Tutkiskelua ja ymmärrystä

Enää anna en itseäni pompottaa
Olet mennyttä, joku muu on tulevaa
Liian kauan toivoin, luotin, odotin
Paremmasta haaveilin
Nyt mä lähden, nöyryytä mua et enää milloinkaan

Tämän kirjoituksen otsake oli "laastareita ja suhteita" kunnes muutin sen. Molemmat otsakkeet pitävät paikkansa. Olen miettinyt ja ymmärtänyt paljon. Ehkä vihdoinkin todella ymmärrän kulkemani tien tarkoituksen.

Eräs tuli elämääni Sinun lähtösi jälkeen. Eräs oli kuin voidetta tuoreille haavoille, hellä huokaus lohduttamaan kipua ja syli, jossa huutaa, raivota ja itkeä kipuaan. Se oli ikävän kohde ja numero kymmenille tekstiviesteille. Paluuviesti, jonka sain väärästä numerosta, mutta oikeilla sanoilla. Se oli sallittua kielletyn tilalle.

Viime yönä kävelin kotitaivaan alla hengittäen öistä ilmaa sisääni. Kevyt yö henki ihoni läpi pehmeästi. Viime aikoina olen ajatellut paljon Sinua, olen muistani Sinut jakamassa päivieni hetkiä ja iltojeni tunteja. Olen muistanut tutun läsnäolosi ja kovan pintasi. Sen, jonka läpi en milloinkaan päässyt.

Sinä virtasit aikanaan sisääni kuin kuohuva koski ja teit tiesi ihoni alle. Niin helposti ja liian nopeasti päästäkseni humusta selväksi. Äänet räjähtelivät ympärilläni ja valo poltti silmiäni, mutta minä lensin leikaten taivasta kahtia. Ja vain Sinä sait sen aikaan. Viime yönä muistin tuon kaiken.

Viime yönä kävelin tuttua katua pitkin ja minä olin. Ei ollut tuskaa eikä painottomuutta onnesta, oli vain käsitys seuraavasta hetkestä ja ymmärrys kuinka minäkin voisin jälleen rakastua. Se vain vaatisi hyvästijätöt Sinulle ja Eräälle. Eräästä tuli Sinun taakkojesi kantaja, velkojen maksaja, joka joutui tahtomattani ja käsittämättäni uhrilampaaksi minun tunteilleni. Eräs koki palavan kaipuuni, viiltävän ikävän, suloisen ihastuksen, jotka olivat tunteita Sinulle. Vihdoinkin minä ymmärrän.

Minun on aika jatkaa matkaani. Kuljettu matka opetti minua, teki minusta sitkeämmän ja näytti kuinka elämästä selvitään. Sillä tiellä minä kohtasin Sinut, jäit hiekkana ihoni alle, rakkautena sydämeeni, joka ei muistonakaan suostu hautautumaan. Se on kuin unohdus, joka herää unissa ja toiveissa. Mutta ehkä olikin tarkoitus niin, että minä oppisin arvostamaan rakkautta ja niitä tunteita, joista elän. Sillä ilman niitä, minä en tietäisi mitä minulta puuttuu. Sen oppi vaatii vain maksun, mikä minulla on vielä maksettavana. Joudun jatkamaan matkaani tielle, minne Eräs ei voi minua seurata eikä vierellänikään sitä pitkin kulkea.