Ei mitään nähtävää

Välissä kokonainen taivas
Välissä liian monta poikaa
Ja väärää reittiä

Päivät oli kauniita, niin kuin ohutta paperia
Tai jotain, jonka me tiedettiin repeytyvän

Ännä ei pyydä jäämään, eikä lähtemään. Se puhuu sanoilla, jotka takertuvat mieleeni kuin aidanvierttä kapuava villiviini. Se sulkee minut aamun noustessa syliinsä ja saa minut jälleen luottamaan johonkin kantavampaan voimaan, joka ei pettäisi jalkojeni alla kevään heikoilla jäillä. Se suutelee minua hellästi, enkä minä tahdo torjua sen iholleni painautuvia käsiä. Sen kodin jokaista yksityiskohtaa minä en tahtoisi oppia muistamaan enkä sen maneereja tuntemaan, mutta se on jäämässä yksityiskohdiksi mieleeni kuin yhä uudelleen katseltu elokuva.

Yöttöminä öinä minä matkustan pitkin tylyjä asfalttiteitä. Pysyn liikkeessä ja kotona käyn vain tervehtimässä pysähtynyttä aikaa. Uneni ovat muuttuneet ohuiksi ja repeytyvät valvottujen tuntien alla. Tuulet puhaltavat kasvoilleni ja syöksyn eteenpäin palatakseni takaisin. Puhdistan sieluani ja etsin paikkaani. Yöni vietän humalassa tai ikävässä, yksinäisen unelmissa. Ännä tarjoaa minulle sängyn lepuuttamaan väsyneitä ajatuksiani. Se kutsuu minut kotiinsa ja minä vastaan 'kyllä' vaikka minun pitäisi vaihtaa suuntaa.

Kavahdan pelkojani, pakenen itseäni. Ännä saa minut muistamaan eletyn tarinan onnesta, jonka loppu oli tuskaa ja kipua, mikä syövytti kauneuden kasvot muotoaan tunnistamatta. Humallun ja juovun turtumuksen syliin, vaivun kokeilunhalun kannettavaksi ja päädyn vieraaseen taloon katsomaan vierasta maisemaa olohuoneen ikkunasta. Ne ovat hetkiä, jotka katoavat humalan jätettyä kehoni, haalistuvat mielestäni ja lakastuvat kuihtuen pois tallaamieni muistojen poluilta. Pakenen Ännää paikkoihin, joissa kadotan itseäni. Jätän lasisia palasia sieustan murjotuille maille, haudattuina asfalttiteiden varsille, surukukkina horsmat tuulessa nuokkuen.

Tämä tie vie väärään suuntaan, mutta sen kauneus sokaisee minut väreillään. Ei tämä polku tuoksu syreeneiltä eikä tämä silta vie joen paremmalle puolelle, mutta hetki tässä on enemmän kuin ikuisuus kyynelvirroissa. Tummat yöt eivät enää verhoa pihaani, joka esittäytyy kesäisessä loistossaan juhanusruusujen tuoksussa. Ja minä en saa unta.