koskaan kadu tekemääsi, kadu tekemättä jäänyttä." - Elmer Diktonius

"Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan" - Tuntematon

"Onnellinen on se, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on" - Tuntematon

"Aiemman kokemuksen tulisi olla majakka, joka näyttää meille tietä, eikä laituri, johon kiinnitämme aluksemme" - Tuntematon

"Älä itke sitä, että yhteinen aika on ohi vaan iloitse siitä että se on ollut." - Johann Wolfgang von Goethe

"On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa eikä koskaan saa antaa periksi." - Tove Jansson

"Ei mikään tuota niin paljon huolta, tuskaa, kipua, kärsimystä, vihaa, pelkoa ja ahdistusta kuin rakkaus, mutta kuitenkin se on kaiken sen arvoista." - Petteri Wessman

"Kaatua saa, muttei jäädä maahan makaamaan." - Tuntematon

Pidä kiinni itsestäsi

Through these eyes I see
There's a place for me
And life is full of questions
That keep me alive

Through these veins I feel
A certain kind of thrill
And I'm flying in all directions
And that keeps me alive

With these hands I feel
A certain kind of thrill
And I have in my possesion
What keeps me alive

Secrets I have found
It turns my head around
And that keeps me alive

It's what keeps me alive
It's what keeps me alive
And I'm flying in all directions
It's what keeps me alive

Olen siivonnut omaa kotiani, hakenut varastosta keittiöön suuremman maton talveksi, pessyt ikkunat nähdäkseni ulos tarkemmin, haravoinut pihani ja karsinut pensaiden juuresta rikkaruohoja, nauranut ystävieni keskuudessa ja pyörittänyt arkeani onnellisena siitä, mitä minulla on. Tämä on tehnyt minulle hyvän mielen.

Olen ollut koiran kanssa aamulenkillä ja nähnyt entisen ystävän ajavan ohi, olen odottanut viestiä, jota ei koskaan tullut, olen lukenut näytöltä sanoja, joita en olisi tahtonut tavata, olen ohittanut autolla ihmisiä, jotka kuuluvat surulliseen menneisyyteen ja saanut soittoja, joihin en tahdo vastata. Tämä on tehnyt minulle pahan mielen.

Mutta kaiken tämän keskellä olen yrittänyt pitää itsestäni kiinni. Tasapainotella onnen ja alakulon mailla, tarttunut hymyyn ja vetänyt turvallista vapautta tuskasta puoleeni. Olen seisonut pimeässä yössä orapihlaja-aidan takana tuijottaen tähtitaivasta. Mitä kauemmin olen katsellut, sitä syvemmältä taivas on itsensä esittänyt. Olen kurkottanut tähtien puoleen ja taivaan katto on vetäytynyt kosketukseni ulottuvilta kuin holvikaari käteni ylle. Olen ollut onnellinen siitä missä olen, juuri siinä, tähtitaivaan alla. Olen tässä vapaana kaikesta mitä olen kantanut mukanani. Se on tehnyt minulle onnellisen mielen.

That ship's already sailed

Kirjeitä menneisyyteen:

Sinulle

Sinusta on tullut minulle ohikulkija menneisyyteni mailla. Olet enää nimi hyvissä muistoissani, jäänyt kevyeksi kosketukseksi elämäni kirjan sivuille. Olet vain yksi niistä monista kasvoista, joita olen poluillani kohdannut.

Kaikki on juuri näin kohdallaan, asettunut paikalleen. Ylimääräinen kuihtunut syksyn kuorman alle ja jäljellä oleva löytänyt elintilansa sanoista, joilla puhutaan eleettömästi koetuista hetkistä.

Kuvittelin etten pystyisi antamaan Sinulle anteeksi, luopumaan katkeruudestani. En minä pystynytkään, mutta katkeruus kuoli ja tilalle astui samantekevyys, vihani armahti anteeksianto ja jäljelle jäi vain pehmeä olemattomuus Sinusta.

Toivon, että emme enää tapaa. Että en näe Sinua, en kuule ääntäsi enkä kohtaa katsettasi. Niin on parempi meille molemmille. On parempi minulle, että pysyt vain yhtenä miljoonien joukossa.

Ystävälleni

Niin, Rakas Ystäväni. Meillä oli hetkemme ja meillä oli loputtomat retkemme. Yhteinen taipaleemme oli naurua, iloa, hurmiota ja ainutkertaista Ystävyyttä. Muistelen sinua vain hyvällä Ystäväni, muistelen aikaamme vain hyvällä.

Et varmastikaan pysty ymmärtämään miksi minun oli mentävä. En pysty sitä sinulle sanoin kertomaan, en pystynyt enää elämään ilman vapauttani ja kahleet lannistivat elämänhaluni. Minun oli vain pakko mennä ja pelastaa itseni.

Minä kaipaan yhteisiä retkiämme, ajoittain ikävöin sinua, mutta tiedän, että sinä et ole enää siellä mistä minä lähdin. Et ollut enää pitkään aikaan. Elämä muuttuu ja me muokkaudumme kokemuksien kovissa kourissa. Me molemmat tiedämme, ettei ole enää samaa menneisyyttä, samoja teitä, joille palata, joilla kerran kuljimme. On vain nykyhetki ja vain yhteiset muistomme.

Älä huolehdi minusta. Tein sovinnon itseni kanssa ja löysin rauhan sielulleni. Voi hyvin Rakas Ystäväni. Ota elämältäsi irti mitä saat!

Kesytetty (.. tahdonko olla?)

Sinä olet minulle vain yksi, yksi tuhansien joukossa.
En tarvitse sinua, ei, en tarvitse sinua.
Mutta jos kesytät minut, niin silloin me toisiamme tarvitsemme,
olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen.
Olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen.

Tuolla on viljapelto, se on kullanvärinen.
Se on murheellista, on, on murheellista.
Mutta jos kesytät minut, niin kultaiset hiuksesi muistan silloin,
aina kun kultainen viljapelto tuulessa suhisee,
aina kun kultainen viljapelto tuulessa suhisee.

Koskaan en tulostasi tiedä, se on samantekevää.
Olen yksinäinen, niin, niin yksinäinen.
Mutta jos kesytät minut, niin tulosi haluan tietää silloin.
Odotus antaa jo onnentunteen, sydäntäni lämmittää.
Odotus antaa jo onnentunteen, sydäntäni lämmittää.

Tähtesi on aivan pieni, yksi tuhansien joukossa,
silti meille tärkeä, niin, niin kovin tärkeä.
Koska näin kesytit minut, niin yhdessä tähtiä rakastamme.
Iäksi toisemme menetämme. Tähdet meitä yhdistää.
Iäksi toisemme menetämme. Tähdet meitä yhdistää.

A-K Bentley

Elämänpelkoa

Pelko pelko
Saa vallan helposti
Älä mene pois, älä mene pois, sanoo rohkeutesi
Ei sun kannata sanoo hyvästi sillä aijot tulla takaisin ja melko varmasti
Ei sun kannata nukkuu yksinään sillä yksin tarviit pakkasilla monta peittoa
Jätä pelko taaksesi tänään
Ukkonen, tärisyttää tannerta, mä pakenen
Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää
Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää

Pahinta on, että muistaa miltä se tuntuu. Muistaa ihon vasten ihoa, nostetun katseen, jämäkän käden omassaan, lapsenomaisen odotuksen ennen tapaamista ja jaetut hetket yhdessä. Pahinta on, että muistaa miten kova hinta rakkaudella oli.

Olen oppinut, että ikuista ei näillä voimilla voi rakentaa. Olen oppinut suojaamaan itseäni surulta pitämällä muut käsivarren etäisyydellä itsestäni. Elämänoppi ei aina ole ollut myötämielistä. Sen läksyt ovat verottaneet yöuniani ja saanut minut vihaamaan opettajaani. Olen oppinut pelkäämään elämää.

"Miten sun päivä on mennyt?" Se kysyy. Juttelemme jälleen neljään asti yöllä. Ja minun on hieman helpompi voittaa pelkoani.

Ei enää kuten ennen

Two steps closer, than i had in mind,
But i am good at the cold shoulder
I lost myself, trying to catch the sun
I gave you everything, left myself with none

Well, i'm living straight now you're not on my mind
My sweet addiction, always at the side

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing

I'm sorry but i'm restless
The closer it gets, the less i need it
I lost myself trying to catch the sun
Turn the corner, now walk on

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart

Stop chasing every little thing that sparks
it always sparkles from a distance
You'll carry all you ever need in your heart
it'll burn you in an instant

Ja he katsoivat kuinka se liekehti. Sen hehkussa oli jotain outoa, jotain mikä kiinnitti huomion ja vangitsi puoleensa. Oli enää vaikea kääntää katsettaan kun oli kerran siihen vilkaissut. Niin he vuolain virroin vuorotellen vaikuttuneina näkemästään synnyttivät suussaan kauniita sanoja ja yrittivät kurkotella tuon kummallisen näyn puoleen.

Se oli elämää täynnä, se oli aitoutta ja iloa. Se oli kuvaamatonta kauneutta, jonka taakse kukaan ei nähnyt. Se oli ollut ehjempää paloa ennen. Se oli ollut kirkkaampi ja tahrattomampi. Tuhkasta uudelleensyntynyt oli nyt vaimeampi ja pienempi. Sen valo ei enää häikäissyt kuten ennen eikä se enää niellyt elämää samoin kuin ennen.

Joku oli joskus sen kesyttänyt. Kävellyt tuon näyn viereen, kyykistynyt ja ojentanut hellästi kätensä. Tuonut mukanaan poltetun kynttilän, jonka sydämessä oli niin moni tuli valaissut sen jonkun elämää. Niin tottuneesti hän ojensi kynttilän tuohon liekehtivään näkyyn ja kynttilä syttyi. Ja hän katseli kynttiläänsä, jonka sydämessä tuo ennen niin kauniina ja puhtaana roihunnut palo oli tanssinut, nyt vain vaimeana ja viattomana kynttilän päässä steariinia lähes kuluttamatta läpätti. Hän katsoi aikansa. Lämmitti sen hehkussa sormiaan, käänteli päätään ja hymyili. Kunnes eräänä iltana hän puristi kynttilää käsissään hieman kovemmin ja vakavammin. Ja sinä iltana, hän huokasi ja sillä hetkellä tuo kynttilän pieni liekki sammui siitä pienestä huokaisun vireestä.

Mutta siitä tuhkasta, josta se joku oli kynttiläänsä liekin hakenut, syntyi jotain uutta, joka jälleen hehkuen syttyi palamaan pienelle tulelle. Hennosti, niin varovasti se pimeässäkin piti valoaan yllä. Ja jälleen niin monet sitä liekkiä tulivat kynttilöitä kantaen katsomaan. Mutta mikään ei ollut enää kuten ennen: liekki ei palanut yhtä voimakkaasti, ei siinä riittänyt lämpöä tarpeeksi sytyttämään kenenkään kynttilää. Sitä oli kaunis katsella, sitä oli kaunis jäädä seuraamaan, mutta kukaan ei sitä kynttilässään voinut enää kotiinsa viedä.

Hymy

What does tomorrow want with me
What does it matter what I see
If we all walk behind the blind
Tell me where do we draw the line

Whatever tomorrow wants from me
At least I'm here, at least I'm free
Free to choose to see the signs
This is my line

Hymy. Muistan sen pienen hetken kun ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen hymyilin. Ei sille ollut sormella osoitettavaa syytä, se oli vain hyvästä olosta johtunut spontaani reaktio. Yksi hymy.

Toinen hymy. Havahduin hyvän olon jatkuneen, se ei ollut hautautunut menneisyyden varjojen alle. Mikä uskomaton ekstaasi, ei painoa hartioilla, vain vapaus kokea iloa, jota pahamieli ei enää solvauksillaan mustamaalannut peittoon.

Vain hymy. Pieni, lähes huomaamaton hymy huulillani, joka kertoo, että minä taidan olla onnellinen. Sittenkin.

Mene nyt vain pois

You don't get lost in the dark when you shine
And each day their reflections get them back so I won't try
I'm sick of keeping track of all their lies
For all my crimes I've paid my due
And they shoot me down for looking at the view

And it's a sign of the times I know there's a reason for doubt
I just hope you're happy now you've got your way

I just hope you're happy now

Kirpeä syysilma puree keuhkojani, kevyt tuuli ravistelee ensimmäisiä keltaiseksi lehahtaneita lehtiä puista, taivaankaari mököttää harmaana ylläni ja keltainen hiekkatie rahisee kenkieni pohjia vasten. Juoksen ja nautin jokaisesta askeleesta. Aika kietoutuu ympärilleni ja ajatukseni hyppäävät mieleni pohjista liitoon. Polkuni käy Harjun huipulla ja sivullani avautuu loputon maisema horisonttiin. Voin melkein koskettaa niiden satojen puiden latvoja, jotka Harjun alla ojennettua kättäni kohti kurkottavat. Tämän näkymän voisin ottaa sielunmaisemakseni, verkkokalvoilleni polttaa ja tallettaa sydämeni pohjukkaan.

Seison ja suljen silmäni hetkeksi. Tuuli työntää kevyesti selkääni ja kuuntelen hengitystäni. Kiihkeä, juoksusta hengästynyt tahti muuttuu hiljalleen tasaiseksi rytmiksi. Tunnen oloni niin pieneksi tämän laajuuden edessä, lähes alastomaksi tämän puhtauden keskellä. En ajattele mitään, tai ehkäpä kaikkea. Mieleni on äänetön tai ehkäpä niin täynnä ääntä, että en kykene kuulemaan mitään. Kunnes valtavalla vauhdilla joka suunnasta jokin viheltää pääni sisään, täyttää koko olemukseni likaisuudellaan ja vie minulta tyyneyden. Sinä. Muistan päivämäärän, sanasi, lauseesi, minut, kysymyksesi ja minun vastaukseni. Puhelimen vilkkuvan taustavalon ja Sinun nimesi näytöllä. Yhtäkkiä ymmärrän. Ja Sinä, Sinä olet juuri jäänyt kiinni valheesta.

Henkäisen sisään enkä saa enää happea. Pysyt ajatuksissani enkä saa käännettyä kanavaa muualle. Kun minä kiipeän Sinusta pois, raahaudun metri metriltä lähemmäksi paikkaa, jossa ei ole Sinua, ja kun vihdoinkin seison huipulla, nauttien näkymästä, Sinä tulet ja ammut minut alas. Haukon happea, putoan polvilleni ja en voi ymmärtää miten kehtaat tehdä tällaista. Vielä kaiken jälkeenkin. En minäkään ole kuin enkelin rippeitä, mutta mitään muuta en ole itsestäni väittänytkään.

Kuljet loppulenkin vierelläni. Hätistän Sinua kauemmaksi, juoksen pakoon ja aina Sinä päädyt rinnalleni. Minä törmään valheisiisi, harhakuviisi ja uskotteluihisi. Ei minulla ole enää voimia sellaiseen, ei niillä ole siten enää minulle väliä. Menisit nyt vain pois. Mene nyt vain pois.

Tie

look at my life
look at my heart
I´ve seen them fall apart
now I am ready to rise again
just look at my hopes
look at my dreams
I am building bridges from these scenes
now I am ready to rise again

Ilta yhtyi yöhön, pilvilautat seilasivat taivaalle jättäen tuikkivat tähdet aaltojensa alle. Taivaankansi kumartui ahdistavana ylleni ja minä pyöritin tauotta hiussortuvaa etusormeni ympärille.

Sisälläni jokin liikehti, kiemurteli. Sai minut korjaamaan sohvalla asentoani, liikkumaan levottomasti ja lopulta riivasi minut nappaamaan ovenpielestä avaimet ja kävelemään mustaan yöhön kohti autoa.

Auton valokeilat kaatoivat tietä reunustavia puita. Renkaat nuolivat märkää asfalttia ja kaiuttimet toistivat tällä kertaa Chris Cornellia "...I've seen angels fall from blinding heights But you yourself are nothing so divine Just next in line Arm yourself because no-one else here will save you The odds will betray you And I will replace you... It longs to kill you Are you willing to die? The coldest blood runs through my veins... Try to hide your hand Forget how to feel... Life is gone with just a spin of the wheel..." ja minä puristan rattia tiukemmin. Näillä teillä minä voin ohjata, kääntyä minne tahdon, pysähtyä lepäämään. Elämää en voi määrätä, en pyörittää sen rattia tahtoni mukaan.

Takapeilissä vilkahtaa kaukaisuudessa valot. Bussi. Sillä on kiire jonnekin, aikataulunsa mukaan menossa määränpäätänsä kohden. Minulla ei ole tänään kiirettä ja poistun hyvissä ajoin 100km/h vauhdista hiljaisemmalle metsätielle.

Tie kiemurtelee sivaltaen peltojen läpi, raiskaten metsiä, heittelehtien mutkasta toiseen ja hajoten useisiin haaroihin matkallaan. Joissakin risteyksissä on viitat, joissakin mutkissa on varoitukset, mutta vain joissakin. Oikukas metsätie kuljettaa heittäen mäkien päälle ja lopulta sylkien kaupungin rajoille. Tätä se on elämäkin. Vain matkaa eteenpäin. Aina ei löydy tienviittoja eikä varoituksia, on vain uskallettava kulkea eteenpäin pysähtymättä, tukkimatta tietä ja katsoen mitä seuraavan mutkan takaa löytyy.

Kaupungin rajalla lasken vauhtia. En tiedä hellittääkö jalka kaasulta kunnioituksesta tihenevää asutusta kohtaan vai pelosta palata takaisin kotiin. Ajan uneliaan kaupungin läpi. Muutamia ihmisiä taivaltaa kohti juottoloita palvomaan keinotekoisesti elämäniloa humalassaan.

Kotipihassa moottori vaikenee ja sammuvan valokeilan alta ääriviivat pakenevat varjoihin. Ei tämä yö helpotusta tuonut tänäänkään. Mutta olipahan tekemistä.

Tien päälle

In my rearview mirror
My life is getting clearer
The sunset sighs and slowly disappears
These trinkets once were treasure
Life changes like the weather
You grow up, grow old, or you hit the road 'round here
So I drive
Watching white lines passing by

Don't know where I'm going
But I know where I've been
I'm afraid of going back again
So I drive

Yön katto oli jo umpeutunut päivän ylle kun kävelin kohti autoa. Vain heikko katulampun keltainen kajo valaisi parkkipaikkaa naksauttaessani keskuslukituksen auki. Mittari näytti +7, 00:23, bensatankin viisari tavoittaen punaista viivaa.

Auto murahti hiljaisessa naapurustossa käyntiin ja jätin parkkipaikan. Kostea yö oli kalvottanut auton ikkunat ja kaikki ympärillä näytti niin pehmeältä. Huoltoasemalle pysähtyessäni tankkaamaan katsoin auton renkaita, kylkiä, ikkunoita. "Pakko päästä pois" ajattelin nostaessani katseeni tankkauspisteen juokseviin numeroihin. Tänään minä pääsen hetkeksi pois.

Kaarsin huoltoaseman pihasta hiljaiselle tielle. Kauempana näkyivät valtatien valot ja rampit. Hidastin vauhtia ja yhdyin ramppiin, joka heitti minut moottoritien päälle. Painoin kaasua ja mittarin neula kipusi yhä ylemmäs. Keskiviiva juoksi kilpaa auton rinnalla ja napsauttaessani pitkät päälle avautui eteeni enää vain loputon tie.

Tasaisin väliajoin vastaani rynnisti rekkoja matkalla "jonnekin". Jokainen noista rekoista vei minusta osan mukanaan. Tahdoin enää vain vetää parkkiin, käydä tien varteen seisomaan peukalo pystyssä ja nousta yhden rekan kyytiin. Ihan sama minne se minut veisi. Kunhan se olisi kaukana.

Olen aina osannut lähteä. Jokin vanha veri, alkukantainen vetovoima ja selittämätön halu tien päälle on aina asunut minussa. Tie vaikeni vauhdin alla, moottori kehräsi tasaisesti ja renkaat tavasivat taittuvia kilometrejä metri kerrallaan. Tänään ei ollut kohdetta mihin ajaa, oli vain matka.

Päänvaivaa

A half-ass commitment, a casual act
Shows me the decency that you lack
You're fucking with feelings and fucking with heads
And live for the moment is all that you've said
What goes around comes around

Suomalainen sananlasku: minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää.
Ihmisten ajatukset muuttuvat, he esittävät mieltään syöviä kysymyksiä ihmisiltä, jotka tahtovat unohtaa vastaukset. Kohtalo rakastaa ironiaa ja juoksetkin sen henkilön syliin, jota olet paennut.

Sinä lupasit olla palaamatta. Minä lupasin unohtaa. Pystytkö olla kysymättä, jotta minä voisin lopettaa juoksemisen?

Tuo tyttö

Life is like wine, get drunk on it
Don't stop before you start, don't run from it
'Cause this is your life, make your move well
It only matters that you tried, if you do fail
Living life with regret is living through hell
Take a chance and be real to your true self

You only get one life and can't replace it
So when you're faced with the chance you're afraid of
Do it anyway, see what you're made of.

Väännän kahvasta ja lämmin vesipeitto katkeaa pudotellen viimeisiä pisaroitaan päälaelleni. Vesi juoksee hiuksiani pitkin kiemurrellen olkapäiltäni kylkiä sivellen aina jalkojen juureen kadoten lattiakaivon ammollaan olevaan suuhun. Kiedon ympärilleni paksun valkoisen pyyhkeen, jonka pehmeys hyväilee vartaloani astuessani kylpyhuoneesta.

Kiiruhdan keittiöön ja katseeni osuu jääkaapin ovessa olevaan valokuvaan. Otan sen käteeni ja tutkin kuvaa tarkoin. Siihen on tallennettu vuoden takainen kesäpäivä. Koivut ovat täydessä lehvistössään, vanhan risuaidan takana vehreää laaja-alaista peltoa reunustaa horisontin tuntumassa punainen maalaistalo ja etualalla, aivan risuaidan tuntumassa, suuren männyn alla seisoo mustiin pukeutunut tyttö.

Tytön musta pitsitoppi rikkoo valokuvan kesäistä hartautta tuomalla siihen jonkinlaisen kiintopisteen. Tytön tumman ruskeat, pitkät hiukset lainehtivat tytön puoleen selkään ja tyttö nauraa aitoa iloa kuvaajalle kameran takana. Tuota naurua en ole kuullut pitkään aikaan. Tuo tyttö on ollut kadoksissa minulta liian kauan.

Asetan hellävaroen kuvan takaisin jääkaapin seinään tahrimatta kuvan pintaa sormenjäljillä. Sipaisen mustia, olkapäille ulottuvia hiuksiani ja ikävöin noita ruskeita ja pitkiä. Ikävöin tuosta kuvan tytöstä paljon. Kaipaan sitä tietämättömyyttä tulevasta vuodesta, rohkeutta ja vahvuutta kohdata elämä omilla jaloilla seisten, omasta itsestään kiinnipitäen. Se tyttö katosi jonnekin vihan, pahuuden, surun ja katkeruuden välimaastoon. Ja minulla on vieläkin häntä suunnaton ikävä.

Katkaisen keittiöstä valon ja jään vielä hetkeksi hämärään tuijottamaan kuvassa olevaa tyttöä. Niin paljon jäi minusta jälkeen menneen vuoden päiviin, niin paljolta olisin tahtonut tuon kuvassa nauravan tytön säästää. Hymähdän. Astun keittiön kynnyksen yli olohuoneeseen. Mutta minä olen nyt tässä. Sielussa arpia, sydän paikattuna ja mieli täynnä valoa. Minun on hyvä olla. Tänäänkin.

... tänään minä muistin

A lonely burden rests gently
this is harder than I thought
Your face is distant and paler now
its funny how things work out

But if I keep a constant speed
and watch everything rush past me
its the quickest way to leave it all behind
only it never leaves
I'm beginning to forget, I'm beginning to forget you
I just see an outline
I'm beginning to forget, I'm beginning to forget you
I hope that's alright

I miss your kitchen window view
the effect I had on you
Your voice is lost in static waves
erased by every day

If I keep a constant speed
and let everything rush past me
This bloody mess I can leave behind
only it never leaves

I'm beginning to forget, I'm beginning to forget you
I just see an outline
I'm beginning to forget, I'm beginning to forget you
I hope that's alright

Tämä viikonloppu on ollut erilainen. Tänään menneisyys kuroutui kiinni nykyhetkeen. Muistot sekoittuivat ajatukseen ja vanhat tarkoitukset tekivät itsensä merkittäviksi.

Mutta vain tänä viikonloppuna. Vain tämä päivä on erilainen. Sillä Sinä olet enää minulle menneisyys ja minä elän nykyisyydessä - kaukana Sinusta.

Älä unohda

The light never left
Don't forget this aint the truth
Don't forget yourself so soon

I see the state you're in, felt too much and now you don't feel anything
Dont Forget
it's just a light you miss

Don't Forget this aint the truth
Don't forget yourself so soon

Sade hakkaa nyrkeillään ikkunaruutuja. Vesikourut sylkevät vesimassoja sisuksistaan. Ukkonen kiroaa taivasta. Minä istun torkkupeittoni alla lämpimässä. Minä olen turvassa.

Tänne ei enää entisen elämän tuska ulotu. Näihin päiviin ei ole menneellä sijaa. Aikani kulkee läpi rutiinien, hakeutuu ystävien seuraan ja käy viereeni olemaan.

Hetkeksi menetin itseni. Kadotin tuntumani siihen mikä on tärkeää. Tänään minä vietin aikaani ystävieni seurassa ja muistin mistä tieni alkoi.

En unohda enää. En saa unohtaa enää milloinkaan itseäni.

Euforia

Se kävi kiinni raajoihini, sieluuni ja porautui syvemmälle kuin koskaan. Niinkuin äärettömyys ja ikuisuus olisivat syöksyneet toisiinsa takertuneina sisääni, heittäytyneet kehooni ja venyttäneet tajuntani äärimmilleen. Sen alla minä kykenin vain antautumaan menettäen itseni mieleni ulkopuolelle, irtautuen todellisuudesta ja lentäen läpi tuhansien elämien, nähden kaiken, ymmärtäen kaiken. Kunnes se tunne riisti käsittelykyvyn ja löi mieleni supistuksiin. Tajunta hämärtyi, keho rimpuili ilman hallintaa kun se mikä oli pyyhkäissyt ylitseni jätti arvottoman itseyteni kokemuksesta nääntyneenä haukkomaan ilmaa ja ymmärrystä.

Nousin sängystä. En nähnyt eteeni. Päässäni humisi. Hapuilin seinistä tukea ja kävelin juopuneena ristiaskelia. Kylpyhuoneeseen päästyäni vajosin uupuneena seinää vasten lattialle. Euforia oli jumalainen.

Ja joku nauroi toisessa huoneessa hieman pilkallisesti heikkoudelleni, suloiselle autuudelleni, josta olin humaltunut.

Kyllä se aurinko nousee huomennakin

Turhaa on etsiä vastausta.
Riittää kunhan on matkalla ja parempi niin.

Täytyy saada levätä huolella.
Antaa ajan olla minun puolella,
niin kai se on.

Täällä taivas paljastaa öisin säihkyvät korunsa, täällä sadeverhon takana nauraa aurinko, täällä arki keinuttaa päiviä lempeydellä vaalien. Katselen aamuyön pimeydessä sateesta kostuneella ruohikkopatjalla seisten öistä taivasta ja hymyilen. Pelkäsin sen putoavan päälleni niin kauan. Nyt pystyin nostamaan kasvoni maasta ja tervehtimään vanhaa Ikuista: Et pudonnut. Kiitos.

Ristiriitaisuuksia

Tahdon löytää rakkauden, ilman kipua sen hintana.
Tahdon nähdä oven avutuvan, mutta en nähdä sulkeutuvan.
Tahdon nukahtaa viereen, mutta herätä yksin.
Tahdon yön, mutta en aamua.
Tahdon koskettaa, mutta olla tuntematta ihon lämpöä.
Tahdon ikuisuuden, mutta en menneisyyttä.
Tahdon ikävän, mutta en kaipausta.
Tahdon olla sidottu ja tahdon olla kesytön.
Tahdon saada kaiken, mutta en maksaa mistään hintaa.

Kaikki on hyvin.

Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia on auottava,
kaikkia kuita kurkotettava.
On vain yksi ehto.
Elinehto.
Värisevää sielua ei saa talloa.

Kävelylenkki harjulla. MP3-soitin toistaa satunnaisessa järjestyksessä askelia keventävää musiikkia. Ajatukset lentävät valtoimenaan puikkelehtien metsikön puiden väleissä, mylläten sammalia ja nousten jälleen yhtä korkealle kuin suurimpien puiden kärjet tavoittelevat.

Lävitseni virtaa eilinen ja huominen. Antaudun ajan vietäväksi ja muistan sen miehen, jolla ei ollut nimeä. Se nauroi koko illan ja yön kanssani. Ovella se vielä kääntyi katsomaan minua ja sanoi: "Hyvä, pidä toi!" ja hymyili. Se yö oli tavaton, irrationaalinen, se yö oli naurua.

Olin kävellyt jo useamman kilometrin. Sisääni oli tulvinut syksyä ja minulla oli hyvä olo. Sisälläni nauru puhalteli saippuakuplia ja kasvoilleni kirposi hymy. Minulla on kaikki hyvin.

Julmia aikeita

Kaikista eläimistä yksin ihminen on julma.
Hän on ainoa, joka tuottaa kipua huvikseen.
- Mark Twain

Kuin pieni poika tuottaa itselleen iloa repimällä kärpäseltä siipiä, niin minäkin sain kieroutuneesti helpotusta omaan tuskaani aiheuttamalla Sinulle teoillani tarpeetonta kipua. Sanoistani oli tullut terävästi iskeytyviä puukkoja, teoistani lamaannuttavaa myrkkyä ja ajatuksistani suunnitelmallista kostoa.

Olin niin loukattu, hyväksikäytetty, häväisty, hämmentynyt ja suunniltani kaikesta, että huumaannuin siitä julmuudesta, joka syöksyi minusta Sinuun. Halusin repiä Sinun elämäsi, murskata onnesi ja saada Sinut vain ymmärtämään. Et Sinä ymmärtänyt silloin, etkä ymmärrä vieläkään.

Koskaan ei sisälläni elänyt vihaa Sinua kohtaan. Olin vain vihainen. Ajoittain mietin, olisinko voinut niellä vihaisuuteni aikuismaisen tyynesti, arvokkaasti niellen ja jatkaen matkaa hymyssä suin? Ei se ole varsinaista jossittelua. Käyttäydyin siinä tilanteessa vain kuten osasin.

Vielä tämän kaiken jälkeenkin, vanhasta tottumuksesta, julmuus viekoittelee mieleni. En kadu mitään. En tunne häpeää. En osaa olla pahoillani. Mutta yhtä harmittelen ja mietin: miksi en voi jo antaa olla?

Tämä päivä

Joo mä tiedän että sinulla on valtaa
Mä pelkään sä olet se joka uskaltaa
Sä tahdot löytää aina uuden trampoliinin
Mutta missä on sun oma lieka kiinni

Uunissa makaronilaatikko valmistumassa, pesukone pyörittää matkassa likaantuneita vaatteita, patterit lämmittävät kylmentynyttä asuntoa ja minä istun lämpimän torkkupeittoni alla.

Tämän talon seinien ulkopuolella särjetty ystävyys makaa elottomana raatona, torjutut muistot kääntyvät kannoillaan oveni edessä - niillä ei ole lupaa käydä vieraisilla ja ikkunoiden takana näkyy syksyn merkkejä. Maailmani pyörii jälleen raiteillaan, minä jaksan jälleen pyörittää niitä rattaita.

Kaiken koetun jälkeen, minä olen yhä täällä. Minä hengitän, minä elän. Minä seison jaloillani ja pidän kotini seiniä pystyssä.

Takaisin menneeseen

Palasin menneeseen. Palasin niihin huoneisiin, joista kuukausia sitten pakenin. Palasin niille sijoille, jotka olivat raunioina jalkojeni alla. Tänään minä palasin menneeseen, vielä hetkeksi, lähteäkseni täältä pois.

Näillä raunioilla on tuhka kovettunut kiveksi, palaneet sillat romahtaneet ja uusi maisema on avautunut silmieni eteen. Täällä ei ole mitään tuttua, mutta kaikki on juuri sellaista kuin muistin.

Lähtölaskenta on alkanut. Tässä kaupungissa olen enää vain tekemässä lähtöä.

Paha ihminen

Ota valta pois niiden käsistä,
Jotka kuitenkaan eivät ymmärrä.
Ole ilolla
Paha ihminen.

Älä kumarra niiden patsaita,
Joiden tuottamat on sun ongelmat.
Ole ilolla
Paha ihminen.

Muita sanoja en juuri nyt tarvitse.

It's not the size of the wave, but the motion of the ocean

"Minulla ei ollut syytä elää ennen kuin minulla oli syy, jonka puolesta kuolla." Tämä lause on tänään ollut ajatuksissani. En tiedä miksi, ehkä olen piittaamaton ja sokea syille, joiden vuoksi herään aamuisin. Ainakaan en osaa nimetä yhtäkään, päiväni kulkevat tunnottomana ohitseni ja minä katselijan roolissa annan sen tapahtua.

Yön katselin itseäni baarissa. Miehet juoksivat perässäni, vaikka minä juoksin heitä pakoon. Miehet söivät nautiskellen sanojani, vaikka tarjoilin heille vain mieleni saasteita. He ottivat vastaan lupauksia, vaikka pystyin antamaan vain katteetonta toivoa. He istuivat vieressäni, vaikka minä en ollut läsnä. Näen ihmisissä vain vikoja, puutteita ja rikkinäisyyttä, enkä tahdo sellaista elämääni. Kukaan ei ole tarpeeksi, kukaan ei ole täydellinen. Kukaan ei tule olemaan minulle riittävä, ennen kuin lakkaan näkemästä oman rikkinäisyyteni minuun katsovien silmistä.

Tuo sieluni repaleisuus, koko olemassaoloni hentous asettui käsivarsilleni aamuyön tunteina kuin vastasyntynyt. Kaikessa avuttomuudessaan se huusi armoa, enkä minä voinut kuin romahtaa sen kivun alle kun näin menneisyyden haamuja. Näin Sinun ystäviäsi ja minä sekosin. Yksi kerrallaan perustuksieni kivijaloista mureni hiekkana maahan, pelko repi seiniä ja epävarmuus syöksyi tajuntaani. Kun ehdin viimein tiedostaa, että Sinä et ole samassa tilassa ja paikassa kanssani, oli jo liian myöhäistä. Olin menettänyt otteeni ja päästänyt hulluuden nauttimaan antimistani.

Vain Sinä tiedät kuinka vähän se ottaa syöstäkseen minut omaan järjettömyyteeni. Ja vain minä huomaan, etten ole vieläkään lopettanut karkumatkaani. Enkä ole vieläkään antanut Sinulle anteeksi. Vaikka niin kovasti tahtoisin.

Levoton perjantai

Mieleni tallasi eilen kehossani ympyrää. Se janosi kaupungin valoihin, savuisiin kapakoihin ja humalaan. Vilkuilin puhelimeni näyttöä levottomasti, odotin jonkun soittoa, viestiä, mitä tahansa - en vain tiennyt kenen.

Pvm: 23.08.2008
Aika: 00:05
Läh.: X
+35840...
Onks mikä meininki?

Luki saapuneissa viesteissä. Tuntematon numero, poistettu numero. Tämä oli yksi niistä yhteystiedoista, jonka ajattelin poistaneeni iäksi. Ohikulkija, josta ei enää kuuluisi.


Pvm: 23.08.2008
Aika: 00:08
Läh.: X
+35840...
Etkö muka jaksa tänään lähtee yhelle kaljalle ja vielä laulaan karaokee

Se viestitteli aamuyöhön asti.
Suljin puhelimen hymyillen. Kaupungin valot eivät enää huutaneet nimeäni, tiesin ettei kukaan enää soittaisi samaisena yönä. Se joku oli juuri ottanut yhteyttä.

Muiden murheita

Repun täyttää lohkareilla,
mietteillään joka ainoan loukon
miehen kouran kokoisilla
lehtolapsilla alakulon
katkeran kappaleen kerraallaan
hän keräilee
ja jokaisen mukaan saa mahtumaan
tuskin neuvoja kyselee

Selän päälle nostaa murheen,
kylmän kajon kulmilleen
vihan ottaa vyötäisilleen,
marssitahdin taivallukseen
käynyt on kaunaansa kuljettamaan
ja omastaan ei irti päästä
milloinkaan

Muistoissaan
on mielikuvaa monta
silmitöntä syyllisyyttä,
pahaa mieltä pohjatonta
petettyä ystävyyttä
minne ikinä ne kantaakaan,
hän luovuta ei aarteitaan
taakkaa kantaa harteillaan
kuin rakkaintaan

Heräsin aamuun maailman historia harteillani. Surin asioita, joille en voi mitään ja jotka eivät ole langetettu minun kannettavakseni. Suren ja otan tunnolleni vastoinkäymisiä, joiden kohteita minun tulisi ennemmin vihata tai edes tuntea vastenmielisyyttä, mutta minä tunnen vain empatiaa, alakuloa ja toivoa heille paremmasta. Minä tahtoisin jokaisen tämän taivaan alla saavan sen mikä tuo toivojalleen kaivatun onnen.

"Herää typerys! Sinulla on omissakin asioissasi tarpeeksi. Lopeta tyhmä tyttö turhanaikainen murehtiminen ja keskity omaan elämääsi."

Huono päivä

"Ei sille voi sanoa mitään, se on kiukkuinen kuin ampiainen" toteaa ystäväni leikkisästi tyttärelleen käydessäni heidän luonaan "onneksi sillä on nuo aurinkolasit tai näkyisi silmistä tulenlieskoja!" jatkuu samainen hersyvä puhe. Hymyilen, mutta sanoissa on totuus. Olen viime aikoina ollut tasaisen vakaa tunnetilaltani. Tasaisen ärsyyntynyt kaikkeen. Sähisen ystävilleni, kiroan edellä ajavat kuskit ajotaidottomuudestaan ja päivittelen mielessäni palveluammattien henkilöstöä. "Olet samanlainen myrskypilvi kuin tuo tuolla taivaalla!" naurahtaa ystäväni. Minä en naura. Minulla on huono päivä, joka ei vaihdu uuteen huomiseen.

Lihastani on tullut velttoa ja mielestäni löysää. Minua tuskastuttaa ajatus, että olen antanut itseni ajautua tähän tilaan. Sätin kaikkea ympärillä olevaa, mutta olen voimaton itseni edessä. "Lopeta tuo jatkuva raivoaminen! Ota ote itsestäsi, stana, mikä ttu sua oikein vaivaa?! Tee niitä muutoksia, joista eniten saat päänsärkyä. Se vaatii vain sen päätöksen!" huudan ilman ääntä itselleni. Minun pitäisi todella alkaa huolehtia itsestäni, olen laiminlyönyt itseäni liikaa ja aivan liian pitkään.

Huomenna en heittele puheessani tikareita, siirrä itseäni ajatuksissani entiseen, vaan paikkaan haavoitetun sydämeni ja etsin sielulleni rauhan. Pienissä erissä, sekin riittää, kunhan huomenna aloitan.

Olipa kerran

Pääni on täynnä ajatuksia. Ne kimpoilevat kurittomina seinämistä toisiin, eivätkä anna itseään kiinni. Yritän epätoivoisesti kurotella niiden hännänpäistä otetta hillitäkseni pääni sekamelskaa, mutta tuloksetta.

Eilen nautin kolme tuntia ystäväni seuraa, pitelin käsissäni teekupillisia, maistelin pikkuleipiä ja pohdin elämää. Jäljitimme yhdessä seurauksia syihin ja loppuja alkuun. Eilen ymmärsin kuinka väärään aikaan tulitkaan elämääni: tulit liian myöhään tai liian aikaisin kestääkseni saapumisesi ja lähtösi vaikutuksen.

Ymmärsin tämän viikon aikana, tekojasi sietäessäni ja puheesi kireyttä kuunnellessani, että saat minut vain pahalle mielelle. Aina. En enää pysty kestämään sitä. Minusta on tullut uhrilammas ja Sinusta veitsi, joka uppoaa lihaani ja repii sieluni riekaleiksi. Sinä olet auton ajovalot pimeässä ja minä kauris, joka sokaistuu jähmettyen tielle eteesi. Sinä olet minulle kuolema, joka tulee ja joka lähtee vain palatakseen uudestaan. Ja minä olen syntymä, joka syntyy alati uudelleen, Sinulle tapettavaksi.

Sanat eivät enää anna minulle, vain teot luovuttavat itsestään pideltävää ja elämäksi muutettavaa. Olen yrittänyt ryhtyä seisomaan kimaltavien sanojeni takana uudesta elämästä ja paremmasta alusta. Olen poistanut menneinä päivinä puhelimestani joukon puhelinnumeroita ja yhteystietoja. Ohikulkijoita, joiden soittoja en enää tarvitse.

Mieleni on päätynyt vuoksesi tämän blogin kirjoituksiin ja merkintöihin. Luulin menettäneeni myötäsi myös olemassaoloni, kunnes luovuttamisen hetkellä tajusin olevani vielä olemassa - kaiken jälkeenkin minulla oli yhä itseni.

"Olipa kerran mustahiuksinen opiskelijatar, joka päätti aloittaa uuden elämän, jossa ei olisi surua enää. Se elämä alkaisi uudessa paikassa, uusien ihmisten keskellä, kaukana Sinusta. Ja tuolloin tyttö päätti, että mitä hän ikinä tulikaan jatkossa tekemään, hän tuli tekemään sen niin, että tuntuu!"

"Poistetaanko osoitekirjasta 'Sinä'?" >Kyllä - Ei<
Valitsen Kyllä.

Vade Retro

jätät tielleni ansarautoja
jatkan matkaani jalkapuolena
luulet etten tikkua ristiin saa
olet väärässä, sinut aion nujertaa
tämä sielu on liian pieni
tämä sielu on liian pieni
liian pieni meille kahdelle

väisty tieltäni sinä saatana
häivy silmistäni saatana
ja painu tuonelaan

Aggressiota, vihaa, kiehuvaa raivoa, joka purkautuu voimalla sanoina suustani, ajatuksina sielustani ja tekoina ruumistaani. Sinä et tee minulle näin! Sinulla ei ole lupaa tehdä minulle näin!

Poistuisitko elämästäni? Ei, Poistu elämästäni, Heti! Sinulla ei ole oikeutta kohdella minua näin. Tartu ovenkahvaan, käännä ja työnnä ovi auki. Kävele siitä läpi, sulje se takanasi ja heitä avain metsien kätköihin, sammalien alle kadoksiin. Sillä Sinulla ei ole enää oikeutta lunastaa palastakaan minusta eikä kävellä sisälle näihin huoneisiin.

Sait minut syöksymään raivon syvyyksiin. Sieltä et saa minua enää tyyneksi nousemaan.

Väärä päivä

Viime öinä olen nähnyt unia pitkästä aikaa. Viime päivinä olen ollut väsyneempi kuin aikoihin. Käytän kaiken energiani muuttaakseeni kaiken uudeksi, erilaiseksi, ja se uuvuttaa minua. Muutokset ovat olleet liian suuria, olen tehnyt ne pienellä harkinta-ajalla ja toteuttanut kiihkeällä vauhdilla. Minulla on jatkuvasti kiire. Kiire-tee-suoriudu-toimi-nyt-heti-nopeammin! Voin vaihtaa autoni, värjätä hiukseni, ostaa uusia vaatteita ja muuttaa uuteen kaupunkiin, mutta en pääse itsestäni. Ja se varmaankin on tällä hetkellä se mihin kaipaan muutosta kivuliaimmin.

Minulla on pitkästä aikaa hyvä olo, mutta en tiedä johtuuko se jatkuvasta liikkeestäni. En ehdi katsomaan itseäni, pystyisinkö edes? Kestäisinkö katsoa mitä peilistä tuijottaa? Kuka sieltä katsoisi minua takaisin?

Olen tänään elänyt perjantaita. Vasta iltapäivällä sain kuulla, että perjantai on vasta huominen. Olen väärässä päivässä. Minusta tuntuu tänään konkreettisemmin kuin hetkeen, että olen myös väärässä elämässä.

Aikansa kaikella

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

Ajan pieniä suloisia hetkiä. Kirpputorilta löydetty 1 (yksi) euron CD-levy hyvää musiikkia, vastaantulijan aurinkoinen hymy, pariskunta nauttimassa toistensa seurasta keskustan torilla, leppoisa jutustelu ystävän kanssa, uudella autolla ajettu matka kauppaan, leipomosta ostettu berliininmunkki ja loppuun luettu kirja. Olen omassa rauhassani, ottaen oman aikani, yrittänyt opetella nauttimaan pienistä asioista. Yksi kerrallaan. En jaksa murehtia ensi viikkoa, sillä muutoin jää huominen elämättä.

Olen huomannut kuinka jaksan jälleen tuntea. Tunnen vaivaantuneisuutta, ärsyyntymistä, myötähäpeää, iloa, hämmästystä, hämmennystä ja seesteisyyttä. On aika repäistä ja aika ommella yhteen. Ehkä minun aikani on jatkaa elämää ja nauttia siitä.

Valonsäteitä

Mutta jos heijastat vähän,
niin saat sen säteen takaisin.
Jos vain verhoudut mustaan,
niin näetkö itsekään.

Vastaantulevat rekat heittivät tuulilasiini vettä jokainen vuorollaan ja taivas tarjosi lisää tuota samaa ainetta säästelemättä. Ajoin autokaupan pihaan ja katselin rivissä seisovia autoja vuorotellen kunnes silmiini osui yksi tuttu; tuttu, koska olin käynyt katsomassa sitä ennenkin. Tällä kertaa olin tullut hakemaan sen omakseni.

Pihassani seisoo nyt kaksi autoa. Toinen on tuonut minut menneisyydestä tähän pisteeseen. Sen ratin takaa on nähty monta kilometriä avointa tietä, se on kyydinnyt elämäni Vaikuttajia ja vienyt minut pois kun olen tahtonut paeta elämää. Sen maalipinta heijastelee lukemattomia kuvia eletystä elämästä, sen radio soittaa ystävien kanssa yhdessä laulettuja kappaleita ja sen penkeillä tuoksuu muistot.

Toinen on vieras pihassani. En tiedä mistä se on tullut pihaani, minne se on minua viemässä tai millaisia ihmisiä se kuljettaa penkeillään elämääni. Tänään Sinä ajoit tätä autoa vastaan; et tunnistanut, et edes huomannut minun ohittaneen Sinut vastaantulevien kaistalla. Tämä auto on yhtä vieras Sinulle kuin se on minullekin. Se ei koskaan käänny pihaasi, ei saavu hakemaan Sinua eikä avaa oviaan Sinulle. Tämä auto kuljettaa minut pois luotasi.

Tämä auto tuli Sinua vastaan ja Sinä et huomannut minua. Ajoin kilometrin, pilvet väistyivät ja sade taukosi. Aurinko heijasteli säteitään tuulilasista. Tämä auto ei heijasta Sinusta mitään, se ei tunne eikä huomaa Sinua.

Kuumeista pohdintaa

Mä lähdin pois koska tunsin kuinka tuska täytti mun rinnan
Pakenin, koska luulin osaavani unohtaa
Nyt on iltapäivä, näin kangastuksen joka rikottu on
Kangastuksesta en voi vettä ammentaa

Jokainen eleeni ja raajani liike vaatii raamatullisiin mittoihin kasvaneen määrän energiaa. Tunnen kuinka kehoni taistelee mitättömin asein raivoissaan riehuvaa flunssaa vastaan ja minä yritän tuskaisesti helpottaa oloani särkylääkkein ja toimittaa aseita vihollista vastaan. Kehoni on alakynnessä ja öisin se vaikertaa apua kuumeen rankaisevassa pieksennässä, joka saa minut vaipumaan tajunnan rajatiloihin.

Ajatukseni vaeltavat vaivoin. Mieleni on vanginnut ne kuin tupakansavun kyllästämään huoneeseen, jonka ikkunoista tulviva valo siivilöityy harmaan kerrostuman läpi vain hentona kajastuksena. En saa tarttumapintaa ympäröivään tilaani ja yritän keskittää ajatuksiani vain yhteen virkkeeseen: "Tahdon pois".

Tuosta virkkeestä on tullut elämäni suunta, pakottava halu ja voima, mitä palvelen ja jolle uhraan itseäni. Se on keskiö, jota kierrän taukoamatta ja valmistelen itseäni hitaasti tulevaan lähtööni. Jätän jälkeeni itsestäni menneen elämäni muistoja, jotta voisin aloittaa uutta.

Viime päivinä olen kiertänyt kymmeniä autoaitauksia, nähnyt satoja autoja ja lukenut tuhansia rivejä myyntilauseita. Se auto, jossa me kävimme satojen kilometrien taipaleella keskusteluja, jossa Sinä istuit, nukuit ja matkasit luokseni, se auto ei enää kuulu tulevaan elämääni. Siitä on tullut katkeransuloisten muistojemme uhri, joka ei enää voi viedä minua elämässäni sinne minne tahdon saapua. Sillä minua tulevat kuljettamaan uudet tavoitteet, sellaisilla teillä, joilla Sinä et ole kulkenut ja joilla en Sinua tule vastaan.

Uusi elämä, uudet tiet, uudet tavat ja välineet. Olen risteyksessä, jota en tunnista, mutta jossa tiedän mihin suuntaan lähteä. Kun vihdoinkin punaisesta keltaiseksi muuttunut vaihtuu liikennevalosta vihreälle, minä lähden. Ja teen sen helpottunein mielin, taakseni katsomatta sillä takanani ei ole enää mitään jäljellä.

Kauniita asioita

Virastotaloja, nettisivujen asiatekstiä ja lakipykäliä, velvollisuuksia ja oikeuksia, opintotoimiston luukku ja suoritetut opintopisteet, valkoisia tulosteita ja avuliaita työntekijöitä toimipisteissään. Tämä kaikki on ollut viime päivieni sisältöä. Minua ajaa eteenpäin tavoite, tieni on viitoitettu ja ystäväni tukevat tulevaa muutosta. Pitkästä aikaa minun on aidosti hyvä olla.

Olen jälleen jaksanut keskittyä itseeni. Olen lääkinnyt anemiaani, hoitanut mieltäni ystävieni seuralla ja hemmotellut itseäni kauniilla asioilla. Olen selannut lukemattomia nettisivuja ja kuvia keräten ideoita uuden kotini sisustukseen. Pidän kauneudesta ja tahdon sitä näkyvän kodissani, uudessa kodissani.

Edes kehooni luvatta tunkeutuva flunssa ei saa minua taipumaan alakuloisuuteen. Ei edes ympärilläni vallitseva kaaos saa minua pysähtymään, sillä nyt minä olen matkalla kotiin. Ja kukaan ei minulta vie sitä määränpäätä pois, ei saa viedä.

Kriittinen piste

Olen saanut itseni kiinni yhä useammin hymyilemästä. Olen huomannut miettiväni jotain muuta Sinun sijastasi. Olen tunnustellut tätä uutta tunnetta. En muista tällaisen koskaan asuttaneen taloani. Se on niin huoleton ja valoa täynnä, se on kevyt kuin yöperhosen lento, se on mietteliäs ja se on kosketuksissa minuun hellästi hyväillen. Se tekee minusta vapautuneen.

Tuo tunne sisälläni lähdin lenkille. Askeleeni eivät kiirehtineet eivätkä mieleni riivaajat takoneet solvauksillaan minua kannoillani. Auringon yhtyessä mustaan järven pintaan jokin minusta tuli läpi ja syntyi. Se kumpusi niin voimakkaasti, että laskin itseni vapaaksi ja yön hiljaisuudessa, piilossa muiden katseilta minä itkin. Helpotuksen kyyneliä, itkin hyvästejä, vuodatin onneani ja minä tunsin. Tunsin jotain ja yhtä aikaa kaikkea. Niin pitkän aikaa minä olen ollut vain velkaa ja nyt minulla oli vihdoinkin varaa tuntea, aikaa pysähtyä ja antaa itselleni lupa astua valoon suljetuista huoneistani.

Olin niin pitkään ryöminyt, ollut jo luovuttamaisillani, menettänyt itseni ja juuri kun ruumiini oli musertumassa elämisen sietämättömän painon alle, se kriittinen piste asettui lauseeni loppuun ja elämä nosti minut jaloilleen. Vihdoinkin jalkojeni alta löytyy jotakin pitävää, jotakin jolla seistä. Tässä minä viivähdän, harjoittelen miten pysyä jälleen pystyssä.

The long road

Well I've walked alone, I've walked down this long road
Some walk alongside for a while then go
I think back on them as the days go by
The roads we took were different in this life

There are plenty of the bad times that I've had
Seemed to last so long while the good ones went so fast
But the best times I remember them most of all
They'll stay with me forever

Kesällä, vuosia sitten, kävellessäni ensimmäistä kertaa tämän kaupungin katuja katselin ympärilleni ja ihmettelin auringossa kylpevää näkymää. Järvi keinutti laineitaan, ruohikko vihersi kuin satukirjan sivuilla maalatuin sävyin, idylliset rakennukset seisoivat järjestelmällisesti riveissään ja kadut toivat kulkijansa aina kaupungin vehreille rannoille täyttämään sieluansa ehtymättömällä kauneudella.

Minä muistan tämän kaupungin aina satumaisen kauniina, täydellisenä kuvana. Tämä kaupunki on ollut turvasatamani. Se opetti minut elämään, löytämään itseni ja oppimaan mitä on selviytyminen. Se ruokki sieluani, ojensi virheistäni, mutta piti minut aina pystyssä valaen toivoa huomisesta.

Tässä kaupungissa koin suurimmat menetykseni, jotka repivät sieluani jättäen arpensa olemiseeni, täällä minä sain tuntea palavaa rakkautta, todellista ystävyyttä, aitoutta, tuskaa ja ihmiselon tunnekirjon kaikessa vallassaan. Ja täällä minä join sitä elämää, joka minulle tarjoiltiin kirkkaasta viinilasista, josta minä humalluin ja josta minä sairastuin.

Kyllä minä muistan, kyllä minun tulee ikävä, mutta en minä ole tullut tänne jäädäkseni. Minun on mentävä. Olen tämän päivän miettinyt lähtöäni, suunnitellut, alustanut asioiden järjestelyä ja aikatauluttanut lähtöäni. Oloni on selkeä, minulla on suunta. Ja se tekee mieleni virkeäksi, kuin lapsella, joka katselee sinistä taivasta ilman huomisen huolta, tarttuen ja aidosti eläen vain kuluvassa hetkessä.

Tätä kirjoittaessani istun olohuoneen sohvalla käpertyneenä suuren, lämpimän torkkupeittoni alle. Olohuoneen ikkunasta avautuva maisema näyttää minulle täydessä lehvistössään koreilevia puita, villinä rehottavan niityn ja vihreyttä silmänkantamattomiin. Taivas seisoo sinisenharmaana värjäten tunnelman sinertäväksi. Epätodellista maisemaa, pysähtynyt tunnelma, kuin käsinkosketeltavaa surua. Ei surua menetyksestä, ei kivuliasta ikävää eikä viiltävää tuskaa yhteisen ajan loppumisesta. Vain kevyt surun huokaus yhteisen taipaleemme muistolle; minun ja tämän kaupungin.

Takaisin kotiin.

Usean vuoden ajan minä etsin tästä kaupungista tuttuja kasvoja, joita ei koskaan tullut vastaan. Yritin oppia omat reittini, joilla kulkea, en niitä löytänyt. Katselin taivaan tähtiä, löytääkseni suuntani, mutta aina minä eksyin. Sisustin taloani kodiksi, jonne ei koskaan muodostunut kodinhenkeä. Minun on ikävä Kotiin.

Tämä kaupunki toivotti minut tervetulleeksi, se otti minut syleilyynsä ja opetti elämästä. Tämän kaupungin valot valaisivat lenkkipolkuni ja naapurusto vaipui uneen kun minä tahdoin hetken huilahtaa. Täällä minä koin elämäni suurinta rakkautta ja repivintä tuskaa. Tämä talo on täynnä muistoja, tämä kaupunki kertoo tarinaani ja on laulanut laulujani.

Nyt minun on aika lähteä. Niinkuin minä hyvästelin Sinut, niin minun on aika hyvästellä tämä elämäni täällä. En minä ole katkera, en minä ole haikea. Minun aikani tässä kaupungissa on vain tullut loppuun.

Hyvästi Rakkaani.

Sinussa on vieläkin se jokin, mikä saa maailmani järkkymään, askeleeni haparoimaan, sanani takeltelemaan ja katseeni etsiytymään silmiisi. Sinussa on vieläkin se jokin, mikä sai minut rakastumaan Sinuun hullaantuneen voimalla.

Meidän rippeemme jäivät tänään Harjulle, mäntyjen oksistoihin ja jalkojemme alla levittyneeseen soraan. Minun rippeeni, joita Sinusta kannoin, luovutin sanoina käsillesi ja minä pystyin lähtemään pois ilman kantamaani taakkaa. Irrallisena kaikesta.

Ei, tällä kertaa me emme sano näkemiin, vaan hyvästi. Sen minä lupasin itselleni.

Kun minä tulen

Kun minä tulen luoksesi, tervehdi minua, tulen viimeistä kertaa.
Kun katsot minua, muista jokainen piirteeni, näet minut vain tämän hetken.
Kuuntele puheeni jokainen sävy, huuleni kuiskaavat Sinulle enää vain nämä lauseet.
Kysy minulta avaimet suljettuihin huoneisiini, minulla on avaimet vain tämän kerran.

Ja kun tervehdyksesi saa minut kavahtamaan, kun katseesi saa minut laskemaan omani ja kun äänesi saa minut sähähtämään tuskasta, älä pelästy. Sillä Sinä revit minut vain läsnäolollasi. Uskalla kohdata se, tee tiesi lihani läpi, vuodata vereni, päästä tajuntani, älä pelkää.

Tee siitä suloista, koe se kauniina. Jos Sinä satutat minua, älä ota sitä niin. Tee siitä unohdettua intohimoa. Kun minä kyynelehdin, muuta syy iloksi. Älä ota sitä niin. Tee siitä suloista, kun minä tulen. Sillä minä tulin vapaaehtoisesti, syy ei ole Sinun.

Pää täynnä

Aamulla kampaan hiukseni, taivutan ripseni, lisään mustaa meikkiä ja punan huulilleni. Piiloudun itseni taakse, ettei kukaan silmistäni näkisi sieluuni. Hengitän sisään ja ulos, en tahdo muuta kuin sisään ja ulos...

Olen ollut niin pitkään sisältä ontto ja pää tyhjänä. Eilen vedin sen täyteen.

"Miksi sä et hymyile? mihin sä olet unohtanut hymysi kaunis tyttö?"

Jatka Elämääsi

Minulla oli tuhannet kasvot ja epäilys.
Sinulla viimeinen sana ja vakaus.

En koskaan astunut varjoista, en milloinkaan antanut Sinun katsoa minuun.
Sinä kestit tarkastelun ja tutkin jokaista piirrettäsi viiltävillä silmilläni, jotka painautuvat Sinusta läpi.

Minä ymmärsin ja tajusin. Tajusin aivan liian hyvin.
Sinä et milloinkaan.

... ja yhä uudestaan haluan Sinut. Tajuan vieläkin liian hyvin.

Speeding through

Speeding through - läpi punaisten valojen, vain vauhtia lisäten, maisemien sulautuessa yhtenäiseksi väriksi ja tajunnan muuttuessa vain loputtomaksi tunneliksi. Tien varsilla seisovilla ihmisillä ei ole merkitystä. Heistä on tullut vain katulamppuja, jotka valaisevat tietäväni, mutta eivät pysäytä minua. Merkitys kaikesta on kadonnut.

Päivät juoksevat kilpaa kanssani ja minä nautin kyydistä. Se on aina tällaista jonkin aikaa. Niin kauan kuin suurkaupungin valot heittävät saasteensa taivaalle, niin kauan kuin asfaltoitua tietä riittää - minä pysyn järjissäni. Kun tie muuttuu hiekaksi, valot sammuvat ja tähdet tulevat esiin, kun minun on lähdettävä kotiin - minun järkeni jää taakseni.

Olen miettinyt paljon. Minä pakenen, se on minulle luontaista. Nyt minun tekee mieli paeta, tehdä toisesta kaupungista kotini, rakentaa uusi elämä ja repiä vanha. Minun on päästävä pois.

Ei enää mitään

Olen istunut pitkään vain katsellen edessäni olevaa tietokoneen näyttöä. Ruudulle eivät kirjaimet ole hypähdelleet eivätkä ajatukset virranneet sanoiksi. Minussa on tyhjyys. Sanottava on lausuttu, viimeiset haavat sivallettu ja aseet heitetty maahan. Jäljellä on enää autio taistelukenttä, jolla seison katsellen ympäröivää maisemaa.

Voin kuulla tuskaiset huudot, vaikerruksen, voin nähdä maassa viimeisillä voimillaan ryömivän taistelijan ja arpeutuneet haavat soturin keholla. Tunnistan kaiken kuuluvan minuun. Olen väsynyt hyökkäämään vastaan, uupunut juoksemaan Sinua pakoon ja liian levoton seisomaan paikallani.

Vaadit minua tapaamaan Sinut. Mitä siitä syntyisi? Mitä tapahtuisi? Vastaus kiinnostaa minua, olen aina ollut utelias. Nyt ne kysymykset eivät huuda päässäni ehdottomia vastineita, ehkä minä en olekaan enää minä, en sitä mitä olin kanssasi. Ehkä minä olen nyt se, joka jättää kysymykset avoimiksi, kääntyy kannoillaan ja poistuu taistelukentältä päätään kääntämättä.

Sisältä kuollut.

Olen menettänyt haluni. Haluni taistella vastaan, haluni rakastaa. Minulla ei ole halua elää. Riipun elämässä kiinni vain odottaen, heräten seuraavaan päivään toivoen, että tuska olisi hellittänyt. Ehkä seuraavana päivänä haluaisin taas ja minulla olisi jokin syy haluta - haluta elämää, rakkautta, onnea, haluta ylipäätään jotain!

Olen miettinyt Sinua jälleen paljon, pyyntöäsi tavata. Niin kauan toivoin, odotin, rukoilin sitä mahdollisuutta. Nyt oloni on sietämätön. Kysyt milloin tahtoisin istua ja keskustella. Yhtä hyvin voisit kysyä milloin tahtoisin kävellä palavaan taloon ja sytyttää itseni tuleen. Milloin antaisin kaiken vanhan korventaa sisukseni polttaen sieluni karrelle. Niin, milloin minä tahtoisin?

Kun ymmärsin etten kykene antamaan Sinulle anteeksi, ymmärsin myös ettei tämä tuska hellitä, painajainen ei pääty enkä minä voi elää ennen kuin voin sen tehdä itseni vuoksi. Vasta sitten voisin hyvästellä Sinut.

Minulla on ollut niin paljon sanottavaa, niin paljon minusta on syöksynyt tulvaporttien läpi ja niin vahvasti minä olen tuntenut. Nyt on vain turtumus. Näin on helpompi kävellä tuleen.