Päivä

Kuljen kotini huoneissa askeltaen huoneesta toiseen ja sammuttaen jäljessäni valoja. Kaivaudun paksun peittoni alle ja kuulen kuinka suuri musta hiipii sänkyni viereen ja hengähtää syvään käpertyessään kerälle pehmeälle matolle. Koko talo on peitelty kirkkaanvalkoisen lumipeitteen alle ja tuuditettu uneen. Naapurien taloissa eivät valot kajasta pihahangille eikä edes kellon täsmällinen raksutus kerro ajan kuluvan.

Silmäni ovat auki ja tunnustelen unta, joka aivan sormieni ulottuvilla leikittelee tulematta luokseni. Käännän sille kylkeni ja ajatukset juoksevat valtoimenaan mieleni lakeuksilla näyttämättä kasvojaan. Katson kellotauluun, jonka punaisena pimeydessä kirkuvat numerot huutavat 02:13. Kuuntelen uneliaassa talossa jääkapin matalaa hyrinää, suuren mustan tasaista hengitystä ja suljen hetkeksi silmäni. 04:15 Osoittaa kello kulunutta aikaa enkä tiedä olenko nukkunut sekuntiakaan.

Päivällä kävelen järvenrantaa pitkin ja harmittelen riisuttuja kuusia, joiden jykevillä käsivarsilla tämä pieni pakkanen ei riitä pitämään valkoista huntua yllä. Metsänreunaa hyväilevä jäätynyt ranta on kantanut peremmälle selkäänsä lapsia, jotka juoksevat ja leikkivät valkoisessa pumpulissa viettäen lapsuutensa unohtumattomia talvia. Kulkemillani poluilla vastaan tulee myös hiihtäjä, joka nauraa kymmenille solmuille kiertynyttä kantoa kantavalle koiralleni ja järvenjäällä takaani luistelee mies, joka jää turisemaan hetkeksi kanssani lumesta, pakkasesta ja talvesta.

Tällaisina päivinä jaksan kävellä loputtomia polkuja ja tarttua toimeen päivittäisten askareiden vaatiessa raivoisasti huomiota. Tällaisina päivinä jaksan elää tunnista toiseen vaikka yö ei ole antanut rauhaa unen leikkiessä kuurupiiloa nurkissani ja näinä päivinä jaksan pitää otteessani tavoitteet ja keinot, vaikka metsien kiviä ja puita painava pakkanen ei auta verhoilemaan näkymää valkoisella puuterillaan. Sillä tällaisina päivinä minä muistan paremmin kuin muina hetkinä kulkevani elämässäni niitä teitä, joilla on suunta ja päämäärä.