Juoksua ei minnekään

- Älä hukuta tunteitasi pois, niele ne.
- En voi, tahdon poistaa ne itsestäni, tuhota.
- Se oli rakkautta, suuria tunteita, ne ovat elämän kannattava voima.
- Mitä rakkautta se sellainen on, mikä minut jättää, hylkää ja rikkoo pieniin palasiin?

****

Kun suljit oven viimeistä kertaa takanasi, ikkunani helisivät ja huoneisiini tunkeutui pureva viima. Pitkään minä istuin lattialla rikkonaisena, hädissäni pimeässä tunnustellen ympäriltäni minuuteni sirpaleita. Niin paljon niistä jäi löytymättä, niin monta sinä veit mennessäsi ja minä en ole koskaan enää entinen minäni.

Olen viime aikoina yhä useammin lähtenyt yöllä juoksemaan. Juokseminen on minulle tarve, joka syntyy tunteesta, jota en kykene määrittelemään. Juoksen vimmaisella vauhdilla itseäni ja ajatuksiani pakoon, ja hetken ajan kaikki jää taakseni. Vain askelten kumiseva ääni, hengityksen vaatelias rytmi ja luonnon hiljaisuus ovat seuranani - olen yksin. Kävely tuntuu raskaalta, liian raskaalta kestää, joten juoksen kunnes ruumis käskee hidastamaan ja juoksen sittenkin, sen pisteen ylitse, ja sitten: tyhjyys, tyhjyys omista ajatuksistani.

Tänään minä poistin tietosi ja viestisi puhelimestani. Tänään minä olen ajatellut sinua vähemmän kuin eilen. Tänään minun on ollut helpompi olla.