'Eräs'

I'm glad you came around today
I sure need a good companion
I'm losing it but you're the same
without you I move at random

You justify, you're not afraid and
I won't feel like this forever
You wait with me, because you know
there's so much more than this before we go

Se päivä oli sateesta sakea. Syksyn tuulet repivät anteeksipyytelemättä puista lehtiä ja aurinko piilotteli taivaan takana. Taivas oli ikävästään harmaana ja pihapuun oksat kurkottelivat lämpöä kotini suojista.

Kylmänä riisuutuva sade oli kuin sirpaleita ihollani, jotka viiltelivät minua naarmuille ja upposivat lihaani vaivaa näkemättä. Makasin kuraisessa maassa tallottuna ja likaisena, tuhansilla haavoilla, joihin ylläni levottomasti liikehtivät tuimakasvoiset pilvet sylkivät halveksuntaansa. Se ei ollut kaunein mahdollinen alku, mutta se oli alku.

'Eräs' seisoi vieressäni ja odotti kanssani sateen loppua. Se puhui ja kertoi, perusteli ja kuunteli. Teki sanoistaan tiheän peitteen, jonka läpi ei sade enää päässyt minua pahoinpitelemään. Sen kevyt läsnäolo siveli hitaasti haavojeni yli, lempeästi ja hellästi, kuin peläten minun rikkoutuvan. Minun, joka olin jo tuhansina säpäleinä sen jaloissa. Se kumartui puoleeni kun eniten sitä tarvitsin, mutta vetäytyi ajatuksiinsa kun olisin tahtonut sitä kipeimmin. Viisas mies, ajattelin hiljaa mielessäni, se osasi lukea minusta enemmän kuin kirjoitin.

En ole vastannut 'Eräälle' hetkeen, en tarttunut sen kysymyksiin enkä palannut keskustelujen virtaaville lähteille. Päivällä siltä on jälleen tullut viesti ja puhumme koko illan, yön ja seuraavan aamun. "Hyvää huomenta" toivotan sille hymyillen ja huomaamme kuinka aika on jälleen saanut itselleen siivet. Katselen ylläni liihottavia ajanlintuja, joiden siiveniskujen tahtiin sydämeni läpättää 'Erään' vakaville ajatuksille avioliitosta ja onnesta.

Pysähdyn hetkeksi paikalleni ja katselen maisemaa. Helmikuinen ilta, järven pinta jäätynyt kantavaksi maaksi, jolle hetken verran voisi kuvitella rakentavansa jotain pysyvää. Pinnan alla makaava salaisuus peitelty suloisesti valkoisella lahjapaperilla ja kaukaisuudessa siintävä metsänraja kuin mustaa silkkinauhaa paketoimaan tämän kauneuden. Taivas kaartuu ylläni kuin sielun mustin ydin, jonka nielusta kuu paljastaa minulle kauniit kasvonsa kokonaisuudessaan. Kaulallaan tuo näky kantaa tuhansien tähtien säihkyvää nauhaa ja lanteillaan sillä on mustasta tyllistä ommeltu hame, jonka helma heilahtelee puiden latvoissa tuulen tanssittaessa arvokasta daamiaan. Näky on hurmaava kuin oman sielun pieni salaisuus, jonne tallettaa tämä pieni muisto pienessä paketissaan.

Kävelen eteenpäin ja aika pysähtyy. Ei ole kuin ympäröivä kauneus ja tuulen hiljainen kuiskaus, joka muistuttaa jäälasin alle säilötystä salaisuudestaan ja harhakuva raottaa viettelevästi muhkeaa helmaansa. Mikään tästä ei ole todellista ja muistathan: "aina" ja "ei koskaan" ovat sanoja, joihin ei kannata kiintyä liiaksi.