Koska sydän sanoi niin

Olen juossut läpi kiirastulen
koska sydän sanoi niin
Olen tehnyt syntiä
tyhmyyden takia
Olen saanut kärsiä
silti kaiken oli käytävä niin
koska sydän sanoi niin

Olen sukeltanut kiehuvaan veteen
koska sydän sanoi niin
olen hukkunut rakkauden valtamereen
koska sydän sanoi niin
tehnyt lupauksia
ja etsinyt aatteita
kuiskannut korvaan näkemiin
koska sydän sanoi niin

Olen ollut ylpeä
koska sydän sanoi niin
olen usein saanut kärsiä
koska sydän sanoi niin
elämä voi olla valaistu tie
joka turvallisesti perille vie
olen käynyt sivuteilläkin
koska sydän sanoi niin
Olen aina janonnut elämää
koska sydän sanoi niin
sain maistaa ja tahdoin heti enemmän
koska sydän sanoi niin

olen aina tarttunut joka sekunttiin
ja se on sattunut
mutta sydän sanoi niin

Muistot kasaantuvat. Yritän tappaa omaa tuskaani, mutta katoan vain omaan itsevihaani ja -inhooni. Samaa sielua jakavat pieni, ivallinen piru, joka noukkii kauniista lauseista vain "muttia" ja sen jäljessä tulevia kaiken romuttavia sivulauseita sekä hento enkeli, joka on surenut niin paljon, että on jo tottunut itkuunsa. Minä yritän hengittää sisään ja ulos, selvitä vielä hetken ja kun joku kysyy mitä eroa on elämisellä ja elossa pysymisellä, tiedän vastauksen aivan liian hyvin.

Äiti soittaa ja sen äänessä kantautuu syvä huoli. Sitä huolta ei tytär tahtoisi aiheuttaa, mutta haluamattaan, tahtomattaan tämä mieli sairastaa ja kaivaa onkaloa muidenkin jalkojen alle. En pysty sanomaan mitään, minun olisi vain mentävä, lennettävä niin kauas kuin nämä siivet ilmaa löisivät halki, mutta mikään ei minusta nouse maasta, ei edes ajatus.

Vale kyselee ja se ihmettelee minua. En osaa selittää sille miksi minun olisi mentävä. En saa sitä ymmärtämään miksi tahtoisin lähteä. Ehkä ne on ne yöt, jotka saavat minut toivomaan ja pyytämään, ettei aurinko enää nousisi. Ehkä ne ovat ne paikallaan seisovat tunnit, jotka eivät kulu eivätkä lopu tai ehkä ne ovat vain ne tuhannet muistot, jotka eivät löydä paikkaansa minussa. Ne palaavat aina takaisin, vainoten, ajaen takaa kuin susilauma kauhuissaan juoksevaa peuraa, joka ei löydä piilopaikkaa eikä pääse pakoon.

Tällä viikolla ovat nuo muistot piinanneet minua enemmän kuin hetkeen. Ne ovat tehneet öistäni levottomia ja ajatuksistani saastaisia. Ne muistot löivät siipeni poikki ja minä tipuin alas. Siitä on nyt vuosi kun Sinä avasit oven minulle ja minä kuljin kynnyksen yli pois luotasi. Siitä on vuosi kun valuin pitkin vessan valkoista seinämää alas henkisesti nyljettynä ja tuhlaten kyyneliäni kylmälle laattalattialle loistevaloputkien halveksivassa valossa. Samana yönä Sinä tulit takaisin ja teit minusta feenikslinnun; sen kylmän vessan lattialta minä nousin lentoon häikäisevänä hakeutuen luoksesi ja Sinun kätesi sytyttivät minut roihuavaan paloon, joka poltti sieluni karrelle jättäen jälkeensä vain harmaata tuhkaa, josta minä loputtomasti uudelleen syntyen nousin taivaisiin Sinun luoksesi jälleen lentäen. Mutta minä en ole myyttinen tulilintu, eikä siten minun vuolaina virranneet kyyneleeni parantaneet kuollutta minuuttani ja minusta jäi lopulta jäljelle vain häkää ympärilleen kytevää tuhkaa.

Vuosi sitten Sinä teit minusta kuolemattoman, loit tietämättäsi ylösnousemisen ja kuolemisen. Vuosi sitten minä olisin selviytynyt, ellei Sinusta olisi tullut tulta ja minusta kuivaa heinää, joka syttyi tuleen kuumuudestasi. Se palo repi tieltään hyvät muistot ja raunioitti meidät. Jäljelle vain kaksi ihmistä, joista molemmat kurkottelivat puukkoja selistään ja kadulla toisensa ohittaessaan jättivät "päivää" huikkaukset sanomatta.

Mutta vuosi sitten, minusta kasvoi esiin se mytologian tulilintu, jonka tehtävä oli loputtomasti elää ja kuolla lyhyessä syklissään tauotta pyörien. Se taru oli liian pitkä elettäväksi ja jätti arpensa ihooni. Ne arvet haavautuvat näinä öinä kun muistot vaanivat jokaisessa varjossa, eivätkä säikähdä päälle napautettua kaiken paljastavaa kattovaloakaan. Ne muistot muistuttavat kymmenistä puhelinsoitoista ja tekstiviesteistä, yöllisistä kilometreistä asfalttia niellen ja aamulla sisälmyksistään pikeä kakoen. Ne muistuttavat herkistä kosketuksista ja iholle virtaavasta polttavasta suihkusta, jonka toivoin huuhtelevan syntini pois. Kauniista sanoista ja seuraavan päivän itseinhosta. Mutta sen kaiken hyvän ja pahan minä kokisin uudelleen, sillä se opetti minut tekemään toisenlaisia päätöksiä. Pyrkimään kauemmaksi vanhasta ja tavoittelemaan korkeammalle. Kulkemaan eri teitä. Sinut tulen aina silti muistamaan, tämä ihoon kiinni palanut ja haalistunut kaipaus, joka ei enää järsi vaan lepää ihollani menneiden unena, saa minut sen huomaamaan.

Eräälle en löydä voimia vastata sen viesteihin ja soittoihin. Tiedän tekeväni sille vain väärin, ansaitsematonta pahaa, joka kaataa sen haaveet, mutta ei vielä tänään. Vielä tänään se piirtää taivaanrantaa kylläisillä väreillään ja seikkailee unelmien pehmeillä mailla, joilla edes kaatuminen ei koske.

Vale saa minut hymyilemään sanoilleen ja Ben nauramaan lauseilleen. Vale on kuin katulyhdyt kulkemallani tiellä, eivät ne lyhennä taivalta, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea - kuten sanotaan. Ben on puolestaan kuin raikas kevääntuulahdus, joka leikkii keimaillen hameen helmaani tarttuen ja vieden minut Rio de Janeiron festivaaleihin ja sen mukulakivisille kaduille tanssimaan yöhön ja aamuun. Ben saa minut irrottamaan hetkeksi kahleeni ja livahtamaan kaltereiden välistä mukaansa liidellen kohti auringon kultaista hehkua ilman huolta huomisesta vaikka me molemmat tiedämme, että emme ole syntyneet kuritta kasvamaan. Ei sillä ole merkitystä, ei juuri nyt. Millään ei ole merkitystä silloin kun Ben saa asfaltin murenemaan jalkojeni alla vihertäväksi nurmikoksi, jonka päällä voin kipristellä varpaitani ja kikattaa sen hurmaavuudelle kuin viaton koulutyttö.

Mutta minä en ole viaton. Olen kävellyt teitä, joita kenenkään ei tulisi kävellä. Nähnyt asioita, joita ei ole tarkoitettu yhdenkään silmille. Tehnyt tekoja, joita ainoankaan ei pitäisi joutua tekemään. Minä olen ollut rakastajatar, tyttöystävä, kahlittu lintu, vapauteen päästetty kyyhkynen, viekas kettu, viaton lapsi, hämärä salaisuus, luoksepääsemätön taivas, varatun miehen päiväuni, todeksi muuttunut unelma, savuava raunio ja jumaloinnin kohde. Ja kaikkea sitä olen ollut ja elänyt, koska sydän on sanonut niin.