Olipa kerran

Pääni on täynnä ajatuksia. Ne kimpoilevat kurittomina seinämistä toisiin, eivätkä anna itseään kiinni. Yritän epätoivoisesti kurotella niiden hännänpäistä otetta hillitäkseni pääni sekamelskaa, mutta tuloksetta.

Eilen nautin kolme tuntia ystäväni seuraa, pitelin käsissäni teekupillisia, maistelin pikkuleipiä ja pohdin elämää. Jäljitimme yhdessä seurauksia syihin ja loppuja alkuun. Eilen ymmärsin kuinka väärään aikaan tulitkaan elämääni: tulit liian myöhään tai liian aikaisin kestääkseni saapumisesi ja lähtösi vaikutuksen.

Ymmärsin tämän viikon aikana, tekojasi sietäessäni ja puheesi kireyttä kuunnellessani, että saat minut vain pahalle mielelle. Aina. En enää pysty kestämään sitä. Minusta on tullut uhrilammas ja Sinusta veitsi, joka uppoaa lihaani ja repii sieluni riekaleiksi. Sinä olet auton ajovalot pimeässä ja minä kauris, joka sokaistuu jähmettyen tielle eteesi. Sinä olet minulle kuolema, joka tulee ja joka lähtee vain palatakseen uudestaan. Ja minä olen syntymä, joka syntyy alati uudelleen, Sinulle tapettavaksi.

Sanat eivät enää anna minulle, vain teot luovuttavat itsestään pideltävää ja elämäksi muutettavaa. Olen yrittänyt ryhtyä seisomaan kimaltavien sanojeni takana uudesta elämästä ja paremmasta alusta. Olen poistanut menneinä päivinä puhelimestani joukon puhelinnumeroita ja yhteystietoja. Ohikulkijoita, joiden soittoja en enää tarvitse.

Mieleni on päätynyt vuoksesi tämän blogin kirjoituksiin ja merkintöihin. Luulin menettäneeni myötäsi myös olemassaoloni, kunnes luovuttamisen hetkellä tajusin olevani vielä olemassa - kaiken jälkeenkin minulla oli yhä itseni.

"Olipa kerran mustahiuksinen opiskelijatar, joka päätti aloittaa uuden elämän, jossa ei olisi surua enää. Se elämä alkaisi uudessa paikassa, uusien ihmisten keskellä, kaukana Sinusta. Ja tuolloin tyttö päätti, että mitä hän ikinä tulikaan jatkossa tekemään, hän tuli tekemään sen niin, että tuntuu!"

"Poistetaanko osoitekirjasta 'Sinä'?" >Kyllä - Ei<
Valitsen Kyllä.