Tytönhupakko

Hän on tullut kaupunkiin
tuo nainen tummissansa
Kaikki haluaa koskettaa sua
tulla yhden yön sankariksi
tietämättä koskaan kuka miksi ja mihin iski

Matkassa sulla on päiväkirja
ja haavoitettu sydän
etsit vain sitä oikeaa
sitten tikariin vaihdat kynän
Kirjoitat kirjaasi miksi on näin
jos saat sielullesi rauhan

Vielä kulkee Musta leski täällä joukossamme
rakkauden armosta toivoa vois
ett' pimeys jättäis prinsessamme
ja tulis se oikea jonka verestä myrkky valuis pois
ja Mustan lesken kanssa joku onnen löytää vois

"Sä olet niin kaunis!" ystävä toteaa astuessani sisään kevätillan hämystä. Hymyilen ja melkein uskon tuohon lauseeseen itsekin katsoessani peilistä kuvaani: vallattomat pitkät hiukset kihartuneena kasvoja kehystämään, musta hame, toppi, jonka rinnuksilla säihkyy hopeinen rengas, oikeassa ranteessa valtavan suuri musta koru ja jaloissa saapikkaat, joiden korko on tarpeeksi ylväs lennättämään minut irti maasta.

Kaadamme lasiin juotavaa, nauramme ja hymyilemme kilpaa elämälle. Pullossa pinta laskee ja aika juoksee kanssamme kilpaa kun saavumme kaupunkiin. Askel on kevyt ja humala heittää minut korkeuksiin. Nauran ja tilaan tiskiltä juotavaa. Miehet katsovat perääni kun kävelen tyynesti ohi lanteiden liikkuessa kuin peilaavan järvipinnan kevyesti lyövät laineet.

Tanssin pöydillä ja miehet vaihtuvat edessäni, takanani ja sivuilla. Kymmeniä katseita, merkityksettömiä humalaisten sanoja, kotiteollisuuden laulua, väärälle ihmiselle laitettu anteeksiantamaton tekstiviesti, käteen kirjoitettu viesti tuntemattomalta ja tanssia, tanssia yön nukahtaviin tunteihin.

Hämyisessä nurkassa piilossa muiden katseilta varastettuja suudelmia ja petollisia sanoja. Sen miehen hymyttömässä hymyssä on tuttu iva ja se liikkuu kuin elämänpituinen ystävä. Kaikki tuossa vieraassa miehessä on tavattoman käsinkosketeltavaa ja läpitunkevaa. Se pyytää minua mukaansa ja samalla pelkää minun jättävän itseensä jälkiä. Tyttöystävä ei saa tietää...

Juoksen kaupungin läpi ja jalkojani piiskaa särky. Olen tanssinut ne kipeäksi ja illan kauneus on vienyt minusta hengen. Juoksen ja rakastan näitä öitä. Jumaloin niitä suudelmia, jotka salaa vaihdettiin ja en tunne häpeää. En tunne syyllisyyttä. Vain hulvatonta vapautta nauttia keväästä, mahdollisuuksista ja tilaisuuksista.

Aamulla haistelen auringon valossa kylpevää maisemaa ja kevät tunkee lävitseni. Se virtaa suonissani ja saa minut irti maasta. Läheisen kerrostalon ikkunassa riippuu risti ja minä kannan toisessa kädessä puoliksi juotua koskenkorvapulloa. Hymyilen vaisusti, en minä ole pyhimys, mutta en sellaiseksi koskaan pyrkinytkään. Eräs lupaa taas liikoja, minä en lupaa kenellekään mitään. En enää, enkä nyt. Minä olen vapaa liitämään, lentämään taivaisiin ja korkeuksiin, halki pilvien kohti aurinkoa, nähdä miltä maisema näyttää ilman liekaa kaulassa. Aitojen ulkopuolella.

Varatun miehen sanat jäävät yön jäljiltä soimaan päässäni "sä olet niin kaunis ja mun tekee sua mieli, mutta et ole ihan arvoinen". En sen arvoinen, että se lähtisi pettäjän tielle. Lähtisi mukaani. Enkä minä tahdokaan olla sen arvoinen. Tahdon olla vapaa ja hakea arvoni yksinkertaisista rikkauksista, rakkaudesta ja todellisuudesta. En olla sen arvoinen, joka antaa hetken kallista aikaansa pettäjille ja mahdottomuuksille, joiden suudelmat ovat kaikessa huumassaan vain hetken nautintoa. Mutta ne suudelmat näyttivät, että minä edelleen tahdon. Tahdon jotain, mitä en ole vielä löytänyt. Tai mitä kukaan ei ole vielä löytänyt minusta.