Huono päivä

"Ei sille voi sanoa mitään, se on kiukkuinen kuin ampiainen" toteaa ystäväni leikkisästi tyttärelleen käydessäni heidän luonaan "onneksi sillä on nuo aurinkolasit tai näkyisi silmistä tulenlieskoja!" jatkuu samainen hersyvä puhe. Hymyilen, mutta sanoissa on totuus. Olen viime aikoina ollut tasaisen vakaa tunnetilaltani. Tasaisen ärsyyntynyt kaikkeen. Sähisen ystävilleni, kiroan edellä ajavat kuskit ajotaidottomuudestaan ja päivittelen mielessäni palveluammattien henkilöstöä. "Olet samanlainen myrskypilvi kuin tuo tuolla taivaalla!" naurahtaa ystäväni. Minä en naura. Minulla on huono päivä, joka ei vaihdu uuteen huomiseen.

Lihastani on tullut velttoa ja mielestäni löysää. Minua tuskastuttaa ajatus, että olen antanut itseni ajautua tähän tilaan. Sätin kaikkea ympärillä olevaa, mutta olen voimaton itseni edessä. "Lopeta tuo jatkuva raivoaminen! Ota ote itsestäsi, stana, mikä ttu sua oikein vaivaa?! Tee niitä muutoksia, joista eniten saat päänsärkyä. Se vaatii vain sen päätöksen!" huudan ilman ääntä itselleni. Minun pitäisi todella alkaa huolehtia itsestäni, olen laiminlyönyt itseäni liikaa ja aivan liian pitkään.

Huomenna en heittele puheessani tikareita, siirrä itseäni ajatuksissani entiseen, vaan paikkaan haavoitetun sydämeni ja etsin sielulleni rauhan. Pienissä erissä, sekin riittää, kunhan huomenna aloitan.