Ei enää kuten ennen

Two steps closer, than i had in mind,
But i am good at the cold shoulder
I lost myself, trying to catch the sun
I gave you everything, left myself with none

Well, i'm living straight now you're not on my mind
My sweet addiction, always at the side

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing

I'm sorry but i'm restless
The closer it gets, the less i need it
I lost myself trying to catch the sun
Turn the corner, now walk on

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart

Stop chasing every little thing that sparks
it always sparkles from a distance
You'll carry all you ever need in your heart
it'll burn you in an instant

Ja he katsoivat kuinka se liekehti. Sen hehkussa oli jotain outoa, jotain mikä kiinnitti huomion ja vangitsi puoleensa. Oli enää vaikea kääntää katsettaan kun oli kerran siihen vilkaissut. Niin he vuolain virroin vuorotellen vaikuttuneina näkemästään synnyttivät suussaan kauniita sanoja ja yrittivät kurkotella tuon kummallisen näyn puoleen.

Se oli elämää täynnä, se oli aitoutta ja iloa. Se oli kuvaamatonta kauneutta, jonka taakse kukaan ei nähnyt. Se oli ollut ehjempää paloa ennen. Se oli ollut kirkkaampi ja tahrattomampi. Tuhkasta uudelleensyntynyt oli nyt vaimeampi ja pienempi. Sen valo ei enää häikäissyt kuten ennen eikä se enää niellyt elämää samoin kuin ennen.

Joku oli joskus sen kesyttänyt. Kävellyt tuon näyn viereen, kyykistynyt ja ojentanut hellästi kätensä. Tuonut mukanaan poltetun kynttilän, jonka sydämessä oli niin moni tuli valaissut sen jonkun elämää. Niin tottuneesti hän ojensi kynttilän tuohon liekehtivään näkyyn ja kynttilä syttyi. Ja hän katseli kynttiläänsä, jonka sydämessä tuo ennen niin kauniina ja puhtaana roihunnut palo oli tanssinut, nyt vain vaimeana ja viattomana kynttilän päässä steariinia lähes kuluttamatta läpätti. Hän katsoi aikansa. Lämmitti sen hehkussa sormiaan, käänteli päätään ja hymyili. Kunnes eräänä iltana hän puristi kynttilää käsissään hieman kovemmin ja vakavammin. Ja sinä iltana, hän huokasi ja sillä hetkellä tuo kynttilän pieni liekki sammui siitä pienestä huokaisun vireestä.

Mutta siitä tuhkasta, josta se joku oli kynttiläänsä liekin hakenut, syntyi jotain uutta, joka jälleen hehkuen syttyi palamaan pienelle tulelle. Hennosti, niin varovasti se pimeässäkin piti valoaan yllä. Ja jälleen niin monet sitä liekkiä tulivat kynttilöitä kantaen katsomaan. Mutta mikään ei ollut enää kuten ennen: liekki ei palanut yhtä voimakkaasti, ei siinä riittänyt lämpöä tarpeeksi sytyttämään kenenkään kynttilää. Sitä oli kaunis katsella, sitä oli kaunis jäädä seuraamaan, mutta kukaan ei sitä kynttilässään voinut enää kotiinsa viedä.