maniaa

Kalmamäen alta kaivan
aurinkoa, kuuta, hiljaisuutta
elämän kehässä
selittämätöntä kiihkoa,
toivoa, halua

Polkuja,
joita voisin kulkea
on liikaa,
en muista
mistä olen tulossa,
minne menossa

Maniamaniamaniamaniamaniamania

Hassua, kuinka kevyt on raja valon ja varjon välillä, kuinka hautaava meri muuttuu pitäväksi maaksi ja taivaissa liihotteleva lento syöksyy hallitsemattomaan pudotukseen.

Minä olen rajojen ulkopuolella, kävelen valossa ja hehkun toivoa. Pimeässä yössä katulyhtyjen valokeilassa katson eteeni nähden mahdollisuuksia. Se näky saa minut terästäytymään ja häikäistymään. Se näky saa minut janoamaan ja näkemään elämännälkää, joka ei täyty päivästä.

Yö on pitkällä eikä tuo unta näihin huoneisiin, joissa elämä kieppuu jokapuolelle tauottomasti kietoutuvana lankana. Se lanka solmii rusetteja ranteisiini, kutoo pitäviä solmuja kehooni ympärille ja pitää minut hereillä tämän ristin.