Nurinkurinen elämäni

Olen ajautunut ironian paradoksiin. Absurdius on vaivattomalla eleellä heittänyt koko ympäristöni ylösalaisin. Olen suuntavaistoton, kuin oman elämäni ihmemaassa heitettynä Liisan rooliin.

Tämä nurinkurinen tilanteeni ahdisti minut tänään valitsemaan puhelimeni näytölle numeroita järjestyksessä, jonka olen tarkoituksellisesti yrittänyt unohtaa. Asiani ei ollut kuin kahden lauseen mittainen, joten pakenin ääntäsi viestin taakse ja paluuviestisi vastaanotettuani koin pienen kuoleman. Sinä vieläkin seisahdutat vereni, saat minut kulkemaan varpaillani ja kuohahtamaan määrittelemättömällä tavalla.

Vastauksesi saatuani poistin viestisi järjen lamaannuttavassa horkassa ja puhelin piippasi uudelleen - 1 uusi viesti "Takajärven kundilta". Hymähdin ja Sinä pyyhkiydyit välittömästä muististani, minä en kuulu Sinulle enää. Minun elämäni on muualla, muiden keskuudessa.

Tuo viestisi ja sen tuoma sanoma on kuitenkin merkittävä tässä hassussa maailmassani. On erikoista, että huolimatta vaivalla irti repimistäni siteistäni Sinuun, elämäni kietoutuu ilman tarkoituksellisuutta Sinun omaasi. Kuin villiköynnös, joka ojentelee oksiaan etsien tarttumapintaa. Kasvaen sisään, lävitse, ali, yli tai ohi. Niin, minä olen vain ohikulkumatkalla, en minä ole tullut jäädäkseni - mutta minkä minä sille mahdan, että pellonlaita, jolle olen eksymällä eksynyt, on Sinun aitasi toisella puolen?