Julmia aikeita

Kaikista eläimistä yksin ihminen on julma.
Hän on ainoa, joka tuottaa kipua huvikseen.
- Mark Twain

Kuin pieni poika tuottaa itselleen iloa repimällä kärpäseltä siipiä, niin minäkin sain kieroutuneesti helpotusta omaan tuskaani aiheuttamalla Sinulle teoillani tarpeetonta kipua. Sanoistani oli tullut terävästi iskeytyviä puukkoja, teoistani lamaannuttavaa myrkkyä ja ajatuksistani suunnitelmallista kostoa.

Olin niin loukattu, hyväksikäytetty, häväisty, hämmentynyt ja suunniltani kaikesta, että huumaannuin siitä julmuudesta, joka syöksyi minusta Sinuun. Halusin repiä Sinun elämäsi, murskata onnesi ja saada Sinut vain ymmärtämään. Et Sinä ymmärtänyt silloin, etkä ymmärrä vieläkään.

Koskaan ei sisälläni elänyt vihaa Sinua kohtaan. Olin vain vihainen. Ajoittain mietin, olisinko voinut niellä vihaisuuteni aikuismaisen tyynesti, arvokkaasti niellen ja jatkaen matkaa hymyssä suin? Ei se ole varsinaista jossittelua. Käyttäydyin siinä tilanteessa vain kuten osasin.

Vielä tämän kaiken jälkeenkin, vanhasta tottumuksesta, julmuus viekoittelee mieleni. En kadu mitään. En tunne häpeää. En osaa olla pahoillani. Mutta yhtä harmittelen ja mietin: miksi en voi jo antaa olla?