Miksi se ei mene pois

Mistä tietää keneen voi luottaa
Mistä tietää, että joku pelkästään surua tuottaa

Taivasta velloo hopeinen pilvimeri ja kuu ui sen laineilla kevyesti lipuen. Ilma seisoo pakkasesta pakahtuneena ja kevätyön kosteus on kuin rakkaan kosketus ihollani. Suuri musta juoksee edeltäni ja hetkeksi menneisyys kuroo itsensä kiinni tähän yöhön. Muistan itseni ja korkokengät, jotka kahlasivat tässä sorassa ja nyrkkiin puristuvat avaimet, jotka painuivat ihooni. Auton, joka murahti käyntiin tällaisena yönä ja alkaneen matkani Sinun luoksesi. Se muisto syöksyy kuin vastateroitettu miekka lävitseni. Yksi sivallus, yksi muisto ja minä olen taas polvillani tämän saasteen alla.

Joku sanoo, että se ottaa aikansa. On käytävä läpi ne päivät ja vuodenajat, paikat ja kokemukset puhtaana ja yksin. Jokainen kokemus voimistaa. Mutta minä en jaksa. Minä en jaksa. En pysty enää ottamaan ainuttakaan osumaa tästä kivusta, en pysty elämään yhtäkään muistoa viivähtävästä tuoksusta. Minä en pysty, minä en halua. Miksi se ei mene pois. Miksi se ei jätä minua rauhaan!

Siivoan jälleen kodistani ahdistusta. Ikkunat avoimena tuuletan Erään tuoksua pois lakanoistani, tyynyistäni, huoneistani. Sen tuoksu ei jää elämään tässä talossa, sen läsnäolo ei tartu ikävääni eikä siitä jää jäljelle kuin tekstiviestejä puhelimeeni. Tämä on helppoa. Kunpa saisin Sinutkin pois elämästäni, sielustani, sydämestäni yhtä vaivattomasti. Jättäisitkö jo minut rauhaan, pyydän, antaisit minun mennä.