Sisältä kuollut.

Olen menettänyt haluni. Haluni taistella vastaan, haluni rakastaa. Minulla ei ole halua elää. Riipun elämässä kiinni vain odottaen, heräten seuraavaan päivään toivoen, että tuska olisi hellittänyt. Ehkä seuraavana päivänä haluaisin taas ja minulla olisi jokin syy haluta - haluta elämää, rakkautta, onnea, haluta ylipäätään jotain!

Olen miettinyt Sinua jälleen paljon, pyyntöäsi tavata. Niin kauan toivoin, odotin, rukoilin sitä mahdollisuutta. Nyt oloni on sietämätön. Kysyt milloin tahtoisin istua ja keskustella. Yhtä hyvin voisit kysyä milloin tahtoisin kävellä palavaan taloon ja sytyttää itseni tuleen. Milloin antaisin kaiken vanhan korventaa sisukseni polttaen sieluni karrelle. Niin, milloin minä tahtoisin?

Kun ymmärsin etten kykene antamaan Sinulle anteeksi, ymmärsin myös ettei tämä tuska hellitä, painajainen ei pääty enkä minä voi elää ennen kuin voin sen tehdä itseni vuoksi. Vasta sitten voisin hyvästellä Sinut.

Minulla on ollut niin paljon sanottavaa, niin paljon minusta on syöksynyt tulvaporttien läpi ja niin vahvasti minä olen tuntenut. Nyt on vain turtumus. Näin on helpompi kävellä tuleen.