Mihin mennä

I put yesterday and half the night between us
Now i'm sitting on the shoulder
Thinking it all over
Looking for a sign that might show me the way

Which way do i go,now that i'm gone
Which way do i turn,now that i've learned how to be strong
Do i take the road that takes me back to where it all went wrong
Which way do i go,now that i'm gone

Musta tähtitaivas on taipumassa aamuauringon hohtavaan syliin kun käperryn tietokone sylissäni sohvan nurkkaan. Toisella puolellani on pussillinen keksejä viikonlopun vietosta jäljelle jääneinä. Vikonloppu on ollut liian pitkä ja liian raskas.

Vuorokausi takaperin ystäväni käänsi autonsa takapihalleni, sammutti moottorin ja soitti "olen perillä nyt". Yhdessä me puhuimme, söimme, joimme ja nautimme elämäniloa. Ystävä sohvan päädyssä istuen lasiaan tutkien ja minä toisessa päässä jalat kerättynä syliini. Puhumme menneistä vuosista, eletystä nuoruudesta ja tulevista vuosista. Kurkottelemme haaveita ja kajoamme tunkkaiseen menneisyyteen. Vaikka istumme liki ja vieretysten, tulemme eri maailmoista ja etäisyytemme kasvaa tuhansiin juokseviin kilometreihin.

Ystäväni lentää taivaissa, joissa on vain taivaansini ja pumpulipilvet. Minä tulen poljetuista onkaloista ja juurakkojen kyhmyistä. Minun maailmani on ollut teräviä puukoniskuja ja kevätsateen kutinaa. Olen ollut etuoikeutettu ja tuomittu kulkemaan niitä teitä, joita olen kävellyt, kontannut ja ryöminyt. Niillä teillä olen tanssinut ja toivonut kuolemaa, ylistänyt elämää ja tuntenut olemassaoloni särkyvän sirpaleisiin. Mutta ystäväni ei korkeuksistaan näe minun maisemiani. Se lentää aavoilla taivaskatoilla, mistä kukaan ei ole sitä vielä ampunut alas. Ystäväni naureskelee rakkauden menettäneelle sukulaistytölleen ja minä lasken myötätuntoisena pääni. Kuinka voisinkaan pyytää häntä ymmärtämään. Käsittämään rakkauden, tuntemaan samaa tuskaa tai samaa iloa, kuin mitä rakkaus tuo - jos ei ole rakkautta koskaan tuntenut.

Rakkaus. Se lennättää kevyenä läpi pieksävän sateen ja saa tuntemaan kipua, johon sielu ei koskaan turru. Rakkaudesta ystäväni ei osaa puhua. Ei ole koskaan ollut ketään tärkeää, eikä hän ole olut tärkein kenellekään. Hiljaisia hetkiä, vääriä sanoja, ymmärtämättömän puheita ja lopulta aiheenvaihto.

Naapurien ikkunoista ei enää valo kajasta kun avaan ulko-oven ja tuuletan viinan hajua pois huoneistani. Pyyhin valkoiselta pöydältä salmaritahroja ja heitän huulipunasta tahraantuneet valkoiset pyyhkeet pesukoneen metalliseen nieluun. On aivan liian myöhä tällaiseen, mutta minun on saatava kotini paljaaksi kymmenistä laseista tiskipöydällä ja edellisyön iloittelun vastenmielisestä hajusta. Muutamaa tuntia myöhemmin istun puhtaassa kodissa, tietokone sylissäni kietoutuneena kylpytakkiini. Saunan kuuma henkäys on pyyhkinyt ihoani, hellinyt kylmiä jäseniäni ja jättänyt oloni raukeaksi. Oma rauha ja hiljaisuus. Tyyneys tässä talossa.

Eräs soittaa ja se pyytää minua kanssaan syömään ja elokuviin. Naurahdan sen lapsenmielisille vitseilleen ja lupaan tulla. Vaikka takana on puhuttuja lauseita ystäväni kanssa, ei yksikään niistä auttanut minua tunnistamaan niitä merkkejä, joiden avulla suunnistaa tässä tuntemattomassa tilassa, jossa Eräskin liikkuu. Miten olisikaan auttanut, kun minä tulen routaisesta maasta ja ystäväni kuusenlatvojen yltä. Tämän tien vaarat tuntee jo ennestään, mutta tekeekö se tieto tästä tiestä helpomman kulkea? Turvallisemman? Tekeekö se siitä tutumman vai vieraamman? Lupaan tavata Erään suihkulähteen luona ja pelkään, että olen menossa väärään paikkaan.