Saastainen tahrattomuus

Pöydällä pionit harkitussa asetelmassa lasimaljassaan, kirjat symmetrisissä riveissä hyllyssä, jokainen esine tarkkaan mietityllä paikalla, jokainen peilaava pinta toistaen kotini puhtautta, järjestystä, kurinalaisuutta.

Harjaantumaton silmä ei näe kodissani vallitsevaa epäjärjestystä. Kaaosta on vaikea piilotella täydellisesti ja sen ote leviää talossani yrittäessäni maanisesti taistella vastaan pitämällä ulkoiset asiat hallinnassani, liian täydellisessä järjestyksessä. Pienet asiat paljastavat minut, mieleni tasapainottomuuden: rutiinit, joita orjallisesti suoritan päivästä toiseen, vessan lattialle huomaamatta jäänyt yönmusta hius, joka on irronnut stressin seurauksena, sairaalloinen täsmällisyyteni, huomiota herättävä kurinalaisuus kaikessa tekemisessäni ja kotini suureellinen tahrattomuus.

Mieleni valtaava tasapainottomuus on vaikea kahlittava sisäisin keinoin. Tiedän luovani ulkoisella järjetyksellä valheellista turvaa tilanteeseen, jota en voi sisässäni käsitellä. Olen aina elänyt vahvoista tunteista, juonut ja syönyt niistä, ammentanut niistä suureellista voimaa, joka on vienyt minut euforiseen taivaaseen ja pudottanut läpi hlvetin. Se on minun maailmani. Tämä on minun maailmani, täällä minä osaan elää.

Pitkään vaeltelin vieraalla maalla, harmaalla alueella ilman ääripäitä. Vastakohdat ovat minun ystäviäni. Elämän mitätön tasapaksuus saa minut vain kompastelemaan ja harhailemaan reitiltäni - kadottamaan itseni umpimetsiin ilman suuntaa. Nämä päivät, nämä hetket saavat kaikessa voimassaan ja kurjuudessaan minut juuri nyt tuntemaan jokaisessa luussani elämän viiltävän vaikeuden. Vastoinkäymisiä on liikaa kannettavaksi ja minä olen murtumaisillani. Ja sitten jokin syttyy sisälläni, vain pieneksi liekiksi, hädin havaittavaksi. Ja minä tiedän selviytyväni tästäkin.