Päivä nousee

Aamuyöllä nää öiset kadut näyttää
Yhtä yksinäisiltä kuin mitä itse oon
Askel askeleelta kivusta kauemmas
Mä en tarvii ketään muistuttamaan
Että elän ja hengitän
Päivä nousee taas
Joskus menneet täytyy unohtaa
Ja uskaltaa alusta aloittaa

Päivä nousee taas
Nousta maasta ja jatkaa matkaansa
Joskus musta tuntuu että ihan mihin vaan
Ikinä kosketkaan niin se hajoaa
Kuinka monta kertaa vielä täytyykään
Samat virheet tehdä uudelleen ja uudelleen


Päivä nousee taas
Joskus huomaa kompastuneensa
Päivä nousee taas
Ei oo enää mitään hävittävää
Sillä määränpää vasta perillä selviää

Keväänlapsi avaa ulko-oven ja kevään täyteläinen tuoksu kietoutuu hänen ympärilleen. Keväänlapsi siristelee silmiään vuolaassa valossa ja sinisellä taivaalla hymyilevä aurinko lämmittää routaista mieltä. Keväänlapsi syöksyy ulos ja hymyilee.

Se hymy tulvii lapsenmielisyydestä ja viattomuudesta, jostain aikuisuuden jaloista säästyneestä tunteesta ja on aidointa tunnetta kuin mikään pitkään aikaan. Päivä kevään auringon alla on kuin taikaa täynnä ja keväänlapsi voi kuvitella näkevänsä ympärillään perhosia, jalkojen alla vihertävää ruohoa ja ihollaan kevään lämmön pitkän talven jälkeen.

Kevät on minun aikaani. Pienet tunteet puhkeavat vaatimattomina sisälläni kirkkaisiin kukintoihin ja piristävät mieltäni hennolla tuoksullaan. Peilin edessä katson kuinka suu taipuu hymyyn ja iholla tanssivat ikkunan takaa kiipivät auringonsäteet. Ehkä tämäkin ilo ja keveys on vain ohimenevää, väliaikaista tai lainaa, mutta tämän päivän minä sain viettää keväänlapsena.