Sanattomat hyvästit

Living in my own world
Didn't understand
That anything can happen
When you take a chance
I never opened my heart
To all the possibilities
I know that something has changed

This could be the start
Of something new
It feels so right
To be here with you

Kierrän ahdistuksissani supistuvaa kehää, joka kuroutuu kiinni itseensä. Teen kaikkeni päästäkseni irti ja juoksen lumen alta paljastuneella sulalla maalla. Asfaltti kiiltää mustana ja nielee ahnaasti likaisia ajatuksiani kadotukseensa.

Puhelin soi iloisesti ja väsyneenä noukin sen käteeni. Hymy nousee kasvoilleni. Se on tahaton reaktioni aina kun näen tämän tutun numeron näytöllä. Se on Eräs. Tällä kertaa luen enemmän rivien välejä kuin sen todellisia sanoja ja Erään kadotessa taas puhelimeni näytöltä kavahdan ymmärtämääni. Se on ihastunut.

Se kertoo laskeneensa päiviä. Se puhuu perhosista ja tulevasta. Lasken kännykän ja mieleni käpertyy kerälle vasten sielun seinämiä. Älä tee näin! Ota sanasi takaisin ja myrkytä ne perhosesi. Sillä minä tiedän jo mihin tämä johtaa enkä minä enää jaksa kävellä sitä tietä. En kuunnella lupauksia, joita ei koskaan annettu tai rakastua unelmiin, joita ei koskaan luotu.

Hymy sulaa lopulta kasvoiltani toivottaessani Eräälle hyvää yötä. Luultavasti viimeisiä kertoja kun sen voin tehdä. Ja se on kovin surullista, tiedostaa se, että nämä ovat viimeisiä sanoja. Viimeinen kerta.