Lintunen

Kun mä kerran lähden,et estää mua saa.
Teen sen itseni tähden,mä tahdon parempaa.
Et saa, estää mua saa.

Sininen taivas saostuu valkoisiin sokeripilviin ja auringon hento valo saa värit kypsymään raikkaiksi. Kello käy neljää aamuyöstä ja minä tavaan kännykkään viestiä Eräälle. Talletan viestin luonnoksiin ja suljen puhelimen.

Illalla Eräs kertoo olevansa hämillään saamastaan viestistä ja sanoo tahtovansa minut, meidät. Raskas aalto käy ylitseni, mutta minä seison tukevasti päätökseni päällä ja kerron ettei se ole mahdollista. Annan sille käytettyjä sanoja, lainattuja lauseita ja varastettuja mietteitä ja lopulta se luovuttaa, tehdään niin. Se avaa kätensä surumielisenä ja minä availen siipiäni, suljen silmäni ja lehahdan lentoon. Siipeni lyövät jälleen taivaan sineä halki ja minä tunnen oloni painottomaksi, irtonaisena kaikesta. Suurinta välittämistä on antaa vapauteen kaipaavan mennä.

Haravoin takapihalle taivaan tuulista pudonneet ruskeina rahisevat lehdet ja harjaan puisen terassin odottamaan kesän lämpöisiä päiviä. Käymme suuren mustan kanssa lenkillä ja polku tanssii kepeästi askelteni alla. Minä en kadu päätöstäni, en sure menneitä. Minä olen uskaltanut tavoitella onneani, en ole tyytynyt vähempään kuin mitä tahdon. Voin hävitä tai voin voittaa. Se on merkityksetöntä, jos saan pitää siniset taivaani ja huolettoman lentoni vailla kaltereita ympärilläni.

Ne kalterit olivat ympärilläni liian pitkään estäen minua näkemästä. Ne olivat menneiden mailta kaivetuista kivistä sulatettu ja taipumattomaksi raudaksi hakattu. Ne kalterit olivat poljetuilla unelmillani maalattu ja kipeimpiä päiviäni mittana käyttäen eteeni aseteltu. Tänään minä tahdoin lähteä pois. Tahdoin jättää eilisen ja ottaa huomisen tuulista kiinni. Tänään minä jätin hyvästit Eräälle, mutta myös Sinulle. Näin sen oli käytävä, tämän polun loppuun tultava ja minun lähdettävä. Ja vieläkin, yön laskettua kätensä päivän päälle lepäämään, minun siipeni halkovat ilmoja ja nostattavat minut korkealle, korkealle, korkealle. Näissä korkeuksissa, kaiken nähneenä ja kävelleenä, minä ymmärrän viimeinkin: näin sen oli käytävä, mutta sen Sinä jo tiesitkin niin paljon aiemmin kuin minä.