oikoteitä

Just because I'm losing
Doesn't mean I'm lost
Doesn't mean I'll stop
Doesn't mean I'm in a cross

Just because I'm hurting
Doesn't mean I'm hurt
Doesn't mean I didn't get what I deserve
No better and no worse

I just got lost
Every river that I've tried to cross
And every door I ever tried was locked
And I'm just waiting till the shine wears off..

Olen ennenkin samoja ajatuksia kirjoittanut. Samoja sanoja mielessäni pyörittänyt kuin palikoita, joita kokoan yhteensopiviksi rakennelmiksi, mutta nykyään ne rakennelmat eivät pysy kasassa kuten ennen. Maa järkkyy ja tuuli puuhaltaa, varomaton käsi kaataa ja rakennettu on tuhottu.

Kuume polttaa otsaani ja vaipuessani tajunnan rajamaille näen entisiä ihmisiä elämästäni. Vavahdun hereille ja haamut katoavat. Horjahtaessani kuumeen ravistuksesta tartun sängynlaitaan ja näen vilauksen menneestä. Päästessäni jaloilleni muistot pakenevat.

Ulkona pakkanen kiristää ohjiaan ja jäästä veistetyt hevoset kirivät vauhtiaan. Sipaisen lumella kuorrutettua pensaan oksaa, joka ravistaa päältään hiutaleet ja juoksen puolikuun alla sataman rappuja ylös. Vieras auto hidastaa kohdallani eikä kuski tunne minua. Nämä kaupungin kadut eivät tunnista enää öistä kulkijaansa ja selatessani kännykän kuvia, hymyileviä kasvoja ja elämäniloa - en minäkään tunnista itseäni.

Yöllä käperryn pieneksi keräksi peittojeni alle ja mikään ei pääse ovistani sisään. Aamulla herään uuteen päivään ja ulko-ovi on jäätynyt kiinni. Potkin sen auki ja talvinen raikkaus juoksee riemusta kiljuen sisälle huoneisiini. Tämä on minun oikotieni onneen, minun lupaukseni: päivä kerrallaan.