In my rearview mirrorYön katto oli jo umpeutunut päivän ylle kun kävelin kohti autoa. Vain heikko katulampun keltainen kajo valaisi parkkipaikkaa naksauttaessani keskuslukituksen auki. Mittari näytti +7, 00:23, bensatankin viisari tavoittaen punaista viivaa.
My life is getting clearer
The sunset sighs and slowly disappears
These trinkets once were treasure
Life changes like the weather
You grow up, grow old, or you hit the road 'round here
So I drive
Watching white lines passing by
Don't know where I'm going
But I know where I've been
I'm afraid of going back again
So I drive
Auto murahti hiljaisessa naapurustossa käyntiin ja jätin parkkipaikan. Kostea yö oli kalvottanut auton ikkunat ja kaikki ympärillä näytti niin pehmeältä. Huoltoasemalle pysähtyessäni tankkaamaan katsoin auton renkaita, kylkiä, ikkunoita. "Pakko päästä pois" ajattelin nostaessani katseeni tankkauspisteen juokseviin numeroihin. Tänään minä pääsen hetkeksi pois.
Kaarsin huoltoaseman pihasta hiljaiselle tielle. Kauempana näkyivät valtatien valot ja rampit. Hidastin vauhtia ja yhdyin ramppiin, joka heitti minut moottoritien päälle. Painoin kaasua ja mittarin neula kipusi yhä ylemmäs. Keskiviiva juoksi kilpaa auton rinnalla ja napsauttaessani pitkät päälle avautui eteeni enää vain loputon tie.
Tasaisin väliajoin vastaani rynnisti rekkoja matkalla "jonnekin". Jokainen noista rekoista vei minusta osan mukanaan. Tahdoin enää vain vetää parkkiin, käydä tien varteen seisomaan peukalo pystyssä ja nousta yhden rekan kyytiin. Ihan sama minne se minut veisi. Kunhan se olisi kaukana.
Olen aina osannut lähteä. Jokin vanha veri, alkukantainen vetovoima ja selittämätön halu tien päälle on aina asunut minussa. Tie vaikeni vauhdin alla, moottori kehräsi tasaisesti ja renkaat tavasivat taittuvia kilometrejä metri kerrallaan. Tänään ei ollut kohdetta mihin ajaa, oli vain matka.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti