Köyhä nainen

Etsin ymmärrystä ja kaipaan ystävää, olen tehnyt sitä monta päivää
Mun tapani liikkua kai johtaa harhaan eikä käsitä alkuunkaan
Nukkuu tai juttelee tai suutelee se on vain hetken hurmaa
Eikä kukaan voi käsittää kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää

Sun täytyy mennä, sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan
on pantu sinua varten
Tapahtui mitä vaan, se on sun elämäs eikä kenenkän muun
Kaikki mitä näät voi olla harhaa tai yhtä hyvin unelmaa
On kaikki sekavaa, se jokin saapuu aikanaan

Paluuni jälkeen ovat nämä huoneet olleet kylmemmät kuin ennen. Ovet narisevat itsekkäämin kuin ennen, takapihan lumipeite lävistää silmäni kirkkaudellaan ja tavarat eivät pysy käsissäni. Sokerikko putoaa otteestani ja lattia peittyy valkoisiin kiteisiin, huolimattomasti tehty liike suistaa paperipinkan tuolilta ja arkit pillastuvat lentoon. Tämä talo on vieras minulle.

Aamuisin laitan ripsivärin ja poskipunaa. Kaulalleni lasken valkoisen helminauhan ja pukeudun säärystimiin ja hameeseen. Harjaan hiukseni, eikä minulla ole lainkaan ikävä niitä mustia. Toimitan arkeni ja hymyilen vieraille. Kauppaan kiiruhtaessani oven avaa vanha mies "kauneus ensin", säpsähdän ja näen heijastuksen itsestäni lasiovissa. Kauneus? Ei, ei tuo ole kaunista. Köyhä nainen, elonjäämiskamppailua ja selviytymistä, elämäntähteitä kasaan raapiva tyttö - ei, minussa ei ole mitään kaunista.

Mietin, olisinko juonut tarjoamaasi maljaa, jos olisin tiennyt seuraukset? Olisinko lähtenyt niille teille, jos olisin tiennyt mihin ne päättyvät? Olisinko muuttunut jos olisin tiennyt mitä nyt olen? Mietin, miksi katua menneitä, pyyhkiä elettyä elämää ja peitellä vanhoja haavoja. Mietin, miksi ikinä annoin murtaa itseni.