It's not the size of the wave, but the motion of the ocean

"Minulla ei ollut syytä elää ennen kuin minulla oli syy, jonka puolesta kuolla." Tämä lause on tänään ollut ajatuksissani. En tiedä miksi, ehkä olen piittaamaton ja sokea syille, joiden vuoksi herään aamuisin. Ainakaan en osaa nimetä yhtäkään, päiväni kulkevat tunnottomana ohitseni ja minä katselijan roolissa annan sen tapahtua.

Yön katselin itseäni baarissa. Miehet juoksivat perässäni, vaikka minä juoksin heitä pakoon. Miehet söivät nautiskellen sanojani, vaikka tarjoilin heille vain mieleni saasteita. He ottivat vastaan lupauksia, vaikka pystyin antamaan vain katteetonta toivoa. He istuivat vieressäni, vaikka minä en ollut läsnä. Näen ihmisissä vain vikoja, puutteita ja rikkinäisyyttä, enkä tahdo sellaista elämääni. Kukaan ei ole tarpeeksi, kukaan ei ole täydellinen. Kukaan ei tule olemaan minulle riittävä, ennen kuin lakkaan näkemästä oman rikkinäisyyteni minuun katsovien silmistä.

Tuo sieluni repaleisuus, koko olemassaoloni hentous asettui käsivarsilleni aamuyön tunteina kuin vastasyntynyt. Kaikessa avuttomuudessaan se huusi armoa, enkä minä voinut kuin romahtaa sen kivun alle kun näin menneisyyden haamuja. Näin Sinun ystäviäsi ja minä sekosin. Yksi kerrallaan perustuksieni kivijaloista mureni hiekkana maahan, pelko repi seiniä ja epävarmuus syöksyi tajuntaani. Kun ehdin viimein tiedostaa, että Sinä et ole samassa tilassa ja paikassa kanssani, oli jo liian myöhäistä. Olin menettänyt otteeni ja päästänyt hulluuden nauttimaan antimistani.

Vain Sinä tiedät kuinka vähän se ottaa syöstäkseen minut omaan järjettömyyteeni. Ja vain minä huomaan, etten ole vieläkään lopettanut karkumatkaani. Enkä ole vieläkään antanut Sinulle anteeksi. Vaikka niin kovasti tahtoisin.