Talk to me softly
There is something in your eyes
Don't hang your head in sorrow
And please don't cry
I know how you feel inside I've
I've been there before
Somethin is changin' inside you
Istun. Tietokoneen pehmeä hurina kietoo minut tasaiseen huumaansa. Hengitän sisään. Hengitän ulos. Jokainen hengenveto ottaa pehmeästi velkojaan ja rintani päällä painaa keuhkojani kasaan uupumus. Mieleni on vaiti ja istun kynttilän valossa aivan hiljaa. Sanat ovat jättäneet tämän kodin syystuulien puhaltaessa avattujen ikkunoideni läpi ja jäljellä on vain tunnottomuus.
Kävelen. Alastomaksi riisutut puut seuraavat matkaani murheellisesti. Minussa ei ole mitään enää jäljellä. Jokainen ajatus on minusta paennut öiden pimeyteen ja siinä hetkessä keskellä metsää minä vain olen. Ainakin vielä olen... En kykene juoksemaan, jokainen askel painaa kuin ihmiskunnan eletyt elämät harteillani ja kykenen vain kävelemään alistuneena kohtalooni sen taakan alla.
Nukun. Minä käperryn peittojeni alle ja nukahdan suloiseen tiedottomuuteen ympäröivästä elämästä, joka kiirehtii askeliaan minun ohitseni. Lukittujen ovieni takana ihmiset ottavat kiinni hetkestä vaan minä en ota enkä anna mitään.
Minä elän kuin sieluton ruumis tunnottomuuden vieraana. Tässä talossa ei ole värejä eikä näissä huoneissa kuulu nauru eikä raivo. Ei ole kontrasteja eikä tasoeroja käteni alla eikä silmieni edessä. Tässä tilassa on kaunista kuin utopian rantamailla; ei huolta huomisesta eikä eilisestä. Kukaan ei kysy eikä kukaan kaipaa. "Yhden huoneen hinta tunnottomuuden talossa on yksi elämä, kiitos."
0 kommenttia:
Lähetä kommentti